Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Viikko loppuun, eduskuntaan ja sitten Itämerelle

5a-luokan tyttöjen bändi heitti englantilaisvieraille
näpsäkän keikan.

AIKAMOINEN viikko tästä näyttää tulleen. Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta sai tovin levätä osaamisensa päällä ja keskittyä leppoisaan hengittelyyn. Nyt työviikko oli kyllä ihan täynnä sekä töitä että järjestöasioita.

TORSTAIAAMUNA olin vielä suihkussa, kun innokkaat 15 brittiopettajaa olivat jo tulleet etuajassa koulullemme. Palmenia oli järjestänyt tälle erityisopetuksesta kiinnostuneelle ryhmälle viikon ohjelman, johon kuului tärkeiden henkilöiden (kuten professori Kauko Hämäläinen) tapaamisia ja sitten kouluvierailuja opettajankoulutuslaitoksen harjoittelukouluissa, meillä ja huomenna perjantaina Koulumestarin koulussa.

Auroran vierailuohjelman rakenne on vakiintunut sellaiseksi, että (1)  ensin on rexin vetämä keskustelu, jossa perehdytään kouluumme yleisesti, suomalaisen ja auroralaisen koulunpidon filosofiaan  ja otetaan koppia vieraiden omista intresseistä. (2)  Klo 10 välitunnin aikana vierailla on mahdollisuus jutella opettajien kanssa. (3) Sen  jälkeen lähdetään "radalle" ja vieraillaan kiinnostavissa luokissa. Eilen rasteja olivat mm. Ullan ja JJ:n DreamMix-luokka, Uman Skidikarhuryhmä, Ninan tekstiiliopetuksen tunti ja Ismon teknisen työn tunti.(4) Sitten koululounas. (5) Sitten seuraamaan kerhotoimintaa. Tällä kertaa näytteinä Ripan bändi  ja JJ:n teatterikerho. (6) Pienen vapaan tauon jälkeen tutustumaan vielä Julian ruotsin tuntiin ja  Hilperon iltapäivätoimintaan. (7) Ja lopuksi yhteenveto päivästä. Ja sopivissa  väleissä rexi laukkaa kansliaan hoitamaan päivän pakolliset urakat. Ja ehdin vetää myös siestalla johtoryhmän kokouksen.

Vieraamme olivat iloisia ja kertoivat saaneensa päivästä paljon arvokasta. Erityisesti heihin teki vaikutuksen oppilaitten ja opettajien lämmin suhde, oppilaiden sitoutuminen työhön ja koulutyön levollisuus.  Saimme myös ison kassillisen videoita ja muita muistoesineitä heidän kouluistaan.

ILTAPÄIVÄLLÄ meitä lähti vielä kuusi opettajaa: minä,  Ismo, JJ,  Kaija,  Katri, Nina  ja Osmo  suunnittelemaan "Saiturin Joulua". Kävimme läpi toiminnallista käsikirjoitusta, ideoimme teknisiä ratkaisuja, puvustusta, lavasteita, valoja, pohdimme oppilaille tarjoutuvia rooleja ja pudotimme musiikkia kohdalleen. Pääsimme monta metriä eteenpäin. U-tubessa on muuten mainio  leffaversio tästä näytelmästä vuodelta 1935. Omastamme tulee hauskempi ja  tällä kertaa varsin rauhallinen.

Perjantai, perjantai...

Uimisen isoa riemua.
TÄNÄÄNKIN on luvassa säpinää. Uinnit jatkuvat, ja niin paljon iloa kuin  uimahallikeikoista lapsille onkin, koulun ohjelma menee kyllä niistä kauniisti sekaisin uinnin vaatimien valvontajärjestelyjen vuoksi.

KLO 12 on sitten oltava Helsingissa, eduskunnassa. Olen luvannut lähteä pienen vanhempien joukon mukaan tapaamaan kansanedustaja Sanna Lauslahtea ryhmäintegraatio-opetusmuodon tulevaisuuden turvaamiseksi.

KLO 15 parkkeeraan bemarin Katajanokalle. Espoolaiskoulujen yhteysopettajat, EKOAY:n organisaatio  ja tärkeät poliittiset vaikuttajat lähtevät perinteiseen syysseminaariin Itämerelle.  Sain eilen illalla valmiiksi "päättäjien pikadeitti"-osuuden suunnitelman.

Takana työntäytteinen viikko. Ja edessä samanlainen viikonloppu. Näillä mennään.

Ei kommentteja: