Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, kesäkuuta 02, 2012

Keskustelu koulunkäyntiavustajapalveluista jatkuu

AINAKIN Metro-lehdessä jatkuu keskustelu koulusäästöistä, erityisesti koulunkäynti- avustajapalveluihin kohdistuvista leikkauksista. Vantaalla vanhempia on nousemassa kapinaan.  Espoon osalta viitataan erään aktiivisen koulukeskustelijan ja bloggaajan blogitietoihin. Valitettavasti hieman epätarkasti, mutta oikeansuuntaisesti.

ENSI keskiviikkona klo 21.05 Ylen 1-kanavalta tulee A-studo-ohjelma, jossa käsitellään niinikään avustajapalveluita. Ohjelmaa kuvattiin perjantaina Aurorassa.

EN ole huomannut, että Suomen Vanhempainliiton ärhäkkä kannanotto olisi ylittänyt julkaisukynnyksen. Nostan  sen siksi tähän näkyviin:
Peruskoulu matkalla kohti rotkoa?
Lukuvuoden päätöstiedote 1.6.2012 
Suomen Vanhempainliitto esittää syvän huolensa maamme maineikkaan perusopetuksen tulevaisuudesta.
- Mennyt lukuvuosi jää kouluhistoriaan riitasointuisena. Tilastoimme edelleen hyviä oppimistuloksia ja koulun merkitystä syrjäytymistä ehkäisevänä paikkana korostetaan juhlapuheissa enemmän kuin koskaan ennen. Kuitenkin monissa kunnissa tehdään parhaillaan silmät kiinni säästötoimia, joilla on lamauttava vaikutus opetustyöhön, kouluarkeen ja lasten hyvinvointiin. Viimeisin esimerkki löytyy verrattain varakkaasta Espoosta, jossa koulunkäyntiavustajien määrä on jäämässä tarpeeseen nähden mustaksi huumoriksi, toteaa toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.
Lukuvuonna 2011-2012 Vanhempainliittoon on tullut lisääntyvässä määrin yhteydenottoja vanhemmilta, joiden lapset eivät saa tarvitsemaansa tukea. Perusopetuksen lainsäädäntöön niin sanottu tuen kolmiportaisuus on kirjattu hyvin, mutta kuntien ja koulujen erot lainsäädännön toimeenpanossa ovat suuret.
- Lapset ovat eriarvoisessa asemassa. Vanhemmat ovat huolestuneita ja väsyneitä, kun oma lapsi jää vaille tarvitsemaansa oppimisen tukea. Tilanteet saattavat kiristää myös oppilaiden vanhempien välisiä suhteita, kun ilman tukea jäänyt lapsi alkaa oireilla ryhmässään, kuvaa Kurttila.
Vanhempainliitto toivoo, että päätöksentekijät ymmärtävät vauriot, joita kunnissa nyt synnytetään lyhytjänteisellä säästökuurilla.
- Osalla vanhemmista luottamus oman kuntansa viisauteen on kärsinyt suuren kolauksen kuluneen lukuvuoden aikana. On tarpeen selvittää, voidaanko koulujen rahoitus muuttaa korvamerkitymmäksi valtionosuudeksi. Kuntien säästövimmassa lapset näyttävät maksavan laskun. Jäljelle jää vanhempien ja opettajien huoli, päättää Kurttila.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila, 050 544 3757
Tuomas Kurttila on Ajankohtaisen Ykkösen vieraana lauantaina 2.6. klo 12.15. YLE Ajankohtainen Ykkönen.
Shortly in English
The discussion about the amount of the special need assistans  continues. The national organization of parents in Finland is warning the municipalities not to cut the resources fot the assistants.

Ei kommentteja: