KUVA: Pakko. Lainattu osoitteesta http://www.fantascienza.com/cinema/arancia-meccanica/media/cura2.JPG
MUUTOKSENHALLINNAN PROBLEMATIIKKA jaksaa minua kiinnostaa. Juuri tänään pohdin pakkomuutoksia, ts. sellaisia muutoksia, jotka runnotaan organisaation yläkerrasta alas. Lähes kaikki empiiriset tutkimukset osoittavat, että tällaisista muutoksista melkein kaikki epäonnistuvat. Sehän on loogisesti mahdotonta, eikö? Jossain on nyt loogista klappia.
MITÄ meillä on, kun on pakko? Jos on pakko muuttua, se tarkoittaa loogisesti, että ei ole vaihtoehtoa muuttumiselle. Jos organisaatio tai ihminen ei pakkotilanteesta huolimatta muutu, kyseessä ei ole voinut olla aito pakko. Kun puhumme ns. pakkomuutoksista taidammekin tarkoittaa muutoksia, jossa joku yrittää pakottaa toisen muuttumaan, mutta todellisuudessa hänellä ei sittenkään ole siihen riittävästi voimaa ja sitä antavaa valtaa. Epäonnistuva pakkomuutos on epäonnistuva muutokseen pakottamisyritys.
Jotta voin käyttää pakkoa, minulla on oltava valtaa johonkin toiseen nähden siinä määrin, että saan hänet tekemään jotakin, jota hän ei muuten tekisi ja jotain sellaista, joka on hänen omien etujensa vastaista. Pakon käyttäminen tarkoittaa, ettei toiselle jää vaihtoehtoa. Pakko on toisen autonomian nollatila. Pakko on alistumista toisen tahtoon, tottelemista ilman omaa tahtoa. Pakko on konflliktin ratkaisemista yksinomaan minun ehdoillani toisen ehdoista piittaamatta. Pakko on vapaaehtoisuuden vastakohta. Pakotettuna ihminen toimii epävapaasti. Hänellä ei ole mistä valita.
Pakottamisessa käytetään voimaa. Saavutan oman tavoitteeni toisen kieltäytymisestä huolimatta riistämällä toiselta valinnan mahdollisuuden totella vai ei. Pakko edellyttää loogisesti, että minulla on tällainen voima. Voimankäytön ääritapaus on väkivalta. Pakottaa voi myös uhkaamalla voimankäytöllä. Don Corleonen tapaan voi tehdä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Vieraalle on tällöin annettava näyttö omasta vallasta esim. järjestämällä oman hevosen pää sänkyyn. Toisen alistuminen varmistetaan uhkaamalla häntä voimankäytöllä tilanteessa. Pakottaminen on vallankäyttöä, ylivallan käyttöä.
Pakkotilanne voi olla sitä objektiivisesti tai subjektiivisesti. Esim. kuolema on objektiivinen pakko. Syöminen on sitä.On myös asioita, joissa minun on omasta mielestäni pakko, vaikka muiden mielestä tilanne ei olekaan. Näin voi olla alkoholistilla ryypyn suhteen.
MIELENKIINTOINEN käsite tämä pakko. Surffaamalla netissä löytyi vain yksi määritelmä. Pakkohoitoa käsittelevällä sivulla Matti Ollikainen kirjoitti, että "Pakolla tarkoitetaan kaikkia sellaisia toimintatapoja, joilla rajoitetaan toisen henkilön oman tahdon, valinnanmahdollisuuksien, oikeuksien ja arvojen toteutumista." Hmm. Minusta määritelmä on löysä. Jotta olisi pakko pitääkin olla täysin pakko. Minusta pakko on dikotomia. Joka on pakko tai ei ole.
ELI ALKUUN: Jos siis tarkasteltavana on pakkomuutos, se ei voi epäonnistua, se toteutuu. Voi kuitenkin käydä niin, että muutos toteutuu kaikkea muuta sellaisena kuin kuviteltiin. Muutos voi muuttua matkalla. Muutos voi aiheuttaa yllättäviä muita seurauksia. Muutokselle voi tulla kova hinta, kun pakotetuksi itsensä kokevat pyristelevät (turhaan) vastaan. Toimintaan tulee häiriöitä. Pakotettujen motivaatio romahtaa. Jos muutoksen perusteissa on virheitä, muutoksella tavoiteltuja hyötyjä ei lainkaan saavuta. Uusi järjestelmä ei toimikaan. Tällaisia asioita varmaan tarkoitetaan, kun kerrotaan, että pakkomuutos epäonnistuu. Meidän on siis määriteltävä, mitä onnistumisen tarkoittaa. Onnistuminen on subjektiivinen kokemus lopputilanteen arvosta verrattuna alkutilanteen arvoon. Siihen vaikuttaa sekä muutoksen tavoitteiden toteutuminen että muut muutoksesta aiheutuneiksi tulkitut seuraukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti