Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Uuteen kouluun




OULULAINEN rehtori ja OAJ- ja LO-aktiivi Timo Kettunen on kirjoittanut TYÖKIRJAN opettajille ja rehtorille. Nimi-idea on kiehtova. Teos on eräänlainen yhdistelmä käsikirjaa ja omaa koulua koskevien käytänteiden lomakepohjia. Kirjan koko nimi on "Uuteen kouluun. Opettajan ja rehtorin työkirja". Luin kirjan aamupalaksi.

Kettusella on jo monen vuoden kokemus käytännön rehtorin tehtävistä ja vielä pidempi järjestötyöstä. Ehkä siksi kirja on praktinen. Kieli on helppoa; lukijaa ei rasiteta vaikeilla termeillä tai teorioilla. Kettunen on kirjoittanut kirjaan jotain lähes kaikesta mitä koulumaailmassa tapahtuu. Hintana on tällöin käsittelyn ohuus. Käytännön käsikirja olisi saattanut toimia vielä paremmin, jos se olisi jäsennetty esim. aakkosellisesti. Erityisesti perusopetussäädösten ja virkaehtospimuskohtien referointi olisi selkiytynyt. Nyt dispositio on hieman sekava.

TEEMA on tärkeä. On tärkeää, että meillä julkaistaan kirjoja, jotka auttavat opettajia hahmottamaan työnsä monitasoisuuden. Lukupiirityöhön tottunut työyhteisö saa kirjasta mukavan helpolla keskustelunaiheita omista toimintakäytännöistä En ole ihan varma siitä, sopiiko kirja perehdytysmateriaaliksi ja esimiehen ja työntekijän välisen keskustelun pohjaksi, kuten kustantaja teosta mainostaa. Paras osuus kirjasta on strategia-jakso, josta välittyy kirjoittajan oma innostus aiheeseen.

Ei kommentteja: