Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, heinäkuuta 07, 2007

Iltapäivätoiminnan koordinaattori valittu

KUVA: Oppilasraati, joka osallistui koordinaattorin valintaan. Kuvasta puuttuu Eeli.

EILEN PERJANTAINA saimme apulaisrehtori Ullan kanssa iltapäivätoiminnasta vastaavan luokanopettajan rekrytointiprosessin päätökseen. Tehtävä on mielenkiintoinen: olla mukana luomassa espoolaista mallia järjestää alakoulujen oppilaille turvallinen iltapäivä. Kahden lukuvuoden kokeilun aikana pyritään luomaan mahdollisimman hyvin toimiva ja kustannusneutraali konsepti, jonka skaalauksesta muihin kouluihin sitten poliittiset päättäjät tulevat tekemään aikanaan päätöksen.

KOORDINAATTORIn tehtävä on monipuolinen. Päivä jakaantuu kolmeen osaan: Klo 12-12.45 hän hoitelee toimistoasioita, klo 12.45- 15 valvoo koululle oppituntien jälkeen vanhempien luvalla ja omalla vastuulla jääville oppilaille (kuten asukuspuistosssa, kirjastossa, nuorisotalolla jne.) ja organisoi maksullisen välipalan tarjoilun. Klo 15-17 hän vetää itse harrastuskerhoja ja yhyttää lapsia ja muita kerhonvetäjiä jne.

TEKNISESTI tehtävä on luokanopettajana toimivan tuntiopettajan tehtävä, minkä mukaan määräytyi sekä muodollinen pätevyys että palkkataso. Työpaikka oli espoolaiseen tapaan haussa eRekryssä 10 päivän ajan. Hakemuksia tuli noin tusina. Näistä kymmenen kutsuttiin ns. virtuaaliseen haastatteluun: heitä pyydettiin ideoimaan kirjallisesti, millaista heidän järjestämänsä iltapäivätoiminta olisi. Suunnitelman laatineet kuusi hakijaa saapuivat vielä varsinaiseen haastatteluun, johon liittyi ohjattu opetustuokio. Koordinaattorikandidaattien piti vetää pieni tuokio noin kuuden oppilaan ryhmälle.

KAIKKI näytteen antaneet hakijat olivat taitavia, harmi kyllä meillä oli mahdollisuus palkata heistä vain yksi. Minä ja apulaisrehtori ja toisaalta lapset teimme omat suosikkilistamme. Aikuisten listalla otimme huomioon tehtävän erilaiset vaatimukset: on pystyttävä vetämään itse monipuolisia kerhoja, rakentamaan hyvä suhde sekä lapsiin että aikusiin, on osattava organisoida toimintaa ja kyettävä myös toteuttamaan hankkeen vaativa arviointitehtävä (esim. kyselylomake).

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN koortdinaatoriksi päätimme sitten palkata kielten opettajaksi opiskelevan, tradenomi Sari Törrösen.
Hän aloittaa tehtävässä maanantaina 13.8. Tervetuloa taloon!

Ei kommentteja: