Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2022

Kouluvaarin syksyn 2022 viimeinen Uutislehti


Viikon 51 kouluvaaripäiväksi sovittiin 2N-luokan opettajan kanssa syyslukauden toiseksi viimeinen koulupäivä; keskiviikko klo 9- 12.05. Kannatti.  Ruokapalkkana oli maukas Kaitsun & co:n  joulukattaus. Huomiskoulupäivän jälkeen kouluväellä alkaakin joululoma, joka kestää aina tammikuun 2:lle viikolle.  

(Liian) isoissa saappaissa märkään keliin ja  koulua kohti. Olipa monipuolinen päiväohjelma. Sain auttaa oikean koulunkäynninohjaajan kanssa nippua oppilaita, kun opettaja piti poissaolleille oppilaille koetta.  Sitten välitunti-valvontaan ylimääröiseksi avuksi. Yhteinen istumatanssihetki valmistavan luokan kanssa. Olipa hauska idea. Koululounas oli Joululounas. Tarjolla oli salaattia, rosollia, uunilohta, kinkkua, lanttu- ja porkkanalaatikoa  sekä  jälkiruuaksi vielä  piparit. Vallan maiskis. Sitten kotiluokkaan vapaaseen leikkiin ja  joulupuisten kuvistöiden viimeistelyyn. Ennen siestaa ehdittiin vielä yhdessä valmistavan luokan kanssa joulupolululle. Se olikin kiva juttu.

Liikunnallinen tonttupolku 






Koulun isoon jumppasaliin oli rakennettu jo alkuviikosta hieno liikunnallinen tonttupolku. Tilaa oli ja vekottimia. 2N-luokka ja pienempien valmistava luokka olivat tehneet yhteisvarauksen polulle täksi päiväksi klo 11.15 - 12.05 

Vähän vanhempi, taitava oppilasohjaaja näytti mallia, mitä eri pisteissä voi tehdä ja opettajat kertoivat, mitä ei saa tehdä.  Sitten oppilaat jaettiin radan eri pisteisiin, jotta vältettiin turha jonotus. Meitä oli neljä aikuista valvomassa, jotta kaikki on turvallista. Joulumusiikki pantiin sitten päälle ja arkivalot pois. Voi sitä liikkumisen riemua. Hiki virtasi.


K
ouluvaari sai  vielä päivän päätteeksi muistoksi oppilaiden yhdessä tekemän hauskan joulukortin. 

Oli taas hieno koulupäivä -  ja koko syksy. 

Kiitos Auroran koululle ja  2N-luokalle!
 
 







Ei kommentteja: