Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Vuosi sitten osa II

VUOSI SITTEN, sunnuntaina 26. maaliskuuta palasin muuten niinikään Luokanopettajaliiton vuosikokouksesta. Vuonna 2006 se pidettiin Tampereella. Liitto sai uuden puheenjohtajan ja hallituksen. ( Niin se aika menee; minulla kuluu nyt seitsemäs hallitus :-)). Matti on selvinnyt hommasta hyvin. Vuoden Luokanopettajaksi oli juuri valittu Semmareiden Reima Viitala.
Keynote-puhujana oli professori Pertti Kansanen. Luennon teemana oli Pisa-ihme.

EDELTÄVÄLLÄ viikolla oli ollut OAJ:n valtuuston vaalit. Espoon oma vaaliliitto menestyi hyvin, muutta maakunta kosti eikä antanut yhtään näkyvää paikkaa espoolaisille. No sitten kosti Espoo, ja piirin kokouksessa piirin jäsenmaksu esitettiin niin alhaiseksi, että varmaan tuntui. Auroran Jukka Sarpila ei mennyt läpi, mutta myöhemmin syksyllä hänet saatiin EKOAY:n hallitukseen. Säpinää Espoon kaduilla :-)

MUITA teemoja, joita näytän blogissa pohtineen olivat erityisopetuksen kehittämisryhmä ja perusopetuksen maksuttomuus. Tuolloin sitä ajatteli, että suunnitelmasta tulisi muutakin kuin erityisluokkien sijoittelusuunnitelma. Enpä muistanutkaan, että olin oikein lähettänyt email-kirjeen Opetushallituksen pääjohtajalle Kirsi Lindroosille jämäkästä puheenvuorosta aamu-tv:ssä, jossa hän Korosti, että suomalaiskouluissa on noudatettava lakia.

VUOSI SITTEN iloa näytti tuottaneen lisäksi puhelu, jossa minua pyydettiin lis. työn tarkastajaksi. Se olikin mukava projekti. Ja noihin aikoihin mahtui jokin tappokiireinen työviikkokin. Onneksi ensi viikko on tosi nasta. Jos kaikki menee hyvin, saan olla koululla joka päivä.

Ei kommentteja: