Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012

Kesäkeskeytyspäivä 3/72

Retrotyylillä muokattu kuva koulun kenttää tasoittavasta traktorista.
Juuri muita kunnostustöitä ei koululle olekaan tämä kesänä luvassa,
Et-två-tre. Niin päivät vähenee...

TIISTAI oli keväinen kesäpäivä. Syke oli laskenut mukavasti. Odottelimme Ullan kanssa paikalle ela-opettaja-ehdokasta, mutta hänelle oli tullut jokin este. Sitten  painuin naputtelemaan eRekryyn uuden hakuilmoituksen. Ja jollei tärpää ennen juhannusta, niin elokuussa vielä kerran.

Keitäs tänään näin koululla? Sihteeri oli koulutuksessa. Siivoojiakaan  ei näkynyt. Ulla ja Julia kävivät  kaffilla taukotuvassa ja antoivat eteenpäin Vinski-leffoja. (Täytyykin varmaan muistaa soittaa kahvikonefirmalle, että tulee laittamaan koneen kiinni). Pirjo järjesteli varastoa. Kesäkerho toimi iloisesti.

Turhat paperit saivat edelleen kyytiä. Ja uusia tuotettiin :-)

JOKIRANNAN Jukan kanssa pantiin päät yhteen  ja ideoitiin ensi lukuvuoden kouluteatteritouhuja. Mehukas idea, todella mehukas. Mutta siitä ei sen enempää vielä.

ILTAPÄIVÄLLÄ ajelin Helsinkiin Soklaan tapaamaan tiedeväkeä. Kahvit oikein emeritus-professorin ja dekaanin pöydässä. Paluumatkalla vein vaimon syömään,  ja ajoissa kotiin.

Ei kommentteja: