PÄIVYSTÄVIÄ "dosentteja" taas tarvittiin. Iltalehden toimittaja Kia Kilpeläinen soitteli pari päivää sitten ja halusi jutella Wilmasta. Sytykkeenä olivat lehdessä julkaistut opettajien kuvaukset vanhemmilta saaduista loukkaavista viesteistä jopa uhkauksista. Toisena päivystäjänä oli Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen.
Olimme molemmat samaa mieltä: ”Wilma ei ole oikea paikka hoitaa lapsen ongelmia”. Kirjotetuissa viesteissä kun syntyy väärinymmärryksiä kovin helposti. Viestinnästä kun puuttuvat sävyt, eleet ja ilmeet. Kirjoittamalla ongelmien ratkaiseminen on hirveän tuskallista.
Ongelmia tulisikin ratkoa kasvokkain ja tosiasioihin perustuen. Lapsi ei aina kerro kotona ihan koko totuutta siitä, mitä koulussa on tapahtunut. Eskelä- Haapanen kehoittikin vanhempia soittamaan opettajalle ja kuulemaan myös hänen näkemyksensä. Puhelimessa tai kasvotusten on myös mahdollista heti saada lisätietoa asiaan. Se ei onnistu Wilma-viestin avulla.
Itse korostan tapaamisia, jossa paikalla on myös lapsi. Kun opettajalla on huoli jostakin, vanhemmat ja lapsi tulisi kutsua keskustelemaan koululle asiasta. Kasvokkain keskustelemalla ongelmat ratkeavat paremmin kuin viestiketjuissa. Kun on vanhempien ja opettajien väliseen viestintään on tullut kone väliin ja puhutaan ikäänkuin oppilaan yli, vuorovaikutus helposti vääristyy kumpaankin suuntaan.
Olen sitä mieltä, että julkaisukynnys näin someaikana on muuttunut siten, että ihmiset suoltavat ulos keskeneräisiä ajatuksia. Ongelma on myöskien viestien määrä: Opetussuunnitelmaa voi tulkita siten, että kaikki lapsen arviointi pitää dokumentoida. Arkijärki sanoo kuitenkin, että sellainen arviointi dokumentoidaan, jota käytetään todistusarvosanoissa. Jotkut kunnat ovat kuitenkin tulkinneet asiaa niin, että kaikesta palautteesta, jota opettaja antaa oppilaille, pitää jäädä kirjallinen jälki.
MUTTA kyllä Wilmassa on hyvääkin. Wilma sopii minusta hyvin arkisista, kouluun liittyvistä asioista tiedottamiseen.
Koko juttu löytyy tästä linkisä: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805092200931108_u0.shtml
Olimme molemmat samaa mieltä: ”Wilma ei ole oikea paikka hoitaa lapsen ongelmia”. Kirjotetuissa viesteissä kun syntyy väärinymmärryksiä kovin helposti. Viestinnästä kun puuttuvat sävyt, eleet ja ilmeet. Kirjoittamalla ongelmien ratkaiseminen on hirveän tuskallista.
Itse korostan tapaamisia, jossa paikalla on myös lapsi. Kun opettajalla on huoli jostakin, vanhemmat ja lapsi tulisi kutsua keskustelemaan koululle asiasta. Kasvokkain keskustelemalla ongelmat ratkeavat paremmin kuin viestiketjuissa. Kun on vanhempien ja opettajien väliseen viestintään on tullut kone väliin ja puhutaan ikäänkuin oppilaan yli, vuorovaikutus helposti vääristyy kumpaankin suuntaan.
Olen sitä mieltä, että julkaisukynnys näin someaikana on muuttunut siten, että ihmiset suoltavat ulos keskeneräisiä ajatuksia. Ongelma on myöskien viestien määrä: Opetussuunnitelmaa voi tulkita siten, että kaikki lapsen arviointi pitää dokumentoida. Arkijärki sanoo kuitenkin, että sellainen arviointi dokumentoidaan, jota käytetään todistusarvosanoissa. Jotkut kunnat ovat kuitenkin tulkinneet asiaa niin, että kaikesta palautteesta, jota opettaja antaa oppilaille, pitää jäädä kirjallinen jälki.
MUTTA kyllä Wilmassa on hyvääkin. Wilma sopii minusta hyvin arkisista, kouluun liittyvistä asioista tiedottamiseen.
Koko juttu löytyy tästä linkisä: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805092200931108_u0.shtml
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti