NUKUTUN yön jälkeen on hyvä avata paketista pedagogisia tuliaisia. Mitä neljän päivän reissusta haluan pitää mielessä?
Ensimmäinen seminaaripäivä
TORSTAIAAMUN (klo 9 - 14) ohjelmaan kuului kolme keynote-luentoa. Ensimmäisen piti varttunut ja viisas filosofian tohtori Bernardo Toro Kolumbiasta. Hän piti taitavan ja vaikuttavan puheen ihmisen puolesta. Maapallon vähät makeat vedet ovat saastumassa. Meidän on toimittava. Ei pelastaaksemme Tellusta. Se kyllä pärjää ja jatkaa kulkuaan maailmankaikkeudessa- vaan pelastaakseemme ihmiset. Meidän on opittava välittämään (care) toisistamme ja pallostamme.
Toro kritisoi voimakkaasti medikalisaatiota. Lääkkeiden jakamisesta köyhille hyötyvät vain lääketehtaat. 80 % taudeista, joihin lääkkeitä tarvitaan, hoituisi, jos lapset opetettaisiin pesemään kätensä. Hohoi opettajat!
TOINEN keynote-puhuja oli Suomen Irmeli Halinen, joka tunnetaan ennen muuta ansioistaan uusimman opetussuunnitelmamme "äitinä". Opsiamme ihaillaan niin, että Irmeli saa lentää ympäri maailmaa kertomassa sekä syntyprosessista ja tausta-ajatuksista että sisällöistä. Niin Mexico Cityssäkin. Hyvin rakennetut diat välittivät paitsi tiivistä tietoa myös tärkeitä tunneviestejä: Suomessa kunnioitetaan jokaista lasta yksilönä. Me luotamme toisiimme. Ketään ei jätetä. Esitys kosketti kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä, ja muistoksi he halusivat ottaa selfieitä ja ryhmäkuvia.
KOLMAS keynote-puhuja oli kirjailija Juan Villoro Meksikosta. Yleisö nautti esityksestä ja nauroi osuville kielikuville kippurassa. Villoron viesti oli, että kirja on aina ja yhä upea kasvatuksen väline. Kirjat saattavat meitä yhteen. Ne herättävät tunteita ja synnyttävät ymmärrystä. Niin vanhempien kuin opettajien tulisi lukea toisilleen – ja myös lasten. Villoro muistutti yhdessä lukemisen tunnesiteitä muodostavasta merkityksestä.
Iltapäivän sessio
LOUNASTAUON jälkeen ohjelmassa oli ns. paneeli. Meitä on kolme: lisäkseni Clayton Maitland Kanadasta ja Sharon D. Gratto Yhdysvalloista.
MINÄ sain puhua Sharorin jälkeen. Teemani oli uutta luova oppiminen. Kerroin taustaksi tarinaa Auroran koulun opettajien 25-vuotisesta taipaleesta, jona aikana kehiteltiin keinoja integroida taidekasvatusta eivain omiin yksittäisiin oppitunteihin vaan koko koulun toimintakulttuuriin ja yhdessä toteutetettuihin taidetapahtumiin. Väitin, että 1990-luvun alun Aurora-sonaatissa tiivistyy jo se vahva lapsikeskeisyys, oikeus kasvaa omaksi itsekseen ja holistisuus, mitä uusin opsimme henkii. Uutta luova oppiminen vaatii vain tahtoa opetella ja tehdä asioita eri tavalla paremmin. Oma esitykseni koostui pääosin kuvista ja videoclipseistä, minkä uskon helpottaneen messagen läpimenoa.
MUSIIKILLA aloitti esityksenä myös Clayton Maitland Kanadasta. Ilman varoitusta hän lauloi ja säesti itseään oman alueensa Vancouverin intiaanien kielellä. Yleisön suut loksahtivat. Vieraskieliset esitykset simultaanitulkittiin- mutta tuota kieltä ei tietenkään kukaan osannut. Maitland on 21.vuosisadan J.-J. Rousseaun Emilen mentori. Hänen noin 60 oppilaan koulunsa käy ulkokoulua. Heillä ei ole omaa koulurakennusta lainkaan. He rakentava majoja ja veneitä. Lähtäkohtana ei ole valmis ops, vaan heidän opsinsa syntyy jatkuvana prosessina. Oppilaat oppivat kalastamaan, tekemään ruokaa, suojautumaan sateelta jne. Koulu on kuitenkin "käymäläiskoulu", ts. oppilaat asuvat omissa kodeissaan.
PUHEENVUOROJEN jälkeen istuimme kaikki kolme vielä puolisen tuntia stagella, ja vastailimme yleisöltä (paperilla) saatuihin kysymyksiin. Yleisö oli huolissaan taiteen asemasta Meksikon kouluissa. Viimeinen kysymys koski vasta hallituksen käynnistämää opettajien arviointia, joka on herättänyt valtavaa vastustusta opettajien (ammattijärjestön) keskuudessa. Jokaisen opettajan taidot käydään arvioimassa. Hyväksi todetut saavat palkankorotuksen. Loput pääsevät täydennys-koulutukseen. Omassa vastauksessani annoin Presidentille kolme ohjetta teemaan liittyen: 1. Kunnioita opettajiasi. 2. Luota heihin. 3. Järjestä heille ne resurssit, joita he tarvitsevat (kaikissa kouluissa ei ole edes oppikirjoja). Siteerasin Kari Uusikylää: Ei sika punnitsemalla liho.
Mitä opin erityisesti?
ENSIMMÄISEN päivän vahvin oppi oli, kuinka sittenkin yhteinen, globaali näkemyksemme arvoista on. Ihmisen ja Telluksen suojelemisen elintärkeys. Taiteen kaikkien eri muotojen tavaton hyöty ihmisen kasvulle. Halu kasvaa ja kehittyä, muuttua. Usko koulun voimaan auttaa kaikkia kasvamaan täyteen potentiaansa. Usko opettajiin.
Erityisesti mieleen jäi Irmeli Halisen herkkä kuva, jossa oppilaan ja opettajan katseet kohtasivat: Irmeli sanoitti kuvaa näin:
"Oppilas: Minä annan tulevaisuuteni Sinun käsiisi, opettaa. Autatko minua siinä? Opettaja: Autan. Minä luotan Sinuun. "Kylmät väreet .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti