Hän kuljettaa teksissä rinnakkain opillisen koulun ja rahvaan kasvatuksen kehitystä. Minä pohdin teemaa toisin. Eilen esittelin kirjan innostamana opillista koulua. Tänään rahvaan kasvatusta. (Seuraavassa on täydennetty Wichmaninn teoksen tietoja muiden lähteiden avulla. Mutta juoni on sama.)
Rahvaan kasvatus
Wichmann yritti kertoa suomalaisten kasvatuksesta myös pakanallisella ajalla. Vaikea temppu, koska tuosta ajasta ei ole oikeasti dokumentteja. Mutta varmaan totta on, että
" Lapsi sai nähdä, kuulla sekä olla vanhempain mukana ja apuna kaikessa niin työssä kuin huveissakin". Ja oppi siitä.
Kirjan alussa on muuten sen paras helmi. Wichmann esittelee Kullervo-runoelman loppua runomuotoon puettuna muinaissuomalaisena pehmeästi lasta kasvattavana opetusoppina. - Oivallus!
" Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi,
Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko
luona tuhman tuuittajan, vierahan väsyttelijän!
Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama
ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamaha
vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi."
Keskiaika
Sitten siirrytään keskiajalle. Pääosalle lapsista ei ollut minkäänlaisia koulutusta. Mutta mihin he olisivatkaan tarvinneet lukutaitoa? Mitä he olisivat lukeneet? Raamattua saivat lukea vain papit.
" Piispa Maunu Stjärnkors määräsi, että pappien piti juhlapäivinä luke Ave Maria, Isä meidän ja uskontunnustus suomeksi. Kansan ainoa uskonnonopetus oli rippi ja kansalle käsittämätön latinankielinen jumalanpalvelus."
Sitten siirrytään keskiajalle. Pääosalle lapsista ei ollut minkäänlaisia koulutusta. Mutta mihin he olisivatkaan tarvinneet lukutaitoa? Mitä he olisivat lukeneet? Raamattua saivat lukea vain papit.
" Piispa Maunu Stjärnkors määräsi, että pappien piti juhlapäivinä luke Ave Maria, Isä meidän ja uskontunnustus suomeksi. Kansan ainoa uskonnonopetus oli rippi ja kansalle käsittämätön latinankielinen jumalanpalvelus."
Ehtoollisella kävijän edellytettiin osaavan ainakin Isä Meidän-rukouksen, uskontunnustuksen ja Ave Marian.
Uskonpuhdistus
Uskonpuhdistus toi ison muutoksen. Nyt jokamiehen oli osattava lukea. Katekismuksen (tiedot kristinopista) auttava hallitseminen oli ehto avioliittoon vihkimisen ja ehtoolliselle osallistumiselle. Oppi haluttiin antaa äidinkielellä.
Raamattu oli käännettävä kansakielelle. Oli kirjoitettava katekismus, jossa kristinoppi esitetään tiiviisti ja selittävästi. Oli opetettava jokainen lukemaan. Oli laadittava opas, jonka avulla oppii lukemaan. Syntyi aapinen. Oli varmisettava, että jokainen myös oppii asiat, ettei sielu joudu helvettiin. Jumalanpalvelus muuttui kansankieliseksi.
" Kansanopetus rajoittui sunnuntain saarnaan, jossa selitettiin puoli tuntia Raamattua ja puoli tuntia katekismusta."
1600-luvulla papit velvoitettiin pitämään adventti- ja paastoaikoina ns. katkismussaarnoja, jolloin toinen puoli ajasta käytettiin jonkin katkismuksen osan kuulusteluun. Pappi luki kappaleen kerrallaan selityksineen edeltä, ja seurakunta toisti. Sen jälkeen pappi kyseli ja selosti. Saarnan jälkeen nuoret vietiin sakaristoon ja siellä heiltä kuulusteltiin opetettua.
Muutoinkin 1600- luvulla kansanopetus otti pitkän harppauksen eteenpäin. Piispa Rothovius (1627-1652) pani alulle katekismusopetuksen. Nyt kappalaisen ja lukkarin tuli huolehtia lasten opetuksesta ja vanhempien tätä opetusta lapsilleen hankkia tai opettaa itse. Rahvaan sivistys alkoi kulkea kohti koulumaisuutta.
Lasten katekismusopetus oli periaatteessa kotien tehtävä. Aina vanhemmat eivät tehtävästä selvinneet. Niinpä perustettiin rahvaankouluja.
Piispa Juhana Gezelius julkaisi Opetusjärjestelmä -teoksen, joka oli tarkoitettu koko valtakunnan koululaiksi. Siinä hän hahmotteli kansanopetuslaitosta. Jokaisessa kirkonkylässä tulisi olla kiinteä keskuskoulu, joka toimisi lukkarin, apulaispapin, pitäjänkirjurin tai muun sopivan henkilön johdolla. Näin syntyi lukkarinkoulu. Hän pani alulle myös kiertokoulun. Seurakunnat jaettiin kiertokoulupiireihin, joissa koulua pidettiin vuoron perään jonkin kylään kylän talossa. (Myös ylhäinen aatelisto alkoi perustaa jo noihin aikoihin alustalaisilleen kouluja.)
" Gezelius vaati koulujen perustamista kaikkiin seurakuntiin. Tuon ajan humanistiset koulumiehen esittivät ohjelmaa kohtaan kovaa kritiikkia. Ohjelma esiteltiin vuoden 1682 valtiopäivillä, mutta se oli omana aikanaan utopistinen."
Vuoden 1686 kirkkolain mukaan ensimmäistä kertaa ehtoolliselle tulevia oli erikseen kuulusteltava. Lakiin sisältyivät lukukinkerit, joilla tutkisteltiin seurakuntalaisten luku- ja kristinopintaitoja. Katekismusopetuksesta vastasi kirjanoppinut kirkkoherran renki, lukkari. Häntä auttoi usein "joka kylästä yksi kiltti poika", joka opetti muita lapsia.
" Papit velvoitettiin pitämään erityistä kirjaa seurakuntalaisten lukutaidosta; erilaiset taidot oli merkittävä erilaisilla merkeillä."
Ison Vihan aikakaudella 1700-luvun alussa sivistyneistö - myös papit- pakeni Ruotsiin. Niinpä papit eivät selvinneet velvollisuudestaan opettajaa katekismusta. Kuninkaallisella päätöksellä (1723) määrättiinkin kodeille opetusvelvollisuus ja sakko niille vanhemmille ja holhoojille, jotka laiminlöivät lastensa opetuksen. Jos he eivät siihen oikeasti pystyneet, heidän piti itse palkata opettajaksi koulumestari tai lukkari. Heidän antamansa opetus katsottiin kotiopetuksen korvikkeeksi tilanteessa, joss vanhemmilta puuttui taito opettaa. Köyhien opetuksesta taasen tuli seurakunnan huolehtia.
Lukkarikoulut muuttuivat 1700-luvulla monin paikoin pitäjänkouluiksi, joihin useimpiin palkatiin erityinen koulumestari. Tällöin niiden taso nousi. Pitäjänkoulut olivat kiertäviä luku- ja katekismuskouluja. Kiertokoulu toimi muutaman viikon paikallaan.
Aluksi opettajana oli siis ollut pappi, sitten lukkari ja kun lukkari ei ehtinyt opettaa, joku terävä poita tai sitte palkattiin joku lukutaitoinen aikuinen kiertäväksi koulumestariksi. Kuopiossa sellaiseksi kelpasi mm. "opinnoissaan todennäköisesti epäonnistunut ylioppilas".
Ehtoolliselle pyrkivät joutuivat rippikuulusteluun. Niihin alettiin valmentautua 1730-luvulta alkaen erityisissä rippikoulussa. Opetus tapahtui niin, että opettaja (pappi) luki edeltä ja kuulijat hänen jälkeensä “ korvakuulolta”. Rippikoulut vakiintuivat kuitenkin hitaasti. Oppipinnareita riitti.
1800-luku
1800-luku merkisti kansansivistykselle suurta käännettä. Vaikka pääosa sivistyneistöä oli suurelta osin välinpitämätön kansaa ja sen sivistystason kohottamista kohtaan, ihmisystävällinen osa alkoi järjestää rahvaalle kouluja. Tällaisia kouluja olivat mm. Ahlmanin koulut, vuoro-opetuskoulut, köyhäinkoulut, käsityöläisten sunnuntaikoulut sekä kartanon ja tehtaan koulut. Joissain kouluissa opetusta antoivat palkatun opettajan lisäksi koulujen perustajat itse ja lukutaitoiset oppilaat (ns. esilukijat). Opetusta annettiin mm. iltaisin, eikä aina joka päivä.
Mutta lehdistöä teema kiinnosti:
" Vaadittiin, että ”rahvaan lapsi oppivat lukemaan niin, että hän ymmärtää ja osaa selittää, mitä hän lukee, kirjoittamaan ja panemaan ajatuksiaan paperille. laskemaan niin paljon kuin talonpojan tarpeeksi vaaditaan, tuntemaan jumalaa, luontoa ja sen lakeja, maapallon asukkaita ja maita ja täydellisesti käsittämään kutsumuksensa ihmisena ja talonpoikana, tahtomatta silti tehdä hänestä mitään tiedemiestä, oppinutta tai herraa.” (Suometar 1848).
Sitten syntyy oikea kansakoulu. Keisari teki vuonna 1856 aloitteen kansakoulujen järjestämisestä. Vuonna 1858 senaatti antoi armollisen julistuksen perustuksista kansanopetuksen järjestämiseksi maassamme. Vuonna 1863 aletaan kouluttaa kansakoulunopettajia Jyväskylän seminaarissa. Ja vuonna 1866 annettiin varsinainen kansakouluasetus, jonka pohjalta perustettiin maalle ensimmäiset kansakoulut. Kansakouluasetus velvoitti kaupungit perustamaan kansakouluja. Monissa kaupungeissa mm. Kuopiossa määräättiin ohjesäännöllä lapsille oppivelvollisuus jo pian sen jälkeen.
Aivan vuosisadan lopulla, vuonna 1898 maalaiskunnille tuli pakko perustaa kansakouluja.
" 1880 -luvun loppupuolella Hämeenlinnaan maamme ensimmäinen kiertokoulunopettajain valmistuslaitos. Hämeen läänin kansakoulujen tarkastaja Olai Wallin oli alullepanija ja kannattaja."
Kansakoulu kesti periaatteessa kuusi vuotta. Käytännössä se jäi suurimmalta osalta kesken. Koulunkäynti oli hankalaa. Luokissa sai olla 60 oppilasta. Samassa luokassa saattoi olla 6- ja 18-vuotias koululainen. Oppikirjoja ei juuri ollut. Oppimääräkin vakiintui vasta vuonna 1881. Tyttöjä ja poikia piti opettaa erikseen. Vuonna 1889 hyväksyttiin poikkeustapauksissa sekakoulut (monessa kaupungissa sekaluokkiin siirryttiin vasta 1950-luvun puolivälissä).
Virallisten kansakoulujen rinnalla toimi monenlaisia yksityisiä kouluja. Kuopioissa tällaisia olivat mm. aikuisten ilta- ja sunnuntaikoulu yli-ikäisten oppikurssi ja pahantapaisten lasten koulu.
Summaa
V.K.E Wichmann oli itse siis seminaarin opettaja ja johtaja. Siksi on vähän outoa, että hänen pedagoginen huomionsa kohdistuu nimenomaan opillisen koulun opetuksen kehittymiseen. Vastasyntyneen kansakoulun pedagogiikasta hän ei juuri kirjoita. Ehkä se oli siihen aikaan niin hapuilevaa?
Rahvaan opetuksen kehityksen alkutaival kuvataan kuitenkin niin, että varmaan seminaari oppilaatkin siitä karkean kuvan saivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti