Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

Auroran koulun lisäsiiven aulaan on vuotanut vettä

AURORAN koulun punainen lisäsiipi on rakennettu 1980-luvun alussa. Rakennuksemme tuossa osassa on toinen peräkkäinen kova talvi tehnyt tehtävänsä. Peltikatto on alkanut vuotaa. Viime viikolla lumet ajettiin kaltolta alas. Viikonlopun aikana kattoa on paikattu. Nyt korjaajat tutkivat sisäkattoa ja poistavat kastuneet elementit.

Tekniseltä puolelta saamiemme tietojen  mukaan korjaustyöt kestävät kahdesta viikosta kuukauteen. Tänä aikana aulan se osa, josta vettä on tullut, eristetään. Suomeksi: päädyn kautta ei voi enää kulkea ruokalaan. Tämä tuottaa vähän harmia mm. parakkilaisille. Välinelainaamon paikka siirretään ns. tuulikaappiin rakennuksen keskiosassa.

Korjaustöistä vastaavien vankka näkemys on, että  koulutyö voi jatkua turvallisesti siiven kolmessa luokassa. Me koulussa seuraamme tilannetta valppaasti.

Ei kommentteja: