Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Aurora ja Pikku-Aurora

TÄNÄÄN keskiviikkona etätyöt kotona keskeytyvät jo klo 9. Minulla on tapaaminen taidetalo Pikku-Aurorassa Hannelle Krohnin kanssa. Hannele on ollut aktiivisesti mukana TIP-hankkeessamme, ja tarkoitus on nyt sopia, kuinka taiteen perusopetsta antavat yhdistykset kerhoineen vyöryvät Auroraan. Ja on toinenkin tarkoitus. Olemme ideoineet kevääksi useiden oppilaitosten yhteistä "Hölmöläisjuttua, jossa myös taidetalo olisi mukana.

PIKKU-AURORASTA oli muuten vähällä tulla aikanaaan Auroran filiaali. 90-luvun puolivälissä kaupunki vielä suunnitteli koko Meijerikoulurakennuskompleksin kunnostusta. Tuolta ajalta on toistaiseksi ainoan korjatun rakennuksen nimikin, johon minä taidan olla syyllinen. Tarkoitus oli, että sinne olisi sijoitettu 1-2 alkuopetusluokkaa, joiden ohjelmassa olisi korostunut taidekasvatus. No, tilojen vuoksi näillä luokilla olisi pitänyt olla poikkeuksellisen pieni luokkakoko. Kouluvirasto kuitenkin lopulta vetäytyi hankkeesta, mutta onneksi kulttuuripuoli sai edes tuon yhden rakennuksen korjattua.
...........................................................................

PÄIVÄN MARINA: Pääministeri on kieltänyt ministereitä vastaamasta median mielipidekyselyihin.

KUVA: http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/kuvapankki/kuvakansio/hallitus/01-vanhanen/kuva-1/kuva1.jpg

Viime päivien lehdissä pääministerimme on saatu näyttämään avoimuutta vastustavalta kabinettipoliitikolta. Hän kun on kuulema antanut sähköpostite pysyvän ohjeen ministereille olla osallistumatta median mielipidekyselyihin. Hmmm. Pitäisikö asiaa tarkastella hieman syvemmin? Lehdistöa tituleerattiin jo minun kouluaikanani neljänneksi valtiomahdiksi. Kolme muuta olivat lainsäädäntö-, hallinto- ja tuomiovallat. Median valta piili siinä, että se otti kantaa yhteiskuntaan ja valtion päätöksiin, nosti asiin asioita ja vaikeni toisista.

Parinkymmenessä vuodessa median valta on kasvanut. Media ei enää vain kommentoi poliittista agendaa, vaan se määrittelee sitä . Eikä vain agendaa, vaan tekemillään mielipidekyselyillä päättäjien keskuudessa, se luo mielikuvaa päätöksistäö, ennenkuin mitään on tuotu polittisesti päätettäväksi. Haluaako media jo päätöksentekofoorumiksi?. MInun näkökulmastani pääministeri Vanhanen yrittää puolustaa politiikan oikeutta politiikkaan median valtausyrityksiltä. Ymmärrän politiikan niin, että politiikka on koalitioiden luomista kompromissiratkaisun luomiseksi. Poliittisia päätöksiä ei tehdä mielipide-enemmistöjen varassa, vaan ne syntyvät neuvotteluissa, joissa koalitioon (tässä tapauksessa hallitukseen) kuuluvat sopivat nipusta asioita yhtä aikaa.

Voi olla, että Vanhanen on nyt astunut miinaan. Voi olla, että media kostaa. Muistamme hyvin edellisen epäonnistujan Kalevi Sorsan, joka puhui mm. infokratiasta (tiedotusvallasta) ja mediakiusaajista. Medialla taitaa olla siksi paljon valtaa, että se ei taivu enää vain tiedottamaan lukijoilleen asioista, joihin poliitikot haluavat antaa aiheen. Media haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan. Siihen on muitakin keinoja kuin esitellä omatekoisia päätöksentekotilanteita.

Ei kommentteja: