Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2018

Vinkkejä eläkkeelle nyt siirtyville opettajille. Kokemusasiantuntija 5.

SADAT  opettajat ovat jäämässä kesän tullen eläkkeelle. Julkaisen tässä blogissa jo eläkkeelle siirtyneiden "kokemusasiantuntijoiden" ohjeita.  Upean moni mukaan kutsutuista otti haasteen vastaan, ja lupasi kertoa omista kokemuksistaan.  Niinpä koulun lukuvuoden loppuun asti  tämän blogin  teemana on  tämä aikuiselämän yksi suurimmista muutoksista. Tänään otsikkona on:

Pekka Rokka:
Viisaasti eläkkeelle

Oman ajattelun peruslähtökohta eläkkeelle jäädessä oli, että
- oma osaaminen ei ole kadonnut mihinkään,
- entinen työpaikka tulee jättää uusien osaajien ja toimijoiden
harteille,
- kaikkea omaa arjen aktiivisuutta ylläpitäneitä asioita ei kannata
kerralla jättää pois,
- sosiaalisesta verkostosta, muustakin kuin lähiverkostosta, on pidettävä huolta,
- ulkona tekemisestä ja/tai liikkumisesta kannattaa huolehtia,
- päivärytmi on haettava kohdalleen ja
- todellakin aikaa jää kaikelle sille muulle kiinnostavalle, jolle  aikaisemmin ei ole ollut aikaa. Tosin on hyvä muistaa, että kalenteri ei  tarvitse olla täynnä.

Pekka Rokka

Pekka Rokka on keravalainen, Kurkelan koulun ex-rehtori, yhtä aktiivinen oppi- ja tietokirjailija ja valtiotieteen tohtori. Hän jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten.

Ei kommentteja: