 |
Klassinen ja yhä puhutteleva, erityisopetusta
käsittelevä elokuva.
|
YKSI mielenkiintoinen kysymyksiä, joita viime kesäinen perusopetuksen lain muutos on herättänyt, on erityisen tuen ja erityisopetuksen käsitteiden suhde. Nyt ne leikkaavat vain osittain toisiaan. Voimassa olevassa ajattelussa oppilas voi saada erityisopetusta yleisenkin tuen vaiheessa, kun sitä antaa laaja-alainen erityisopettaja (ela).
Jos ja kun yleinen ja tehostettu tuki eivät riitä, oppilaalle voidaan (yrittää) hankkia erityisen tuen saamiseen oikeuttava päätös. Uuden mm. Espoossa omaksutun tulkinnan mukaan erityistä erityisessä tuessa on kaksi tekijää: (1) mahdollisuus saada erityisopetusta erityisluokassa ja (2) mahdollisuus yksilöllistää yhden tai useamman oppiaineen oppimäärä. Tätä pääsääntöä rikkoo tosin pieni joukko oppilaita, joilla on erityisen tuen päätös, mutta he eivät saa opetusta erityisluokassa. Tähän ryhmään kuuluvat mm. Auroran ryhmäintegraatio-oppilaat (kehitysvammaiset).
ERITYISOPETUSTA on siten kahdenlaista. Laaja-alaisen erityisopettajan antama opetus on sitä (vaikka sitä kutsuttaisiin yleiseksi tueksi). Erityisluokanopettajan opetus on sitä- kun sitä annetaan erityisluokassa. Onko kaikki opetus, mitä erityisopettajat antavat erityisopetusta? Mistä tunnistamme erityisopetuksen?
Yksinkertainen vastaus on, että on. Opetuksen tekee erityisopetukseksi virka. Luokanopettaja antaa luokanopetusta, aineenopettaja aineenopetusta, oppilaan ohjaaja opetuksen ohjausta ja erityisopettaja erityisopetusta. Asia ei taida kuitenkaan olla ihan näin simppeli. Esim. oppilaan ohjausta antavat myös muut opettajat. Luokanopettaja voi toimia myös toisessa luokassa aineenopettajana (kiistattomasti, jos hänellä on kaksoiskelpoisuus). Erityisopettaja voi pitää jollekin luokalle liikunnan tuntia.
JOS virka määrittää erityisopetuksen erityiseksi, tilanne on sama, vaikka viranhaltijalla ei ole tehtävään koulutusta? Espoossakin noin 40 % sope-opettajista on muodollisesti epäpäteviä. Toteutuuko lapsen oikeus saada erityisopetusta pelkästään sillä, että hänet sijoitetaan pienempään ryhmään, jossa muillakin on erityisopetuksen tarve. Jos opettajalla ei ole erityisopettaja osaamista, opetuksen tekisi erityisopetukseksi oikeasti oppilasryhmän diagnoosi. Jokin mättää tässä ajattelussa.
Vaihtoehtoinen tapa nähdä erityisopetus
LÄHDEN siitä olettamuksesta, että erityisopetuksen tekee erityisopetukseksi jokin erityinen, joka liittyy opettaja tapaan järjestää opetus- ja se ei ole pelkästään pieni ryhmä. Naivi ajatukseni on, että erityinen erityisopetuksessa liittyy a) opettajan käyttämiin metodeihin. Ei yksittäiseen menetelmään tai tekniikkaan, vaan erityisen tapaan käyttää yhtä aikaa juuri näiden oppilaiden vahvuuksille rakentuvaa menetelmäpalettia. b) Niinikään ajattelen, että erityistä erityisopetuksessa on opettajan erityinen osaaminen oppilaiden ja ryhmän kohtaamisessa. Kyse on - kuten Karjalaisen Sari kertoi - tavassa ajatella opetusta. Erityisopetus rakentuu oppimisen esteiden purkamiselle. Estettä ei oteta kiusallisena häiriönä.
Erityisopetuksessa opetus rakentuu paitsi yksilön tarpeiden myös ryhmän varaan. Siksi ryhmää ei voi koko ajan murtaa tuomalla sinne uusia oppilaita.
Jos ajattelen näin, ajattelen samalla, että erityisopetus on äärimmäisen vahvasti sidoksissa opettajan erityiseen osaamiseen. Tuo osaaminen on minusta erityisopetuksen kriteeri. Tuota osaamista voi olla opettajalla, joka ei ole saanut erityisopettajan koulutusta. Luonnonlahjakkuuksia on tavattu. Mutta pääsääntöisesti osaaminen hankitaan erityisopettajan koulutuksessa. Ja sinne valikoidaan hakijoista ne, joilla tuntuisi olevan parhaat edellytykset tehtävässä onnistua. Erityisopettajat ovat valikoiduista valikoituja.
So what?
Mm. Vierumäellä rehtorit pohtivat paljon tilannetta, jossa koulun käyttämät tukikeinot (yleinen ja erityinen tuki) eivät riitä, ja lapsella ja lapsen luokalla on hätä. Lapsen vanhemmat haluavat parasta omalleen, eivätkä suostu erityisen tuen päätökseen, jolla lapsi siirtyisi erityisluokkaan. Miksi vanhemmat eivät suostu? Koska he intuitiivisesti (tai rationaalisesti) tietävät, että lapsella on suuri vaara joutua ryhmään, joka on (jopa liian) täynnä muita erityistä tukea tarvitsevia ja takuita opettajan erityisopetuksen osaamisesta ei voida antaa. Kun huoltajat kieltäytyvät, siirtoprosessi hidastuu jopa pysähtyy. Lapsi jää apua vaille. Hänen luokkansa pedagoginen hyvinvointi horjuu. Jne.
Meillä on siis ongelma. On oppilaita, jotka eivät selviä yleisopetuksen luokassa. Kun he eivät selviä, käy usein niin, että muukaan luokka ei enää selviä. Kun erityisluokat täyttyvät yhä vaativammista oppilaista, erityisluokanopettajan työ muuttuu vaaralliseksi, mahdottomaksi. Yhä useampi erityisopettaja hylkää työn. Erityisopetusta antaa sen jälkeen nopeasti vaihtuvien kouluttamattomien ylioppilaiden ketju...
Mikä voisi olla ratkaisu? ELAT? Laaja-alaisten erityisopettajien aikaresurssi on ihan tukossa lisääntyvän paperityön vuoksi. Yksi vaihtoehto on lisätä elojen määrää koulussa. Monella elalla on myös sope-osaamista. Ainakin meillä tarvetta olisi eräänlaiselle sope-elalle. Oleellista on se, että valittava opettaja on taidoiltaan huippuosaaja. Saako sellaisen ela-opettajan palkalla? Jollei pitää kehitellä palkkausta houkuttelevaksi.
Tavoite olisi siis palkata kouluihin erityisluokanopettajia, joilla ei ole pysyvää luokkaa, eräänlaisia sope-eloja. Jos erityinen erityisopetuksessa on erityistä jopa persoonaan liittyvää osaamista ja kasvatustahtoa, näin palkattu kokenut erityisluokanopettaja voisi ajoittain rinnakkaisopettajana ajoittain "koppiopettajana" toimien antaa kuntouttavaa täsmäerityisopetusta mm. oppilaille, jotka tarvitsevat erityistä tukea, mutta joiden huoltajat eivät esim. siirtoa erityisluokalle hyväksy tai siirto muutoin venyy. Haluan vahvasti uskoa siihen, että osa oppilaista voisi tällaisella tuella aidosti kuntoutua ja välttää siirron erityisluokalle.
Jos tällaisia virkoja tai tehtäviä syntyisi, voisimme ehkä myös pelastaa taitavat erityisluokanopettajamme ammatinvaihdolta.
Tätä lähdemme nyt Aurorassa valmistelemaan. Palkkaamme aluksi koulumme pitkälle koulutetun ja kokeneen erityisluokanopettajan ajalle 28.3. - 20.5. pilotoimaan uutta toimintamallia. Käytämme siihen omia rahojamme. Tavoitteenamme on luoda uudentyyppinen opettajan tehtävä ja etsiä uudenlaisia käytänteitä tukemaan erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta, hänen luokkaansa ja luokan opettajia.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita.
9 kommenttia:
Erityisen erityinen erityisopettaja. ; )
Erityisopetuksesta tekee erityistä se, että tarjotaan lapselle rauhallinen, turvallinen, kiireetön ja paineeton oppimisympäristö. Oppimisympäristö, jossa hän saa rauhassa osakseen kuntouttavaa opetusta: rakentaa luottamusta ja itsetuntoa sekä kokee turvallisuutta. Jokaisen lapsen tulee siis saada kuulua ryhmään ja tuntea olevansa tärkeä. Erityisopettajalla on "pentusilmää", jolla hän pystyy näkemään, millaisissa tilanteissa lapsi käyttäytyy ei-toivotusti. Erityisopetus myös paikkaa niitä aukkoja, joita on syntynyt, kun lapsi on jäänyt vaille hoivaa ja vuorovaikutusta tai jos hänen toimintakykynsä on riittämätön. Erityisopettaja on lapsen kanssakulkija, auttaa häntä oppimaan niitä taitoja, jotka häneltä puuttuvat. Joskus se on oman minuuden etsimästä, joskus toisten kanssa olemisen harjoittelua, joskus pelon selättämistä. Joskus erityisopetus saattaa olla jopa niinkin yksinkertaista kuin persoonallisen temperamentin tai oppimistyylin huomaamista.
Erityisopetus on sitä, että antaa aikaa eikä odotakaan ihmettä yhdessä yössä. Välittämistä, kuuntelimista, lapseen tutustumista.
Hei Miia!
Kauniisti ja upeasti kuvattu. Eikö oppimisympäristön pitäisi olla tuollainen myös yleisopetuksessa? Onko avain erityiseen tuo "pentusilmä"?
Heipparallaa Martti. Nimenomaan tähän kuvaamaasi suuntaan pitäisi kulkea. Erityisluokat ovat oppilaiden segregointia. Erityisopettajien tulisi toimia esimerkiksi luokanopettajien pareina ja konsultteina yleisopetuksen luokissa antamassa erityistä tukea sitä tarvitseville oppilaille. Oletko Mara muuten lukenut prof. Timo Saloviidan hyvät kirjat (Työrauha; Yhteistoiminnallinen oppiminen; Kaikille avoimeen kouluun)? Niissähän on hahmoteltu uudenlaista erityisopettajan toimintatapaa entisen erityisluokka-ajattelun tilalle.
Terkkuja,
Tp. Xena
Heippa
Saloviita on omaperäinen kirjoittaja, joka myös osuu. Tuoreimmassa kasvatus-lehdessä on siinäkin jykevää puhetta.
Varmaankin tuo "pentusilmä" on kaiken a ja o, mutta myös se, että on aikaa vuorovaikutukseen. Erityisluokissa opettajilla on aikaa kohdata lapsi. "Jos joku yrittää väittää, että pelkästään yleisopetukseen suunnattu tuki riittää, hän ei tiedä kuntoutuksen ja psykologian perusteista yhtään mitään. ", sanoi psykoterapeutti Risto Lappeteläinen eilen. Itse olen täysin samaa mieltä. Mitä me tekisimme erikoissairaanhoidollakaan, jos yleislääkäreille voisi tyrkätä jokaisen ja hämmästellä sitten jälkikäteen, miksi potilas ei oikein kuntoudu. Vie aikaa oppia hallitsemaan omaa minuutta ja kyetä toimimaan ryhmässä, jos tunne-elämä on pirstaleina.
