Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Kuinka suomalainen perusopetus siis voi? Lastu 4

KUVA: Auroran oppilaita Velskolan leirillä.

Erikoislähikuva
KUINKA SUOMALAINEN PERUSOPETUS VOI MINUN MIELESTÄNI?
Entä mitä minä itse ajattelen? Mitä haluaisin vielä nostaa esiin?

SUOMALAINEN PERUSKOULU on upea innovaatio. Sitä, niinkuin kaikkia muitakin innovaatioita, tulee aika ajoin uudistaa. Eikä 2000-luvulla pelkästään kasvojen kohotus riitä. Minun peruskoulun uudistusohjelmassani olisi ainakin seuraavat edellisissä lastuissa vähemmälle jääneet asiat:
......................................................
1. KOHTI MONIKULTTUURISUUTTA
......................................................
Maahanmuuttajat eivät tule muuttamaan pois tästä maasta. He ovat täällä jäädäkseen, ja heitä tulee yhä enemmän. Helsingin koululaisista lähes neljännes on taustaltaan maahanmuuttajia vuonna2020! Kaikilta maahanmuuttajilta tulisi vaatia suomen kielen opettelu. Lapsilta ja aikuisilta.

Monikulttuurisuus edellyttää vanha- ja uussuomalaisilta molemminpuolista sopeutumista. Yksi keino olisi arvokeskustelun tarkoitettu yhteinen katsomustunti nykyisten monien katsomusaineiden sijaan, niinkuin mm. Terho Pursiainen on esittänyt.

Yhteisellä tunnilla tuettaisiin oppilaitten kasvua eheiksi, suvaitsevaisiksi ja monikulttuurisiksi suomalaisiksi. Tunneilla käsiteltäisiin ihmiseksi kasvun syviä eettisiä kysymyksiä ja tutustuttaisiin tapoihin, joilla niitä on ratkottu eri kulttuureissa. Materiaali ulottuisi saduista, taiteesta aina ajankohtaisiin uutisiin saakka. Yhdistäisin tähän aineeseen osia maantieteestä. Perehtyisimme arvokkaina ja pyhinä pidettyihin asioihin niitä kunnioittaen. Koko luokka yhdessä, lapsen ja opettajan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Perehtyisimme arvokkaina ja pyhinä pidettyihin asioihin niitä kunnioittaen. Koko luokka yhdessä, lapsen ja opettajan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.
................................................................
2. KOHTI ELÄVÄÄ OPETUSSUUNNITELMAA
...............................................................
Opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa niin, että paitsi opettajat myös oppilaat ja vanhemmat tietäisivät, mitä koulussa tulisi oppia. Elävä ops olisi kirjoitettu ymmärrettäväksi ja ymmärrettävästi.

KUVA: Oliwer Twistiä harjoitellaan

Tuntijakoon tulisi jättää väljyyttä eheyttäville kokonaisuuksille ja luokan ryhmäyttämiselle (esim. luokan oma tunti). Opetusaikaa tulisi erityisesti antaa eheyttäville kokonaisuuksille, jotka toteutettaisiin opettajien yhteistyönä

Kurssittaisin ja teemoittaisin sisällöt. Osa moduleista voisi olla euroopan tasoisesti standardisoituja (toki lokalisoituja). Sisällöt tulisi muotoilla ratkaistavina ongelmina, tehtävinä tai projekteina. Oppimäärässä tulisi hyväksyä eritasoisia sisältöjä ainakin valinnaisen oppimisen osalta. Kukin kurssi sisältäisi osaamisnäytön. Oppilaiden ops voisi olla samalla osaamisen passi, johon saisi koota kuittaukset annetuista osaamisnäytöistä- myös muualta kuin koulusta. Perheen ja koulun tapaamisissa suunniteltaisiin kunkin kurssin suoritustaso oppilaan osalta. Mitä pitää osata tehdä, että saa hyväksytyn? Entä kiitettävän? Myös kodeille säädettäisiin velvollisuus osallistua näihin tapaamisiin. Sekä vanhemmat että opettajat tapaisivat työajalla.
..........................................................
3. KOHTI AUTENTTISTA KASVATUSTA
..........................................................
Kasvatuksen asema tulisi rehabilitoida koulutyössä. Oikein ymmärretyn, lapsen hyvää edistävän kasvatuksen. Kaikki opetus on kasvattavaa. Kaikki mitä kutsutaan kasvatukseksi ei sitä ole. Väärinymmärrys näkyy kahdessa käsitteessä: aikuiskeskeisessä kasvatuksessa ja lapsikeskeisessä kasvatuksessa. Kumpaakaan käsitettä ei tarvita. Kasvatus ei voi määritelmänsä mukaan olla aikuiskeskeistä. Kasvatus on aina määritelmänsä mukaisesti lapsikeskeistä.

Juuri siksi, että lapsikeskeinen kasvatus on turha käsite, se on erittäin tärkeä. Se osoittaa, mitä kasvatuksen tulee olla, jotta se on kasvatusta. Kunhan muistaa, että kaikki lapsikeskeinen kasvatus ei ole lapsikeskeistä. Eikä edes kasvatusta.

LAPSIKESKEINEN kasvatus on väljä, kokoomakäsite keskenään ristiriitaisia ajatusrakennelmia ja myös kritiikkiä kestämätöntä olettamusperustaa.

Kasvatuskäsitteen ytimessä on kasvun käsite. Totta, mutta ne eivät ole synonyymejä. Kasvu on määriteltävä. Itse näen kasvun ainakin kolmitasoisena ilmiönä: antropologis-biologisena ihmislajiin liittyvänä kasvuna, psykologisena omaksi itse kasvuna, joka on minuuden ja identiteetin kasvu sekä kulttuuris-sosiaalisena omaa yhteisöön ja sen tapaan kasvuna.

Joillekin kaikki kasvu on luonnonvoimaista kehitystä lapsessa, ja sitä ei pidä häiritä. Lapsen pitää antaa kasvaa. On ihmisessä sellaistakin. Mm. kun hormonit käynnistävät puberteetin. Sillä kasvulla on päämäärä. Se kasvu on lajinomaista.

Toinen kasvuntaso on persoonan kasvua. Millainen minun luonteestani saamillani eväillä tulee? Tällä kasvulla ei ole ennalta määrättyä päämäärää. MINÄN kohtaloa ei ole kirjoitettu geeneihin. Ihmisestä voi tulla monenlainen. Tämä kasvu perustuu kasvattaviin kokemuksiin ja niiden pohdintoihin. Ihmisellä on kasvunaiheet lähes vaikka mihin. Ympäristö: sen virikkeet ja palaute määräävät, mitkä aiheet saavat kukoistaa. Tällä tasolla ihmisen kasvuun liittyy oppiminen. Oppiminen ei ole luonnollinen tapahtuma vaan sosiaalista vuorovaikutusta. Tällä tasolla kasvu myös edellyttää muita ihmisiä.

Uloin kasvun kerros on kulttuuris-sosiaalinen. Siinä ihminen liittyy muihin. Hän oppii, mitkä ovat hänen yhteisönsä arvokkaina pitämät asiat, ja ainakin jossain määrin hyväksyy ja omaksuu ne. Sosiologiassa puhutaan sosiaalistumisesta.

Toimintaa, joka pyrkii tietoisesti edistämään kasvua tai ilmiöitä, jotka saavat sitä aikaan kutsutaan kasvatukseksi. Edes antropologisen kasvun osalta kasvatus ei ole turhaa. Lajinomaiseksi kasvu edellyttää suotuisia olosuhteita, ja niiden luominen on juuri kasvatusta. Tarpeita viritetään ja tyydytetään antamalla sopivia ärsykkeitä. Tarve on luonnollinen jännitystila, joka yhdessä virikkeellisen kasvuympäristön kanssa tuottaa normaalin kehityksen. Tarpeiden tyydytystä seuraava nautinto edistää sopeutumista. Näinkin, muttei vain niin.

Myös Monet murrosiän ongelmat kevenevät vanhempien oikeanlaisella toimintatavalla. Tapio Puolimatkalle kasvatus on toimintaa, joka edistää arvokkaiden valmiuksien kehittymistä käyttäen menetelmiä, jotka kunnioittavat kasvatettavien ihmisarvoa.
 Hienosti sanottu. Ihminen ei voi kasvaa sellaiseksi, mihin hänessä ei ole kasvunaiheita. Mutta moneen on.

Sekä oman persoonan kasvu että kasvu yhteisöön sisältävät moraalisia valintoja. Opimme, että jotkin asiat ovat arvokkaita. Kuten tieto vs. epätieto. Kasvi ei opi tällaisia asioita. Kasvu on syvemmin ymmärtämistä. Se on uudistumista, omien rajojen ylittämistä ja avautumista uusille mahdollisuuksille, ja samalla myös vapautumista ennakkokuuloista ja vääristymistä.

LAPSIKESKEISEN KASVATUKSEN kasvunkäsite on suppea. Kasvu nähdään vapaaksi luomiseksi. Se on sitä, mutta ei vain sitä. Persoonaksi kasvuun kuuluu vapautta. Yhteisöön kasvuun sen rinnalla vastuuta.

Lapsikeskeisen kasvatuksen mustia aukkoja on kysymys kasvattajasta. Mihin häntä tarvitaan, jos lapsi kasvaa itseohjautuvasti oikein? Kuitenkin tiedämme, että lapsi kaipaa ja tarvitsee aikuista. Suuntaus kiistää kasvattajan kasvatusoikeuden. Aikuinen ei kuulema tiedä paremmin, millaiseksi lapsen tulee kasvaa. Totta ja valhetta. Lapsi tuntee omat toiveensa. Aikuinen tuntee yhteisönsä tavat. Olen täsmälleen samaa mieltä Tapio Puolimatkan kanssa: Jotta voimme puuttua toisen elämään, meillä pitää olla varmuus siitä, että puuttumisemme edistää hyvää ja arvokasta. Se, että annamme lapselle parhaina pitämämme mahdollisuudet oppia asiat, joilla elämässä meidän mielestämme pärjää, on arvokasta. Kasvu on sekä personalisaatiota että sosialisaatiota. Vapautta ja ohjaamista. Kasvaminen on Puolimatkan mukaan vapauden ja ohjaamisen rytmiä. Ohjaamista, kasvatusta ja kasvattajaa tarvitaan. Ohjaaminen säästää lapsen energiaa ja aikaa.

KUVA: Joskus ohjaaminen säästää lapsen terveyden jopa hengen.

TOINEN ongelmakohta lapsikeskeisen kasvatuksen olettamusperustassa on sen ihmis- ja lapsikuva. Aikuisten oikeasti lapsi ei ole vain viaton. Lapsessa on kasvunaiheet sekä hyvään että pahaan, itsekkyyteen ja epäitsekkyyteen.

LAPSIKESKEISEN KASVATUKSEN KÄSITE on turha, mutta lapsikeskeisyys kasvatuksen periaatteena jopa kriittisenä periaatteena on äärimmäisen tärkeää. Lapsikeskeisyys tarkoittaa mm. lapsuuden omalaatuisuuden (kehitysvaihe) ottaamista huomioon Senkin ymmärtämistä, että lapsi ei ymmärrä aina, mikä on hänelle hyväksi. Se on jokaisen minuuden kunnioitusta ja edellytysten huomioonottamista. Lapsikeskeisyys näkyy kasvatuksen arjessa monipuolisena toimintana sekä aikuisten että toisten lasten kesken: yhdessäolona, leikkinä, työntekemisenä, opetteluna, tutkimisena ja yhdessä hämmästelynä, satujen kuunteluna, juttutuokioina jne. Minulle lapsikeskeisyys on rajojen (normit) , reviirin (autonomia) ja rakkauden (välittäminen) tasapainoa.
........................................................
4. KOHTI TULEVAISUUTTA
........................................................
Tulevaisuuden koulu tulee rakentaa myös tulevaisuuden tarpeista, tämän hetken ongelmien ratkaisuista ja eilisen arvokkaimmasta perinnöstä .

(1) Kaikille koululaisille on taattava terveelliset ja turvalliset tilat. Se maksaa. Korjausvelkaa on kertynyt liian paljon. Ja kuinka moni lapsi menettää tulevaisuuden valinnan mahdollisuuksiaan sairaiden tilojen vuoksi. Meillä ei ole oikein selvää kuvaa siitä, kuinka suuresta urakasta on kysymys. Tuoreen (2008) selvityksen mukaan "opetustilat ovat opiskelun näkökulmasta kokonaisuutena kohtuulliset tai hyvä". Muutama vuosi sitten Stakesin selvitys oli jyrkästi eri mieltä.

"Jopa puolissa Suomen kouluista on kosteusvaurioita, kertoo sanomalehti Hufvudstadsbladet. Joka viidennessä maan 6 000 koulurakennuksesta kosteus- ja homevauriot ovat vakavia. Opetushallituksen mukaan kosteusvaurioiden suuri määrä johtuu osin siitä, että kunnat eivät ole huolehtineet rakennusten kunnosta. Osa koulurakennuksista on huonosti rakennettu."

(2) On järkevää etsiä synergiaetuja yhdistämällä eri-ikäisille ja eri kielellä opiskeleville tarjottuja koulutuspalveluita 
 On järkevää etsiä synergiaetuja yhdistämällä koulua ja muita kunnallisia palveluita (nuorisotila, kirjasto). 
 Saattaisi olla järkevää rakentaa kampuksia, joissa olisi myös liikkeitä, elokuvateattereita jne. Koulun tulisi olla oppilaille toimintakeskus, jossa opiskelun, työn ja vapaa-ajan rajat saisivat hämärtyä. Ja samalla auki kaikenikäisille.

Kouluissa tarvitaan erilaisia tiloja isoista liikuntasaleista ja auditorioista, mediateekkiin, usean opettajan yhteisopetukselle tarkoitettuja oppimistiloja, ja joustavasti seinistään liikuvia luokkatiloja. Lisäksi tarvitaan viihtyisiä oleskelutiloja oppilaille, opettajille ja koulussa kokoontuville vanhemmille.
 Koulussa tulisi voida harrastaa itsenäisesti ja ohjatusti myös oppituntien ulkopuolella. 
 Erityisesti tarvetta on varastotiloille. 
Mikäli koulu tarjoaa myös aamu-, iltapäivä- mahdollisesti yöpalveluita, niille on suunniteltava omat tilat. Tilojen mitoitus tulee muuttaa vastaamaan 2000-luvun opetuksen tarpeita (vanhassa mitoituksessa on noin 1,6 m2 /oppilas).

Kalliiden tilojen käyttöastetta voitaisiin nostaa jaksottamalla opetusaikaa vuoroihin.
 Koulun työvuosi tulisi hahmottaa uudelleen. Opettajat tarvitsevat erillisiä koulutusjaksoja. Ainakin osa kouluista voisi toimia myös kesällä (toki kesäajan henkilökunnan turvin).

Ei riitä, että kunnassa on muutama kunnossa oleva kulissikoulu. Kaikki koulut on saatava kuntoon.

(3) Koulun tulisi olla toimintakeskus, josta perhe löytää kaikki kasvatuspalvelut. Perheille tarjottavaa tukea on lisättävä. Erityisesti koulujen yhteyteen tulisi sijoittaa perheneuvolapalveluita. Kouluterveydenhoitajat jne. tulisi siirtää koulutoimen palvelukseen. Sosiaali- ja perhetyötä tulee vahvistaa koulussa.

(4) Opettajuus tulee määritellä uudelleen. Tiedon välittämisen sijasta opettajan keskeiseksi tehtäväksi nousee itse välittämisen välittäminen. Tulevaisuuden opettajaa auttaa oppilaita löytämään intohimon ja samaa himoitsevan ryhmän tuekseen. Hän poistaa oppimisen esteitä, kuormittavia tekijöitä. Hän tankkaa motivaatiota ja luo uskoa esim. pilkkomalla oppimiskokonaisuuksia osiin. Hän ottaa vastaan näyttöjä siitä, että arvokas on otettu haltuun. Opettajan tärkeä tehtävä on osoittaa, että maailma oppilaan ympärillä on mielenkiintoinen, mutta vielä tärkeämpi tehtävä on osoittaa että juuri oppilas siinä maailmassa on mielenkiintoinen ja tärkeä. Opettajan työssä korostuu ohjaus- ja siihen tarvitaan työaikaa.

" Suomi on Euroopan maiden kärkijoukkoa työkiireen kokemisessa. Kolmannes työssäkäyvistä suomalaisista kantaa ainakin joskus töitään kotiin, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. "

Filosofi Pekka Himasen mukaan opettajalla on tulevaisuuden koulussa viisi tehtävää.

1. Tiedollisten ja taidollisten kykyjen synnyttäminen.
2. Yleinen oppimiskyvyn ja -halu vahvistaminen (palautetaan yhteys omaan lapsen oppimisen haluun),

3. Luova intohimo (opettaja auttaa henkilöä löytämään oma merkityksellinen asia elämässä; opettaja kuin paarma), 

4. Rikastava yhteisö (opettaja kuin pitojen pitäjä, joka saattaa vieraat yhteen.Työelämä tulevaisuudessa on yhdessä tekemistä. Yhdessä tekeminen on tärkeää myös eettisesti: kyse on välittämisestä. Yhdessä opitaan elämisen kykyjä.

5. Itseluottamus (luottamus on pyramidin pohjapalkki, jos sen läpi romahdetaan läpi, jäädään ilman perustaa)

Koulun työaikaa on muutettava niin, että henkilökunnalla on aikaa lasten ja huoltajien henkilökohtaisiin tapaamisiin. Opettajien palkkaus ja työaika tulee laittaa kuntoon herkällä kädellä.

(5) Opetus tulee määritellä uudelleen. Opetusta ohjaavaksi käsitykseksi voitaisiin nostaa vastuullinen konstruktivismi, jossa opettaja ohjaa oppilaitten tietotyötä, mutta pitää huolen, että kaikki myös oppivat perusasiat.

Hyödynnetään lasten oppimispreferenssejä: menetelmiä joilla opitaan ja jotka ovat oppilaista hauskoja. Avainsanoja ovat pelimainen tapa oppia, multimodaalisuus, projektit ja autenttinen oppiminen (työelämäjaksot, vapaaehtoistyö, leirit)

Meillä opetetaan edelleen koko luokkaa. Toivottavaa olisi siirtymä pienryhmäopetukseen ja esim. kahden opettajan malliin.

Opetuksen ja hoidon suhde ja vastuut on määriteltävä. Kaikki lasten oppimisen esteet eivät ratkea pedagogiikalla.

(6) Rehtorius tulee uudistaa. Rehtoreilla on oltava aidot mahdollisuudet vastata 21. vuosisadan opetukselle asettamiin haasteisiin. Maailma, tekniikka, oppilaat ja oppimisen tavat ovat muuttumassa. Keskeinen kysymys on, kuinka koulut pysyvät tietoyhteiskuntakehityksen vauhdissa, vai onko niillä jokin muu vaihtoehto? Rehtorilla on oltava taitoa, tahtoa ja tilaisuus johtaa koulunsa pedagogiikkaa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Tulevaisuuden johtajalta vaaditaan paljon. Hänen on oltava kiinnostava persoonallisuus, laaja-alainen, kaukokatseinen, luova, kyseenalaistava, etsivä, nöyrä, reilu, oikeudenmukainen kestävä, johtajuutta sytyttävä. Hänellä on oltava draivia, kykyä viedä asioita päätökseen, kykyä luoda innovaatioita, kykyä huolehtia ilmapiiristä. kykyä houkutella remmiinsä parhaat aivot ja virittää ne. Hänellä on oltava arvot kohdallaan ja kykyä innostua - ja innostaa - kymmenin kielin ja kulttuurein.

Suomessa rehtori on koulutukseltaan opettaja, ja niin pitää olla jatkossakin. Suomalaiset rehtorit ovat ammatilaisina kansainvälistä kärkeä. Mutta rehtorin arki ei ole kunnossa. Koulutuksen järjestäjän ja rehtorin vastuut on jaettava. Kunnan kouluhallintoa on vahvistettava, jotta rehtori voi keskittyä olennaisimpaan: pedagogiseen johtamiseen. Olli Luukkaisen mukaan "rehtorin ammatin vetovoimaa lisää se, että rehtori voi kokea tekevänsä hyviä asioita ei vain ikäviä ja mielipahaa tuottavia päätöksiä".

Rehtorin on saatava olla pedagoginen johtaja. Pedagogisen johtajan tehtävä on edistää kaikkien oppimista koulussa, niin oppilaitten kuin opettajienkin. Pedagoginen johtaminen ei ole yksittäisen opettajan opetuksen ohjausta vaan pelijoukkueen johtamista: pelaajien ostamista, pelipaikkojen määräämistä jne. Koulua johdetaan puhuttamalla opettajia ja luomalla yhteisiä merkityksiä (vrt. hengen luonti erätauolla), mutta myös säätelemällä kehystekijöitä: koulun painotusta, opetusuunnitelmaa, tuntikehystä, tilojen käyttöä, opetusryhmiä...

Eettisimmillaam koulun pedagoginen johtaminen on vastuunottoa naapurikouluista, yhteistyötä , yhteisen osaamisen jakamisesta kaikkien alueen lasten hyväksi. 

Pedagogisen johtamisen konkreettiset keinot sanan laajimmassa merkityksessä ovat puhuttamisen lisäksi uusien oppimismahdollisuuksien luomista: luodaan opettajille mahdollisuuksia seurata toistensa opetusta, varjostaa toisiaan, toimia pareina jne.

Tämä asettaa rehtorikoulutukselle kovat vaatimukset.

(7) Koulua tulee uudistaa myös työyhteisönä. Uuden kouluyhteisön ihannetta voi tutkailla lukemalla tutkimusta ” Suomen parhaat työpaikat”, joka on julkaistu Optio-lehdessä 2/2007. Tässä tutkimuksessa firmat sijoitettiin järjestykseen henkilöstönäkökulmaa painottaen. Parhaimpien yritysten työntekijät nostivat esiin asioita, jotka heillä toimivat hyvin ja samalla luovat työhyvinvointia ja työssä viihtymistä. Parhaissa yrityksissa asiat ovat hyvin kolmella tasolla 1. organisaation johto-, 2. työyhteisö- ja 3. työntekijätasoilla.



(1) Parhaissa yrityksissä johto ei levitoi massa visio-missiomaailmassaan, vaan käy aktiivista aitoa dialogia työntekijöiden kanssa. Johto on kiinnostunut heidän näkemyksistään. Johto on helposti lähestyttävää ja vastaa puheeseen, jonka kuulee. Johto palvelee. Työntekijöihin luotetaan ja heidät sitoutetaan. Johtaminen on ihmislähtöistä.



(2) Työyhteisöä kuvaa yhteisöllisyys. Oma työyhteisö nähdään kuin toisena perheenä. "Perheessä" pyritään parhaaseen, tehdään yhdessä ja autetaan toisia myös työn ulkopuolisissa vaikeuksissa. Ristiriidat ratkotaan aktiivisesti. Me-henki on todellista. Työntekijä on ylpeä kuuluessaaan yhteisöönsä ja kokee sen omanaan. Ihmisen arvon ei perustu vain hänen suorituksiinsa vaan yksilö on arvokas sellaisena kuin hän on.



(3) Työntekijä kokee oman työnsä mielekkääksi ja tärkeäksi yritykselle ja tuntee, että häneen panostetaan, häneen luotetaan ja häntä arvostetaan.

Pekka Himasen tutkimissa menestyneissä yhteisöissä
 on
1. visio, unelma. Yhteisöllä on yhteiset tavoitteet ja tavoitteiden yhteinen follow-up. Vetovastuut on jaettu 

2. luovuutta. Se edellyttää vapautta työskennella luovasti. Johtajan ei pidä mennä joka paikkaan. Vapaus ansaitaan suoritustem kautta

3. yhteisö on rikastava. Sitä kuvaa kannustava, läheinen yhdessä työskentely ja avoin kritiikki.

4. yhteisössä on turvallista, siellä on luottamusta. Johtaminen on reilua ja sitä kuvaa avoimuus ja oikeudenmukaisuus
................................................................
5. KOHTI PEDAGOGISIA INNOVAATIOITA
...............................................................
Pedagoginen innovointi on kapeutumassa ICT-toimintaan. Arjen ongelmiin ei etsitä ratkaisuja. Ja juuri niin pitäisi tehdä. Ei ihme, että muutosvirtaa ei tutkija näe kuin yksittäisissä luokissa. Korjaamme asioita, jota toimivat. Emme niitä, jotka eivät toimi. Mikä sitten ei toimi? Opettajan ja rehtorin työ tulee riisua nille kasatuista epäoleellisista tehtävistä. Koulun prosessit on yksinkertaistettava. On löydettävä tavat kohdata väkivalta. On löydettävä tapa opettaa lapsia, joihin iskee murrosikä.

Muutama uutisotsikko vuodelta 2008: Helsingin koulujen ilkivallasta jopa miljoonalasku vuodessa; Vantaalaiskoulun seinät töhrittiin taas; Kasiluokkalaistytöt tappelivat nyrkein; Jokelan jälkeen on tehty 24 koulu-uhkausta; Kiusaaminen lisääntyy peruskoulujen yläluokilla; Viidennes 6. ja 9. luokkalaista kertoo kokeneensa väkivaltaa; Pikkupojat perivät pelivelkoja väkivalloin Vantaalla Tuohtuneen isän torstainen hyökkäys järkytti pieniä oppilaita Konalan ala-asteella Helsingissä; Koulupoika iski toista oppilasta sähkölamauttimella; Koulupojan puuhun teipanneet saivat tuomiot; Lukiolainen sai veitsen kurkulleen kemiantunnilla; Opettaja tönäisi koulupojan seinään; Poliisi epäilee: Opettaja pahoinpiteli 7-vuotiaan; Opettaja kuristi oppilaan tajuttomaksi Urjalassa

Psykologisen kehityksen kannalta murrosikä on kaikkein vaikein vaihe. Nuori ei ole tavoitettavissa kielellisesti (kieli taantuu, tunne-elämä taantuu). Mielen toiminnat eivät pysty hallitsemaan fyysistä muutosta, taantuma. Toiminta tipahtaa. Poika voi pudota jopa kolmen vuoden tasolle. Emme ymmärrä, kuinka koulu voisi ottaa huomioon nuoruuden kehitystehtävät (irtaantuminen, identiteetti ja liittyminen).

Tarivitsemme uusia toimintamalleja, uudenlaista ideointia. Tarvitsemme tutkiva opettajia ja rehtoreita. Oman työn tukimiselle tarvitaan tutkivan opettajan virkoja Tarvitsemme laboratoriokouluja. Tarvitsemme joustavia rakenteita, joissa työtä voidaan kehittää arjessa. Tarvitsemme foorumeita, joissa koulu, polittikot ja päättäjät kohtavaat.
.......................................................
6. OPETTAJANKOULUTUS UUSIKSI?
......................................................


Koulu tarvitsee lisää päteviä opettajia ja miesopettajia. Luulen, että vain sukupuolifundamentalisti muuta esittää. Hyviä argmentteja riittää. Pojat tarvitsevat miehiä kukoistaakseen opinnoissaan. Miehiä tarvitsevat tässä mielessä myös tytöt. 

Miehiä tarvitaan miehenmalliksi. Heitä tarvitaan käytännön asioiden osaajiksi. Miehiä tarvitaan pitämään koulua käytänteiltään tehokkaina. Ei kuitenkaan mitä miehiä tahansa. Vaan parhaita miehiä.

Miehet eivät ole opettajina parempia kuin naiset. He ovat erilaisia. Usein rennompia ja laiskuuttaan suurpiireisempiä. Tärkeintä on, että he tulevat miesten maailmasta, johon pojat menevät. Sinne heitä ei upeinkaan nainen voi viedä eikä menemästä estää.

Opettajankoulutukseen tarvitaan muutoksia. Jos perusopetuksessa siirrytään kohti eheyttävää ja innovatiivsta opetusta, opettajien tulisi suorittaa yhdistelmätutkintoja. Yhden aineen opettajien koulutus tulisi lopettaa. Peruskoulun opettajalla voisi olla osaamista pääaineessa, muutamassa sivuaineessa ja niiden rinnalla tai sijasta esim. koulussa tarvittavaa erityisopetuksen, hallinnollisen, kuratorisen ja koulupsykologisen ohjauksen osaamista. Samassa yhteydessä tulisi pohtia, onko opettajuus syytä rakentaa jatkossa ikäkausittain? Pitäisikö opettajille luoda määräaikainen opettajalisenssi?

Valmistuvalla opettajalla olisi ensin välitutkinto. Hänellä olisi oikeus palata suorittamaan loppututkinto esim. 2-4 vuoden kuluttua.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pohdin tuota opettajankoulutuksen uudistamista. Mielestäni opettajankouluksen ja kuntien tulisi lähentää toimintaansa nuorien opettajien sisäänajossa. Monelta suunnalta tulee viestiä nuorien opettajien ammatti-identiteettivaikeuksista. Ensimmäiset vuodet opettajana menevät useasti ihmetellessä ja alan vaihto tilastojen mukaan käsittää lähes 25% alalle valmistuneista (muistikuva).

Ehdotukseni olisikin jotakin tuon välitutkintovaiheen idean pohjalta:

Voisiko luokanopettajien koulutuksessa pohtia mahdollisuutta esimerkiksi vuoden harjoittelu ja auskultointivaiheesta kunnissa? Valmistumassa olevat opiskelijat palkattaisiin kuntiin aluksi kiertäviksi sijaisopettajiksi kuukausipalkalla?
Etuina olisi, että opiskelija näkisi "ammatillisin" silmin monenlaisia työyheisöjä, vastuu ei kuitenkaan vielä olisi päällekaatuvaa. Didaktisia ja sosiaalisia tilanteita ja käytäntöjä joutuisi kohtaamaan aidoissa olosuhteissa, toisin kuin normaalikoulujen lyhyillä harjoittelujaksoilla.

Uskoisin kuntien hyötyvän toiminnasta monella tavalla. Esimerkiksi: Saavat jatkossa motivoitunutta ja osaavampaa työvoimaa. Opiskelijat olisivat ylioppilaita pätevämpiä sijaisija. Koulut ja opiskelijat kohtaisivat terveellä tavalla. Tutorointi mahdollistuisi luontevasti.

Auskultointivuoden palkka voisi olla vaikkapa epäpätevän sijaisopettajan luokkaa. Rajoituksena kuitenkin olisi hyvä asettaa, että yksittäinen sijaisuus ei saisi kestää yli 3 viikkoa, koska muutoin harjoitteluvuoden ideaali katoaa. Yliopiston vastuulla voisi olla pakollisten auskultointiseminaarien järjestäminen, jossa opiskelija käsittelisivät eteen tulleita käytännön tilaneita. Uudella tilanteella keinotteleminen kunnissa tulisi jotenkin kyetä estämään.

En usko kustannusten nousevan paljoakaan sen suuremmiksi kuin nykyisen sijaiskäytännön vallitessa. Auskultoivia opiskelijoita tuskin olisi riittävästi kattamaan todellista sijaistarveta. Tosin "säästöäkään" ei käytännöllä saataisi aikaan, mikä tuntuu olevan monien kuntien ensisijainen koulua koskeva huolen aihe.

Määräaikaisten opettajalisenssien vaarana on keinottelu. Jossakin vaiheessa opettajat pskologisen pakon edessä alkaisivat varmentamaan omaa tulevaisuuttaan myös epätervein keinoin. En usko, että tämä johtaisi terveeseen kilpailuun vaan työyhteisöjen hajaannukseen ja epäluulon kasvamiseen, kuten muillakin ylikilpailuilla työelämän osa-alueilla. Koulumaailmaan työelämän pelaaminen ja talouselämän lait istuvat mielestäni varsin huonosti. Määrä ei korvaa laatua, eikä keppi porkkanaa.

Mitä tarkoitat ikäkausittain rakentuvalla opettajuudella?

Tutkivan opettajan ajatus on mielestäni hyvä ja pohdinnan arvoinen.

Martti kirjoitti...

Suomessa opettajankoulutus jäsentyy opetettavien oppilaitten iän mukaan:
- lastentarhanopettaja
- luokanopettaja
- aineenopettaja
- aikuisopettaja.

En ole ihan varma, vastaako tällainen koulutus tulevaisuude haasteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Käytännössä opettajankoulutuksen em. muunlainen järjestäminen asettaa pohtimaan kasvatustieteiden kehitysteorioita täysin uudesta lähtökohdasta käsin. Mikä oikeastaan on pedagogisen kasvatustieteen arvo tulevaisuuden koulumaailmassa? Itse näen arvon edelleen hyvinkin tärkeänä ja luokanopettajan työnkuvaa merkittävällä tavoin jäsentävänä.

On sääli, että kasvatustiede ei pääse irti akateemmisesta alemuuskompleksistaan. Kasvatuksen asiantuntijuus opetustyössä on edelleenkin vähempiarvoista suhteessa aineen hallintaan. Hämentävää sinänsä, mutta hierarkinen jako on enemmänkin yhteydessä akateemiseen historiaan kun osoittaa uusia linjoja tulevaisuuden haasteille.

Martti kirjoitti...

Kasvatustiede olisi minusta luoneva tiedeperusta kaikille opettajille. Jotta opettaja voisi opettaa eri ikäisiä oppilaita (uskon siihen, että ikäkausittain katsinoitu koulu ei vastaa tulevaisuuden haasteisiin ei taloudellisista, muttei muistakaan syistä)-ikäkausipedagogiikka tulisi terävöittää.

Jos jo lähitulevaisuudessa siirrytään opetussuunnitelmarakenteeseen, jossa kaikkea opetusaikaa ei ole jaettu oppiaineille vaan osa jätetään käytettäväksi erilaisiin useita aineita yhdistäviin teemoihin, kaikkien opettajien koulutuksessa tarvittaisiin ainedidaktiiikan rinnalle yleisdidaktiikkaa.

Ja vuorovaikutukseen keskittyvän didaktiikan rinnalle tarvittaisiin hieman vahvemmin koulun rakenteisiin ja moniin tehtäviin keskittyvää koulupedagogiikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Koko postaus oli minulle kohottava lukukokemus. Siinä oli niin paljon ydinasioita hyvin mietittyinä. Ne huolet, joita arjessa opettajana kannan sydämessäni, olivat saaneet hyviä ratkaisuehdotuksia.

Ihan tyhmää, että puutun nyt tähän viimeiseen kohtaan eli opekoulutukseen, joka on ainoa, missä katson asiaa eri näkökulmasta.

Olen yhden aineen opettaja (intohimosta aineeseen, en opettamiseen) ja minusta on sääli, jos me katoamme opetuksen kentästä. Olen saanut tehdä töitä yrityksessä, opettaa peruskoulussa, lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa ja taas yhtenäisessä peruskoulussa, nyt pieniäkin oppilaita tietyn teeman ympärille laaditussa opetuksessa. Tämä retki on mielestäni antanut minulle melkoisen työkalupakin. Totta kai joudun täydentämään sitä nyt seuraamalla luokanopettajakollegoitteni toimintaa ja nojaan monessa asiassa heihin. Ehkä voin jotain antaakin vastineeksi. Toivoisin, että opettajaksi saisi tulla edelleen montaa reittiä, erilaisin lähtökohdin ja intohimoin, mutta työssäoppiminen vertaisryhmässä vahvistuisi. Näin lahjakkuusprofiilien erilaisuus opettajissa tulisi esiin. Voisi tuoda miehiäkin alalle...