Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Kirjoja
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Suomen suvea haikeastikin
TERVEISIÄ Päijänteeltä. Yksillä vanhimmista ystäväpareistamme, Keski-Kuhilla on vallan viehättävä mökki Padasjoella, ja kesän huippuhetkiä on ollut jo seitsemän kertaa paluu Päijänteelle. Kirjoitan paluu, koska sain itse viettää lapsuuskesäni Päijänteen rannalla Sysmässä. Iltapäivätoiminnan koordinaattorin rekrytointihommat siirsivät lähtöä myöhään keskiviikkoiltapäivään, mutta ehdimme mainiosti vielä nauttimaan Suomen suvesta, grillauksesta, kuumasta saunasta, virkistävästä vedestä ja hyvästä seurasta. Torstaina oli lämmin kesäpäivä. Palasimme sitten eilenillalla taas akut ladattuina Espooseen.
PERJANTAI-AAMU kului vielä konttorilla. Yksi haastattelu ja tovi hakijoiden vertailua. Iltapäivällä kävin rekisteröimässä Vespan ja teettämässä avaimia. Illansuussa tein vielä ilta-ajelun Niipperiin. Vespalla pääsee kätevästi pujahtamaan pieniä polkuja. Sitä oikein herkistyi, kun katseli muutaman kymmenen sentin päästä nuoruusvuosien Niipperiläismaisemia. Kuvassa on iltapäiväkerhon tilaksi muutettu Niipperin koulun johtajaopettajan asunto, jossa meidän perhe sai asua lähes 20 vuotta.
Ja siinä seuraavassa asunnossa asuivat juuri Keski-Kuhat. Niin se aika menee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti