Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Tanskasen Paavo on kuollut

KUVA: Paavo Tanskanen 25 vuotta sitten Bewen joukkuekuvassa (eturivi, toinen vasemmalta)


KOTONA odotti surukirje. Lapsuuden ystäväni, kansa- ja oppikoulukaverini Tanskasen Paavo oli kuollut 31.1.

Kävimme Paavon kanssa yhdessä Kallion kansakoulun kolmannen ja neljännen luokan Eero Suonperän luokalla. Siihen aikaan koulua käytiin kuusi päivää viikossa, ja lauantaisin oli luokan oma tunti. Teimme Paven kanssa sinne joka kerta hauskoja esityksiä. Valmistelimme niitä vuoronperään heillä ja meillä.

Pääsimme kumpikin 1967 Tossuun oppikouluun. Pave oli kova urheilumies. Hän pelasi futista Ponnistuksessa ja myöhemmin myös lätkää. Hän oli niissä tosi hyvä, ja muutenkin kova jätkä.

Pyörimme myös rippikoulujen jälkeen yhtä aikaa Kallion kyrkalla seurakuntanuorissa. Paavo löysi sieltä Raisansa 16-vuotiaana, ja heistä tuli hieno pari. Juuri he olivat ensimmäiset, jotka uskalsivat matkustaa yhdessä lomamatkoille etelään.

Lukiovuosina hukkasimme jotenkin toisemme. Olimme eri luokilla. Minä kuuluin yleisdemokaatteihin ja Paavo porvareihin. Aikuisina kohtasimme toisillemme jo vieraina muutaman satunnaisen kerran lasten futisturnauksissa. Netistä luin, että Paavo teki uran pankkimaailmassa. Golf näyttää olleen myös hänelle tärkeä harrastusalue.

Kallion seurakunnan eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Esa Siljamäki siunaa Paavon hautaan tänään. Esa oli Paavon ja minun seurakuntanuorivuosien tosi tärkeä aikuinen.

Nuku hyvin, Paavo. Syvä osanottoni, Raisa.

Ei kommentteja: