Blondi tuli taloon

Idea siirtää suosittua tv-sarjoja stagelle jatkuu....

MINULLA on vain utuinen muistikuva "Blondi tuli taloon" -draamasarjasta, jota MTV3 esitti vuosina 1994–1995. Sarja oli ilmeisen suosittu; katsojia oli jopa yli miljoona. Tuottajana oli Spede Pasanen. Elina Halttusella oli sarjassa iso rooli: hän oli sekä  käsikirjoittaja että toinen ohjaaja.

Pääroolia Blondia näytteli sarjalla huippusuosioon noussut ja sittemmin julkisuudesta lähes kokonaan kadonnut Anu Hälvä. Harmi. Muissa rooleissa oli niinikään huippunimiä: mm. Esko Salminen, Eeva Eloranta, Matti Ranin, Juha Veijonen, Juha Muje, Petteri Sallinen ja  - Simo Salminen.

ELINA Halttunen on nyt herättänyt sarjan uudelleen henkiin sekä käsikirjoittajana että lavalla Margit Haukkamaan roolissa. Vanhasta MTV-ensemblesta jatkaa vain Saara Widbom (Elina Halttusen tyttö muuten),  joka näyttelee nyt aikuistuvaa Blondin Liisa-tytärtä. Pääosassa on nyt Anu Palevaara, monelle tuttu Salatuista elämistä. Muut roolit pantiin kuulema  Vantaan Sanomissa hakuun- mm. budjettisyistä. Ensisijaisesti haettiin harrastajia, mutta onneksi löytyi myös oikeita konkareita.
Esko Salmisen roolissa on muuten Pirren ja Hanskun kanssa sketseillut Lasse Karkjärvi.

NÄYTELMÄN ensi-ilta oli 8.3.2018 Vantaalla Martinus- salissa. Näytelmää on nyt veivattu siellä kolmisen viikkoa, ja loppu näkyy.

BROIDILLA Jorma Hellströmillä on näytelmässä kiva rooli, ja hän laittoi meille kutsuliput. Kiitos. Martinus-sali oli ihan uusi tuttavuus. Hyvä tila ja tekniikka. Ja paljon mielenkiintoista muitakin tapahtumia.

NÄYTELMÄÄ mainostetaan romanttisena perhekomediana,  komediallisena seikkailuna,  hurmaavana romanttisenä komediana, jossa seikkailee kaikki tutut hahmot 90-luvun tv-sarjasta - ja nyt lavalla! Niinikään luvataan retrohenkisyyttä ja musaa. Hmm.

JÄNNÄÄ, että esityksestä ei löydy yhtään ammattikriitikon arviota. Niinpä amatöörikriitikko eikun  korjaamaan puutetta.  Olen vähän kriittinen. Anteeksi.

Aloitan tarinasta. Faabeli on lyhykäisyydessään seuraava: mies menettää muistinsa ja muisti palaa pätkittäin, kun ympärillä (ja jo taivaassa) olevat auttavat. Ja siinä välissä sattuu kaikenlaisia kommelluksia ja paljastuksia. Lopussa (melkein) kaikki on sitten hyvin. Faabeli olisi mitä herkullisin komedialle...

MUTTA mutta. Kun faabeli pudotetaan valittuun situaatioon, duuri vaihtuu (vahingossa?) molliksi ja vakavuus vie pohjaa halulta nauraa.  Perheen Hannu-isä törmää ensin Peuraan- ja on sen seurauksena kolme vuotta koomassa. Herättyään ja toivuttaan hän saa hetki ennen omia häitään aivoinfarktin ja vajoaa uudelleen koomaan 20 vuodeksi. Sillä välin monet asiat ovat edenneet synkkiin suuntiin. Tytär epäonnistuu miessuhteissaan, poika talousasioissaan. Vaimoehdokas nro 1 onkin rakastunut toiseen. Vain Blondin rakkaus Hannuun on säilynyt.  Väännä tästä nyt hulvatonta menoa. Lähtökohta komediaksi  on (minusta) tosi hankala, joka niin kokeneelle kirjoittajalle kuin Elina Halttunen on.

KRONOLOGIA on haluttu rikkoa. Näytelmä alkaa hetkestä, jolloin toivo toipumisesta on jo menemässä, kunnes ihme tapahtuu. Muistia aletaan aktiivisesti palautella, ja  pian yleisökin viedään 20 vuoden taakse. Väliajan jälkeen tulee paljastus. Kooma ei ollutkaan ensimmäinen. Nyt törmätään peuraan ja mennään vielä kauemmaksi ajassa. Lopulta palataan nykyhetkeen, jossa melkein kaikki mutkikkaat konfliktit ratkaistaan. Deus ex Machinana onkin yllättävä muilta piilossa ollut isän sijoitusomaisuus. Taloa ei tarvitse myydä. Tytär saa vauvan ilman miestä. Poika saa rahaa harrastaa musiikkia. Kenenkään ei tarvitse muuttaa pois. Jännite kahden morsiamen  Margitin ja Blondin välillä unohtuu käsikirjoittajalta  johonkin? Joskus miettii, olisiko ollut ihan fiksua edetä  aikajärjestyksessä.

NÄYTELMÄN on ohjannut Martinuksen uusi päällikkö Christian Sandström. Hän on näytellyt useissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa sekä työskennellyt ohjaajana ja käsikirjoittajana. Viimeisin pesti tätä ennen oli teatterinjohtajuus Valkeakoskella. Tässä produktiossa hän on ollut onnekas siinä suhteessa, että rooleihin on löydetty useita ammatikseen näytteleviä. Monet oikein taitavia ja jopa kuuluisia.

Vallan hauska idea oli, että yleisö sai esityksen päätyttyä
ottaa selfietä  esiintyjien kanssa. Me menimme ilman muuta
broidin luo. Jonte heitti Hermannin roolin tosi hyvin, se oli
ehkä yksi hänen parhaista rooleistan koskaan. So Proud.

Kaikki näyttelijät selvisivät rooleistaan ihan hyvin.  Tottakai. Ja lavalla oli yksi oikea lapsikin.  Näin hankala teksti vaatii paitsi näyttelijöiltä myös ohjaajalta ison panostuksen. Tyylilaji on ohjaajan vastuulla. Nyt se oli eklektinen. Yksi vetää farssia ja yli. Toinen etenee pienin elein. Yksi huutaa, toinen viestii intiimisti. Ehkä harjoitteluaikaa oli liian vähän yhteisen tyylin löytämiseen? Näyttelijöissä olisi ollut  paljon osaamista mm. tanssin alueelta, jota olisi kannattanut käyttää vielä enemmän yhdessä.

VISUAALINEN  puoli toimii vallan mainiosti: Lavasteet, asut, diakuvat jne. Ja catering.

Teatteritaiteen näkökulmasta aivan ehdottoman paras kohtaus oli mielestäni  näytelmän loppu katharsista tuottavine ratkaisuineen, hauskoine ja taitavine lopputansseineen ja yksine parhaimpine koskaan loppukumarrussikermineen (olipa kieliopillisesti hankala ilmaisu). Katsoja poistuu hyvällä tuulella.

YKSI  esitys jäljellä. 29.3.2018 klo 19.