"Pentusilmän" lisäksi tarvitaan vuorovaikutusta.
Eilen luennolla psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen sanoi: " Se, joka yrittää saada tuen pelkästään yleisopetukseen, ei tiedä kuntoutuksen ja psykologian perusperiaatteista mitään."
Minusta on äärettömän surullista se, että useassa kaupungissa on suuntauksena se, että erityisluokille ei ohjata lapsia. Samalla logiikallahan erityissairaanhoitokin voitaisiin lakkauttaa. Ohjataan kaikki vain yleislääkäreille ja hämmästellään sitten, kun potilaat eivät saa tarvitsemaansa apua.
Minuuden hallinta ja kyky toimia ryhmässä ovat tavoitteita, joiden saavuttaminen vie aikaa ja siihen tarvitaan myös aikuista, jolla on aikaa olla "tukikeppinä". Lapsen tunne-elämän tukeminen ei ole hokkuspokkustemppu, "keltainen pilleri", jonka voi tyrkätä aamuisin, että lapsi kykenee vastaanottamaan kirjaimia ja algoritmeja.
Niin ja tällä hetkellähän me integroimme ainakin 90 prosenttia lapsista. Jokainen heistähän on erityinen yksilönsä. Ne loput, jotka eivät ole vielä valmiita ja kykeneviä suureen ryhmään ja samaan tahtiin muiden kanssa tarvitsevat paikan, jossa kasvaa ja kehittyä niin, että tulevat elämässään selviämään.
Jos erityisopetus olisi pelkkää lukemista ja laskemista, tuki voitaisiin antaa missä vain. Erityisluokissa tapahtuu häiriökäyttäytymisen ennaltaehkäisyä ja kokonaisvaltaista tunne-elämän tukemista, jota ei voi pilkkoa "15 minuuttia päivässä kahden kuukauden ajan" -periaatteeseen.
Toiset lapset kehittyvät ilman erityistä tukea. Toiset eivät.
Miia!
Kiitos kommenteista. Hyvää pohdintaa. Vaikka niitä lukiessa ajattelee: eikö noin pitäisi toimia kaikissa luokissa?
Kommentit tosiaan tulevat näkyviin vasta kun bloginpitäjä hyväksyy ne.
Kiinnostavaa pohdintaa, vinkkasin kollegoilekin! Mallisi muistuttaa joissakin kunnissa toimivia joustosysteemejä, joita meilläkin parhaillaan testaillaan ja yritetään kehittää. Näkisin jouston nimenomaan yleisop. ja er.op. välimuotona. Onko se nyt sitten tehostettua vai erityistä, en osaa sanoa. Kokemukseni mukaan toimii isona tukean oppimisvaikeuksien kanssa kamppaileville luokanopettajille "kuorman keventäjänä" ja voi todella auttaa oppilasta eteenpäin ilman siirtoa. Näen integraation ehdottomasti kaksisuuntaisena ja haaveissani onkon niin hyvä jousto, etteivät oppilaat juurikaan noteeraa kokoonpanon vaihtuvuutta, eikä erityisluokassa (tilana) opiskelu ole korkeammam kynnyksen takana oppilaallekaan. Mutta Martin pohdinnassa tärkeä pointti on myös tuo, ettei erityisopetukskaan voi olla kuin linja-autoaseman halli, jossa väkeä menee ja tulee - vaan tarvitaan ryhmän yhteisiä, pysyviä hetkiä ja kokoonpanoja jotta sitä tunnepuolta yms. voidaan oikeasti tavoitteellisesti kehittää. Joten siinäpä pulmaa, mitä sitä nyt sitten kehittää. Mutta samaa mieltä, segregaation on aika päättyä/muuttua. Terveisin fanisi länsi-uudeltamaalta
Lähetä kommentti