KUVA: Kummisetä I, lainattu netistä
ENPÄ olisi uskonut, että Aurinkomatkojen täky: myydä retki teemalla "Mafian jäljillä" ja kuljettaa porukkaa Kummisetä- elokuvien kuvauspaikoilla, olisi purrut minuun niinkuin puri. Niinpä sitä kuitenkin tultiin Suomeen Kummisetä-T-paidassa, ostettiin Anttilasta koko trilogia ja istuttiin vaimon kanssa kolme iltaa tv-ruudun äärellä. Kuinka jännää oli nähdä tutut paikat kankaalta. Elokuvan I- ja II-osat ovat oikein oscareilla palkittuja, joten laatuelokuvista oli kysymys,ei siinä mitään.
KAIKKIHAN tietävät, että kyseessä on fiktiivinen tarina, jonka Mario Puzo kirjoitti vuonna 1969, mutta taustalla on myös kytkentöjä todellisiin tapahtumiin. Romaanista tehtiin kolme elokuvaa (1974- 1990). Elokuvat kertovat amerikanitalialaisen rikollissuvun Corleonen perheen tarinan. Ja pääosissa ovat huimat Marlon Brando, Robert de Niro ja Al Pacino.
MIKÄ TÄSSÄ NYT niin erityisesti kiinnostaa? Peräkkäin katsottuna kyse on upeasta antiikkimaisesta tragediasta, jossa köyhä italialaismies ja hänen poikansa ajautuvat yhä syvemmälle pahuuden kierteeseen. Kummisedäksi noustaan tappamalla vanha "paha" kummisetä. Eikä asemaa voi pitää raivaamatta kilpailijoita pois. Vito-isän toiminta kuvataan rauhanomaiseksi ja viisaaksi jopa eettisesti- jopa paikallisen Donin murha on "vain" isän ja äidin murhan tasaamista. Viton pojat Sonny ja Michael edustavat jo pahaa ihan itsessään. Michael edustaa vapaata pudotusta hyvästä (hän on aluksi perheen bisneksen ulkopuolella). Nuori Vito on paha alusta saakka. Rikollismaailmassa murhaa ei pidä ottaa henkilökohtaisesti, se on vain bisnestä. Anteeksiantoa ei ole. Kosto voi odottaa, mutta se tulee aina,vuosikymmenienkin kuluttua. Ja koko ajan puhekone käy: on kyse vain oman perheen suojelemisesta. Mitä ponnekkaammin Corleonet haluavat pelastautua viralliseen yhteiskuntaan, sitä rikollisemmaksi sekin osoittautuu. Jopa hyvyyden pyhin paikka: Vatikaani murhaa paavin. Michael Corleonen mykässä huudossa, kun oma tytär murhataan, tiivistyy kaiken turhuus. Jumalien tahtoa vastaan ei voi nousta. Mielenkiintoisesti pahan ulkopuolelle jättäytyy Michaelin poika, joka valitsee oopperan. Ja laulaa pääosaa oopperassa, jossa hän on murhaaja.
JÄIN pohtimaan, voisiko mafialeffaa tuijottamalla ymmärtää myös jotain nykyväkivallasta: moottoripyöräjengeistä jopa terrorismistä. Ne ovat kaikki valintoja, jota ei voi perua ja palata yhteiskuntaan. Hyvää (lojaalisuus omia kohtaan) ja pahaa (valmius mihin vaan) ei ole erikseen. Näitä järjestöjä ei voi tuhota, sillä pahan ja hyvän sekoitus kiehtoo aina uusia jäseniä. Mihin ihmisen viettiin ne löytävät tien? Tie sotilaasta doniksi on pitkä ja vaatii ehdotonta tottelemista ja alistumista. Itsensä uhraamista, jos tarjottava tehtävä on vaarallinen. Fundamenttilaisten osalta kyse on varmasti kaiken voittavasta visiosta. Mutta entä muiden jengien? Luulisin, että ihmisen tarvitsee aikan Pahalle Hyvän selityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti