Kirjoja

Kirjoja

torstaina, syyskuuta 07, 2017

A hard dayś night

Ihan huikea viikko.

Maanantai

Maanantaiaamuna puhelin soi klo 8.45.
- Martti. Sinun pitäisi olla täällä Niipperin koululla.

IHAN totta. Luulin, että aamupäivä kalenterissa oliso ollut  tyhjä, mutta turha luulo. Eikun sinne. Ja hyvä opintomatka olikin.  Tein vierailusta muutamassa kuukaudessa pystytettyyn mallikouluun pienen clipsin. Se löytyy osoitteesta: https://vimeo.com/232308596

SITTEN iltapäivällä kohti Vantaata ja Vierumäen koulua.  Sain innostaa eri puolilta  Eurooppaa tulleita opettajia suomalaiseen ops-uudistuksen (ja kiirehtiä sitten valtuustoryhmän kokoukseen) parhaisiin puoliin. Ja tutustua aivan mainioihin kahteen koulun opettajaan, jotka suostuivat vastaamaan vieraiden kysymyksiin.

Tiistai

TIISTAINA oli Educoden avoimen tutor-opettaja-kurssin  nro 1 viimeinen valmennuspäivä entisessä Kauppa-korkeakoulussa. Eri puolilta Suomea sinne tuli vallan huikeaa porukkaa. Lounas huonolla omalla tunnolla Pizza Hutissa. Todistukset neljän valmennuspäivän paketista lähtevät heille  perässä.

Ja illalla "synninpäästöä" seurakuntaneuvoston kokouksessa. Ja ihan oikeita päätöksiäkin.

Keskiviikko

Keskiviikko oli kokouspäivä. Suomeksi no money. Ensin palaveri työporukan kanssa, joka (yrittää  :))  kirjoittaa kirjaa taidekasvatuksesta opetuksen eheyttäjänä.  Sitten kokous Etelä-Tapiolan lukiossa, jossa synnytettiin uutta apinanaraivoa edistämään  NPDL-messagea.

JA vielä päivän päätteeksi oman demariosaston jäsenilta. Ja vielä illalla viimeiset oikolukukorjaukset "Koulukirjaan". Nyt se alkaa olla siinä.

Torstai

KELLO  soi 6.30 . Argh. Kello 7.00 jo autossa kohti Paimiota. Perillä 8.17 juuri niinkuin älypuhelimen karttaohjelma lupasikin. Aamukahvi ja sämpylä. Viikon toinen Tutoropettaja-valmennuksen viimeinen  sessio.  Vain  harvoin koulutusryhmä saavuttaa  Tuckmanin " performing group"- tason, mutta täällä niin kävi. Kouluttaja-Martti  vaihtoi juoksussa roolinsa fasilitaattori-Martiksi.  Sammutti diat ja antoi ryhmän omalle ideoillinne  tilaa. Ja millaisia ideoita. Aaltoja!

SITTEN  kaasupoljin pohjassa Espooseen työstämään poliittisten ryhminen yhteisen neuvottelutoimikunnan kokoukseen  Espoon tarinaa ( = Strategiaa) klo 17 -21.30. Valmista tuli KH:ta ja valtuustoa varten,

Ja kotiin juuri ennen klo 10 uutisia.  Vastassa vaimo, joka ymmärsi.

SIKSI juuri tämä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=q0eJEX5c1sM




Ei kommentteja: