Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, toukokuuta 11, 2018

1 400 000 käyntiä tässä blogissa

JUURI hetki sitten, perjantaina 11.5. 2018  blogilaskurin mukaan  ylittyi tässä blogissa  miljoonan neljänsadan tuhannen käynnin raja.   Keskimäärin  käyntejä on ollut vuosina 2007-2018  yli 100 000/vuosi.

Viimeksi kuluneen noin 5 kuukauden aikana käyntien määrä on entisestään kasvanut. Nyt uusia käyntejä oli yhteensä  150 000. Siis keskimäärin 30 000/kuukausi.

Ensimmäinen blogilastu  julkaistiin 12.1.2007.Yhteensä blogissa  on julkaistu tähän mennessä 3553  lastua. Eli keskimäärin 26 juttua/kuukausi.

TOP10-lista 2010-2018
ENITEN  kävijöitä  ovat tavoittaneet viereiseen kuvaan listatut jutut.

Listan kaikkein suosituin juttu oli "oikaisu" Hesarin tekemään Hämeenkylän koulua loukkaavaan sävyyn kuvanneeseen juttuun tämän vuoden huhtikuussa, jonka kirjoitin  yhdessä Hannu Tuomisen kanssa.

TOP10-listalla vanhin juttu on referaatti kuukauden kasvatusalan kirjasta (Siljanderin OKL-tenttikirja). Peräti kolme listalle päässeistä lastuista on julkaistu tänä keväänä.

NÄITÄ kävijämääriä ei pidä ottaa turhan  vakavasti. Sivuille voidaan osua vahingossa - tai tarkoituksella  Joskus yhtenä päivänä  käyntejä on tullut ulkomailta, ennen muuta Venäjältä,  tuhansia.

Mutta silti. Nöyrä kiitos kävijöille ja erityisesti kommentoijille! Tämä innostaa edelleen jatkamaan kirjoittelua  pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. 

Ei kommentteja: