Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, joulukuuta 09, 2022

Kouluvaarin Uutislehti 9/2022


Viikon 49 kouluvaaripäivä osui torstaille. Päivän aikana pidettiin per-jantaina pidettävän joulujuhlan kenraaliharjoituksia. Käytäville oli ra-kennettu jouluisia koristeita.2-luokat ja yksi Auroran valmistavista luo-kista olivat harjoitelleet juhlaan yhdessä oikein kauniin talvilaulun kauniilla pianosäestyksellä. Jokaisen oppilaan perheestä saa perjantai-aamuna tulla juhlaan kaksi vierasta. Kuulostaa tosi kivalta.

Niin se joulu tulee. Jäljellä vielä  pari kouluviikkoa ennen lomaa. Nykyään ei alakouluissa  juurikaan  anneta  joulutodistuksia; niiden sijasta käydään tammikuussa arviointikeskustelut yhdessä oppilaan ja tämän vanhempien kanssa. Ei  huono.  Helpottaa loppusyksyn stressejä.

Kouluvaarin työpäivä oli tänään lyhyt klo 9- 12.  Päivän ohjelma: Päivän ohjelma. Lauluharjoitukset, joihin kuului myös sisääntulo- ja poistumisharjoitukset lavalle/lavalta. Koululounas (maittava hernekeitto). Monialaista oppimiskokonaisuutta (teknisten vekottimien askartelua). Lapset olivat niin innoissaan.  Englannin tunti, jossa oli mukana kaksi valmistavan luokan lasta.Nyyh Aika moni oppilas oli sairaana. Mutta kaikkineen ahkeran työskentelypäivä.
 
Kouluvaarin tehtävät olivat tuttuja juttuja: Jutustelua. Valvontaa. Auttamista. Kannustamista. Kynien teroittelua. Pientä siivoskelua. Koululounaan ja vapaan toiminnan valvontaa. 

Oli tosi mukava tavata IH-luokan koulumummi. Meitä taitaa olla täällä jo neljä. Hieno juttu.
 
 







Ei kommentteja: