Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Muutokset ja lapset



Päivitetty klo 16.35

MUUTOKSEN - erityisesti pedagogisen - teema on kiinnostanut minua vuosikymmeniä ja vakavamminkin yli 10 vuotta. Tällä hetkellä tiedetään jo aika paljon muutoksen onnistumisen ehdoista. Yhdeksi kriittiseksi tekijäksi on osoittautunut se, että opettajat saadaan innostumaan uudesta ideasta. Näyttöä on myös siitä, että hankkeissa, joissa oppilaat on otettu mukaan suunnitteluun, onnistutaan paremmin kuin päinvastoin toimittaessa. Mutta kuinka ottaa pienet oppilaat mukaan muutoksiin? Heillehän jokainen oppitunti on joka tapauksessa uusi ja erilainen? Vai onko?

MEILLÄKIN monet opettajat haluavat kehittää opetustaan niin, että se vastaisi yhä paremmin aikamme vaatimuksia. Heidän osaltaan ei törmätä opettajien muutosvastaisuuteen- vaan oppilaitten.

OLEN itse kierrellyt nyt pari vuotta puhumassa opettajille ja rehtoreille muutoksen onnistumista auttavasta viisaasta muutosotteesta. Nyt on aika paneutua pohtimaan, kuinka opettajat voisivat tukea oppilaita muutoksissa. Varmaankin noudattamalla samoja periaatteita soveltaen kuin aikuisille. Suunnittelemalla muutoksen hyvin ja osallistaen kaikki, joita muutos koskee koko prosessiin suunnittelusta alkaen. Antamalla tilaa pohtia hyötyjä ja haittoja. Koska muutostilanteissa kuva "vanhasta " usein ylivalottuu myönteisesti ja kuva "uudesta " alivalottuu kielteisesti, kuten Pasi Valtee on osuvasti sanonuit, aikuisten tehtävä on hälventää muutokseen liityvää aiheetonta uhkaa ja tehdä näkyväksi todellisia mahdollisuuksia hyötyä uudesta jutusta.

Lasten on annettava kuvailla uhkakuvia ja kertoa, millaiset kysymykset heitä askarruttavat. Uhkakuvat jaetaan kahtia a) todellisiin ja b) aiheettomiin. Todellisiin uhkiin voidaan vaikuttaa ainakin jonkin verran. Ne menestykset, joihin ei voida vaikuttaa, on opittava sietämään. Aiheettomat uhkakuvat poistetaan totuudenmukaisella tiedolla. Myös mahdollisuudet tulee käsitellä. Osa toiveista on joskus ihanteellisia ja epärealistisia. Siksi tarvitaan faktoja. Aiheellisten ja realististen toiveiden toteutuminen vamistetaan toimenpideohjelman avulla.

Kaikki me suhtaudumme muutoksiin vahvasti tunteilla, tarvitaan tilaisuuksia tunnistaa muutokseen liittyviä tunteita. Oppilaille tulee järjestää tilaisuuksia, joilla voidaan hyvästellä vanha arvokkasti ja tutustua turvallisesti uuteen. Millaisia työkaluja lapset tarvitsisivat tällaiseen muutoksen käsittelyyn? Sadut ja tarinat voisivat auttaa? Sopisiko kuuluisa juustoteoria? (Spencer, Johnson, 2002: Kuka vei juustoni? Kesytä muutosvastarintasi - löydä rohkeutesi työssä ja elämässä, WSOY).

TEIN aamulla ensimmäisen version erityisesti ensi syksyn SixMix II:n oppilaille suunnatusta "tietoiskusta" aikuisille pitämieni luentojen pohjalta. Lasten pedagogista ajattelua on harmi kyllä tutkittu kovin vähän. Oppilaiden voi olla hyvin vaikea ymmärtää, että opetus halutaan järjestää toisella tavalla kuin aikaisemmin vaikka vanhakin toimii. Kuinka saada heidät ymmärtämään esim. opetussuunnitelman työtapojen uudistamiseen veloittava luonne ? Ja vielä niin, että oppimisen iloa säilyy, vaikka tutut ja heille mieluista asiat joskus muuttuvat. Seikkailin googlessa, ja löysinkin mukavia sattumia mm. tämän lastun kuvan taustalla olevan Jari Salmisen idean Muutoksen portaista.

Lapsuuteen kuuluu konservatiivisuutta, jonka pohja on erilainen kuin aikuisilla. Lapsi vasta rakentaa kuvaa maailmasta, ja rutiinit ja pysyvät asiat vahvistavat hallinnan tunnetta ja päinvastoin. On ihanaa osata asioita. On myös kirjoitettu, että lapsi ei pysty sopeutumaan muutoksiin kovin nopeasti. Koulutulokkaat ovat yleensä hyvin sopeutuvia. Vähän vanhemmat koululaiset elävät ikäkautta, johon kuuluvat säännöt. Sääntöjen muuttuminen uhkaa maailmanhallintaa. 9-11-vuotiaat uskaltautuvat jo suhtautumaan aikuisiin ja heidän ideoihinsa kriittisesti. Murrosikän iskiessä ylipäätään kriittiosyy. tunteiden ailahtelevuus ja suhtautuminen asioihin jyrkkenee.

Suomalainen kasvatusoppinut J. Salomaa kirjoitti 60 vuotta sitten: " Lapsille on luonnollista omatoiminen luova pyrkimys ja vanhoillisuus, totunnaisuus, entisen säilyttämisen into. Suuri osa lasten elämää on jäljittelyä ...Vanhemmat ikäkaudet tarrautuvat tuttuun ja totunnaiseen siksi, ettei niillä on tarpeellista tarmoa uuden ajatus- ja toimintatapojen avaamiseen. Sitä vastoin kasvuiässä säilyttämispyrkimys on ylitsevuotavan toiminnallisuuden ilmaus. Lapsen saavuttamismahdollisuudet ovat vähäiset ja rajalliset. Tuttu tyydyttää hänen itsetehostustarvettaan. ”

Lapsiin on siis vaikutettava kunnioittamalla heidän ikäkaudelleen kuuluvia piirteitä. Lisäksi on muistettava kuinka suuri merkitys kavereilla ja kavereiden mielipiteillä on. Ryhmään kuuluminen on tärkeää, ja ryhmässä tapahtuvat muutokset siksi uhka hyväksytyksi tulemiselle. Ne on hyvä tehdä näkyviksi (esim. spektogrammilla).

MONET aikuisille kohtuullisen helposti avautuvat asiat on avattava lapsille heidän kielellään. Tällainen on esim. muutoksen liittyvä arvaamattomuus. Käsiini osui sitten uutinen, jonka avulla asiaa voi yrittää avata. Millä tahansa uudella idealla on aina varjopuoli, jota ei osaa ennalta aavistaa. Näin myös niin paljon myönteistä mukanaan tuoneiden kännyköiden osalta.
...............................................................................

ITALIA KIELSI KÄNNYKÄN KÄYTÖN KOULUSSA
Mika Parkkonen
Helsingin Sanomat 31.3.2007

Italia kielsi matkapuhelinten käytön kouluissa ensimmäisen eurooppalaisen maana, uutistoimisto Ansa kertoi viime viikolla.
Kiellon syynä eivät ole terveysriskit, vaan lukuisat viime kuukausina esiin tulleet tapaukset, joissa koululaiset ovat videoineet kännyköillään hyökkäyksiä opettajia ja toisia oppilaita kohtaan. Monet niistä ovat herättäneet Italiassa suurta huomiota, kun ne on julkaistu internetissä. Opetusministeri Giuseppe Fioronin mukaan jotain oli tehtävä, "ennen kuin rikolliset tuhoavat koulut kokonaan", Ansa raportoi.

Italiassa on herättänyt tyrmistystä varsinkin kaksi videopätkää. Toisessa niissä oppilaat tyrannisoivat vammaista toveriaan. Toisessa taas oppilaat kuvasivat toisiaan ahdistelemassa seksuaalisesti nuorta naisopettajaa.

Uusien sääntöjen mukaan kännykän luvattomasta käytöstä koulussa voidaan rangaista esimerkiksi puhelimen takavarikoinnilla. Jos kyse on törkeästä häirinnästä puhelimen avulla, oppilasta voidaan kieltää osallistumasta kevään loppukokeisiin, uutistoimisto Reuters kertoi.

Ei kommentteja: