Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Paluu hektiseen ja palkitsevaan arkeen

TAKAISIN kotiin Salosen Ilpon Pökötin kyydissä. Hain mersun kalliista huollosta- mutta nyt on taas tähti nokassa. Sähköpostista luin, että suomenkielinen opetuslautakunta oli hyväksynyt TIP-hankkeen ja lakisääteisen iltapäivähoidon yhdistämisen ensi lukuvuodeksi. Yes! Olemme ainoa espoolaiskoulu, joka itse järjestää iltapäivähoidon.

Minut oli kutsuttu illalla coctailille Helsingin Kaupungintalolle Opetushallituksen isännöimän ensi syksyn suuren inkluusiota käsittelevän kasvatusalan konferenssin yhdeksännen suunnittelukokouksen väen seuraksi. Mukava tilaisuus. Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen piti puheen ja tarjosi maittavaa suolaista. Ehdin jutella mm. Irmeli Halisen ja Järvisen Ritvan lisäksi mm. Joensuun ja Jyväskylän eritysopetuksesta vastaavien kanssa. OECD:n väen kanssa hehkutimme Salosen Ilpon kanssa Opinmäki-hanketta- ja saimme kannustavia kommentteja ideoihimme.

AAMULLA kello oli soimassa aikaisin, koska olin luvannut pitää Opinmäen pedagogisen työryhmän kokouksessa alustuksen yhteisistä pohdinnoistamme tulevaisuuden pedagogiikasta ja sen tiloille asettamista vaatimuksista.

KUVA: Rakensin kolmen elämän mallin: kouluelämän, nuoren oman elämän ja työelämän mallin, joissa rajapinnat tulisia huokoistaa.

Ajoin kokoukseen koulun kautta. Naputin nopeasti omat ehdotukseni henkilöistä, jotka tällä kertaa tulisi palkita palkankorotuksella. Lisäksi kirjoitin 27 rehtorin puolesta yhteisen ehdotuksen koulusihteerien palkkojen nostamisesta. Ehdotukset kuoreen ja kuori manuaalisesti Siton talon vahtimestarille. Ja sitten Opinmäkikokoukseen. Matkalla törmäsin vielä Högströmin Barbroon, joka kiitteli kauniisti Sadasta Sanasta.. Olin pyytänyt kustantajaa lähettämään hänelle kirjan.

Pidin kokouksen aluksi 12 minuutin alustuksen. Se kesti noin puoli tuntia. Mutta hyvän keskustelun kävimme. Tilojen tulee olla avoimia, joustavia, seinien liikkua, skriiniseiniä ainakin jonnekin. Silti sähköä säästäen. Ei perinteisille koppiluokille, Tilalle laajoja ja korkeita usean opettajan ja usean ryhmän oppimisalueita. Ei melulle.

SITTEN takaisin koululle. OAJ:n Marjatta Melto soitti ja halusi tuoda uusiseelantilaisen korkeantason AY-ryhmän koulullemme maaliskuun lopulla. Hienoahan se on. Spamien puhdistusta sähköpostista. Kahvista ja perjantaihin kuuluvista nauruista nauttimaan taukotupaan. Vastasin Oph:n vuoden 2002-2004 ops-prosessia koskevaan kysyelyyn. Paljon apua oli Kuivasen Kaijan ja Pelkosen Johannan antamista opettajien ajatuksia kuvaavista vastauksista.

PÄIVÄN pääksi kaksi koulunkäyntiavustajaamme Jarmo ja Jiri olivat vielä jäänet kehittämiskeskusteluun. Fiksuja miehiä meillä.

LOPULTA bändikämppään, johon syntyy huominen yllätysesitys. Tila on kiva, ja tekniikka toimi hienosti. Ripa ja JJ ovat tehneet hienoa työtä.

Ei kommentteja: