Ensimmäisen osan fokus oli siinä, mitä aikuisuus on. Toisen ohjeissa, kuinka opetus tulisi järjestää, kun lähtökohtana on aikuisuuden erityispiireet ja nimenomaan aikuiselle ominainen tapa oppia. Tässä kolmannessa osassa pohdin, voiko luoda kokonaiskuvaa erilaisista oppimisnäkemyksistä ja niihin liitetyistä opetusta koskevista periaatteista tai edes jonkinlaista punaista lankaa.
Viimeisessä, neljännessä osassa pohdin sitten, miltä nykyinen, lapsille ja nuorille- ei aikuisille tarkoittetu perusopetuksen ops tästä käsin näyttää.
Ja etukäteen anteeksi. Tämä on vähän pitkä lastu.
Erilaisia oppimisteorioita on kymmeniä
Teoksessa esitellään useita oppimisteorioita/-näkemyksiä. Ja 80-luvun jälkeen niitä on tullut vielä lisää.
Tällaisen lista erikokoisia näkemyksiä kokosin:
assosiationismi, behaviorismi, ehdollistaminen, funktionalismi, humanismi, kognitivismi, konnektivismi, konsktruktivismi, kontekstualismi, kultturihistoriallinen oppimisteoria, mielikuvaoppiminen, neurofysiologinen teoria, ongelmalähtöinen oppiminen, orgaaninen oppiminen, pragmatismi, projektioppiminen, situationismi, sosiaalinen oppiminen (mallioppiminen), sosiokonstruktivismi, tutkiva oppiminen, yhteistoiminnallinen oppiminen, jne.
Oppimiteorioiden jäsentelyä
Kuten Vaherva kirjassa toteaa, meiltä puuttuu yksi koko oppimisen jäsentävä teoria. "Valitettavasti meillä ei vieläkään ole mitään yhtä johdonmukaista koostetta oppimisteorioista." Sen sijaan meillä on teoriakokoelmien viidakko.
Päätin yrittää helpotta tätä puutetta kahdella listalla? 1. etsimällä kaikille teoriolle yhteisiä piirteiä ja 2. listaamalla teorioita/näkemyksiä erottavia ja yhdistäviä ulottuvuuksia.
Lista 1
KIRJAN (ja toki muiden muistiinpanpojeni) pohjalta löysin tällaisia yhteisiä uskomuksia:
- yksilöt ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa yrittäen ymmärtää, mitä heidän ympärillään tapahtuu
- kun toimii ympäristössä, ympäristö reagoi. Ihminen oppii, mitä hänen eri teoistaan seuraa
- oppiminen on assosiaatioita, mielleyhtyminen yhtymistä, asioiden yhdistämistä toisiinsa
- oppiminen on muutos
- oppiminen merkitsee pysyvää muutosta hermoverkkojen toiminnassa
- jokainen oppilas on ainutkertainen
- tavoitteet ovat tärkeitä
- monipuolinen ja virikkeellinen oppimisympäristö on tärkeä
- oppimisen on oltava mielekästä
- on otettava huomioon se, minkä oppilaat tuovat mukanaan
- motivoitumisen merkitys on kiistaton
- missään näkemyksessä ei uskota, että tietoa voidaan siirtää.
- missään näkemyksessä ei uskota, että oppilas voi oppia osallistumatta.
Lista 2
Ja sitten se toinen lista. Löysin (ja puhun osin omilla sanoillani) seuraavia teorioita erottavia ja yhdistäviä ulottuvuuksia:
OLETTAMUSPERUSTAN osalta
Ihmiskuva
- ihminen on tabula rasa, ärsykkeisiin reagoiva mekaaninen kone vai onko häneen "kirjoitettu", mitä hänestä voi tulla.
- ihminen on paha vai hyvä vai molempia
- ihmisen kehityksessä on erityisiä herkkyyskausia tai sitten ei.
Tietokäsitys
- tieto on tositietoa tai suhteellista , objektiivista tai subjektiivista, keskeneräistä ja tilannekohtaista (relativismi)
- tieto on kuin esine. Sitä voidaan jakaa. Vai ei
- tieto on staattista vai dynaamista
- tieto on puhdasta tietoa tai ideologisesti värjättyä
Oppimiskäsitys
- oppiminen tahdonalaisena vai tahdosta riippumattomana (reaktioina)
- oppiminen tietoisena vai tiedostamattomana
- oppiminen oppijan omana vai muiden aikaansaannoksena
- oppiminen näkyvänä vai näkymättömänä
- oppiminen (jo tiedetyn) uudellen muistamisena, mieleen säilömisena, muistiinpainamisena, keksimisenä, reaktioina, tottumuksina
- oppiminen rakenteita uusintavana vai uudistavana
- onko oppimisella rajoja? Ovatko rajat ihmisessä vai kontekstissa, ajassa, paikassa, elämäntilanteessa
- muisti staatisena pankkina vai dynaamisena
OPIN (sisältöjen) osalta
- tieto: faktoina vai kokonaisuuksia
- oppiaineittain vai luonnollisina kokonaisuuksina
- oppiaineen logiikan mukaisessa järjestyksessä vai pedagogisesti harkitussa järjestyksessä
- tieto tietona vai muokattuna (esim. tarinoiksi)
- oppi valmiiksi annosteluna vai raaka-aineena (datasta tiedoksi)
OSAAMISEN/TAVOITTEIDEN osalta
- ennalta asetetut tavoitteet- omat tavoitteet
- kaikille samat tavoitteet vai kaikille yhteiset tavoitteet
- tietoa, taitoa vai tahtoa
- osaamista vai luonnetta
- ulkoa vai ymmärtäen
- (ulkoa)opittavaksi määrätty vai itselle mielekäs
- oppimista vai oppimaan oppimista
- valmiin tiedon omaksumista ja muistamista vai uuden tiedon rakentelua
- oikeiden vastausten opettelua vai aitojen ongelmien ratkaisemista
- tosi tietoa sellaisenaan vai omaa tietämistä, tietoa itse ymmärretynä
- omaan päähään vai oikeasti sovellettavaksi
- oppilaan tarpeet ja elämäntilanne huomioon ottaen vai ei
- sopeutuminen vai maailman parantaminen
DYNAMIIKAN/ MOTIVAATION osalta
- ulkoaohjautuvuus vs. itseohjautuvuus
- seurauksista (ulkoinen motivaatio) vai omasta halusta (sisäinen motivaatio)
OPISKELUN osalta
- oppilas objektina vai subjektina
- vastaanottamista vai itse tuottamista
- muodollisesti vai epämuodollisesti
- yksin vai yhdessä
- kilpaillen vai yhteistyössä
- asioista vai sanoista/ havainnoista ja kokemuksista vai käsitteistä
- ajattelemalla, etsimällä, harjoittelemalla, itseä karaisemalla, jäljittelemällä, katsomalla, kertaamalla, keskustelemalla, kirjoittamalla, kokeilemalla, kuuntelemalla, kysymällä, leikkimällä, lukemalla, luomalla, näyttelemällä, oivaltamalla, painamalla asioita mieleen, pelaamalla, pohtimalla kokemuksia, seuraamalla opetusta, tehtäviä tekemällä, toisia opettamalla, toistamalla, totuttamalla, tutkimalla, työtä tekemällä vai vastaamalla kysymyksiin
- elokuvista, elämyksistä, erehdyksistä, havainnoista, malleista, kirjoista, kokemuksista, lukukirjoista, musiikista, omista käsitekartoista, oppikirjoista, palautteesta (seurauksista), puheesta, taiteesta, teatteriesityksistä, tehtäväkorteista, toisten toiminnasta, toisilta vai työkirjoista.
- luokassa, koulussa vs. aidoissa ympäristöissä
OPPIMISEN TUKENA
- opettamista vai ohjaamista (sen eri muodoissa)
- erityistä opiskelun/oppimisen ohjausta, innostamista, järjestelemistä, kannustamista, pakottamista, rohkaisemista, suostuttelemista, tehtävien uudelleen muotoilemista vai virittämistä
- kontrolli vai luottamus (autonomia)
PROSESSIN osalta (mistä osista opetus koostuu)
- tarveanalyysi
- tavoitteiden asettaminen (kaikille samat vai yksilöllisesti)
- suunnitteleminen (tiukasti tai väljemmin jopa spontaanisti
- orientoituminen (kokonaiskuva, alkusolu)
- motivoiminen
- aiemmin osaaminen huomioiminen (ns. sulattaminen) vai ei
- perinpohjainen työstäminen (märehtiminen)
- uuden aineksen omaksuminen ja suhteuttaminen aikaisemmin opittuun
- kokonaiskuvan tiivistys
- sen käyttäminen(soveltaminen)
- oppimisen arvioiminen (osaamisen varmistaminen) (kaikille samalla tavalla vai yksilöllisesti); (numeroina vai muutoin)
- tunteilla, motivaatiolla, mielentiloilla ym. ole mitään merkitystä vai on?
Löytyykö punainen lanka?
 |
| Nelikenttä kahden ulottuvuuden suhteen |
Pelkistäen 1900-luvun alusta (ja itse asiassa jo paljon kauempaa) tähän päivään on raivattu "ihanneopetukseen" yhä enemmän tilaa oppilaalle itselleen mielekkäiden sisältöjen oppimiselle. Sen lisäksi jo olevan tiedon haltuunotosta ja siinä tarvittavan ns. opiskelutekniikan harjoittelusta on siirretty painopistettä oman tietämisen rakentamiseen ja siinä tarvittavien oppimaan oppisen taitojen harjoitteluun. Samalla fokus on siirtynyt taitavasta opettamisesta taitavaan oman oppimisen ohjailuun.
Tarkastellaan punaista lankaa vielä hieman yksityiskohtaisemmin. Löydämme seuraavat trendit:
OPIN (sisältöjen) osalta
- yksittäisistä faktoista kohti kokonaisuuksia
- oppiaineiden rinnalle luonnollisia kokonaisuuksia
- oppisisältöjen pedagogisoinnista (muokkauksesta) ja valmiista annostelusta luovutaan ja oppilaat kohtaavat asiat raakoina datoina.
OSAAMISEN/TAVOITTEIDEN osalta
- oppilaat halutaan osallistaa tavoitteiden asettamiseen
- kunkin tarpeet ja elämäntilanne halutaan ottaa huomioon tavoitteissa ja sisällöissä
- tavoitteita yksilöllisestään
- luonteen kasvatuksesta ei puhuta. Ei juurikaan tarpeesta muuttaa omia asenteita. Huomio kiinnitetään neutraaliin osaamiseen. Sopeutuminen on ruma sama. Nyt parannetaan maailmaa.
- tosi tiedon ulkoaopettelu pannaan pannaan. Asiat tulee ymmärtää - omalla tavalla.
- sisällöissä raivataan tilaa oikeiden vastausten mieleenpainamisesta, omille kiinnostuksen kohteille, sisältöjä sovelletaan ja käytetään oikeiden ongelmien ratkaisemiseen.
- fokus siirtyy asioiden oppimisesta oppimaan oppimiseen (materiaalisista tavoitteista formaaleihin). Samalla ns. opiskelutaito ohjeineen haudataan.
- valmiin tiedon omaksumisesta ja muistamisen merkityksestä puhutaan yhä vähemmän. Puheessa päähuomio on uuden tiedon rakentelussa.
DYNAMIIKAN/ MOTIVAATION osalta
- usko ulkoiseen motivointiin romahtaa. Ulkoaohjaamista korjataan uskolla itseohjautuvuuteen.
- Palkkiot ja rangaistukset stigmasoidaan ja uskotaan sisäiseen motivaatioon; haluun oppia itse oppimisen tuottaman ilon vuoksi.
- Luovutaan siitä, että oppilas myös itse motivoisi itseään.
OPISKELUN osalta
- oppilaan rooli muutetaan täysin: objektista tulee subjekti, aktori. Hän ei ota vastaan, mitä opettaja antaa, vaan tuottaa itse oman oppimisensa.
- luonnollisesti vastinparin opettajan rooli muuttuu. Entisestä määräilijästä tulee apulainen.
- ilmapiiri muuttuu muodollisesta kurinalaisuudesta epämuodolliseksi.
- yksin puurtamisesta siirrytään yhdessä tekemiseen. Kilpailusta siirrytään yhteistyöhön ja toisten auttamiseen.
- yhä vähemmän halutaa oppia vain sanoista, käsitteistä, tekstestä ja oppikirjoista. Niiden sijaan haluttaisi, että asioita voisi oppia itse havainnoiden, kokien ja pohtien.
- historian on siirretty asioiden mieleenpainaminen, jäljitteleminen, karaiseminen, kertaaminen, kuunteleminen, kysymyksiin vastaaminen, perinpohjainen jopa ylioppiminen, toistaminen, totuttaminen ja ulkoaopettelu. Nyt ajatellaan, etsitään, kirjoitetaan, kokeillaan, kysytään, leikitään, luodaan, näytellään, oivalletaan, opetetaan toisia, pelataan, tutkitaan ja opitaan työssä.
- enää ei haluta oppia lukukirjoista, malleista, opettajan opettamisesta tai palautteesta, oppikirjoista tai työkirjoista. Nyt halutaan oppia elokuvista, elämyksistä, erehdyksistä, omista havainnoista ja kokemuksista, musiikista, omista käsitekartoista, itselle annetusta palautteesta (seurauksista), taiteesta, teatteriesityksistä, toisten toiminnasta ja toisilta.
- oppiminen halutaan viedä luokasta ja koulurakennuksesta aitoihin ympäristöihin,.
OPPIMISEN TUKENA
- pakottamisesta, suostuttelemisesta ja opettamisesta halutaan päästä eroon. Niiden tilalle halutaan fasilitointia, ohjaamista ja valmennusta.
- perinteisestä opiskelutekniikasta (esim. lukunopeuden kehittämisestä tai mieleenpainamistekniikoista tai valmistautumisesta tentteihin) ei enää puhuta. Sen sijaan halutaan ohjausta oppimisen taitoihin, innostamista, järjestelemistä, kannustamista, rohkaisemista, suostuttelemista, tehtävien uudelleen muotoilemista .
- kontrollin tilalle halutaan luottamusta.
PROSESSIN osalta (mistä osista opetus koostuu)
- tarveanalyysin asema vahvistuu, erityisesti korostuvat oppilaiden omat tarpeet.
- tavoitteet halutaa asettaa yksilöllisesti
- suunnittelu olkoon valo ei kalhe. Carpe diem. Spontaanisuus on muotia.
- vielä kognistivismiin kuulunut pyrkimys opettaja luomaan kokonaiskuvaan on unohdettu.
- motivoiminen jätetään osallistujien omalle vastuulle.
- aiempi osaaminen pyritään ottamaan huomioon (vrt. esim. näyttötutkinnot)
- perinpohjainen työstäminen on tylsää, ja siitä on luovuttu.
- uuden aineksen omaksuminen ja suhteuttaminen aikaisemmin opittuun jää usein omalle vastuulle.
- kokonaiskuvan tiivistys ei ole muodissa.
- opiskeluun kytketään mielellään soveltavia osia (esim. kehittämishanke)
- oppimisen arviointi on yhä vähemmän vaaditun osaamisen varmistamista. Muotia on yksilöllisesti tuunattu arviointi.
- koulutuksen osallistujien tunteita, motivaatiota ja mielentiloja seurataan yhä enemmän.
NÄIN siis aikuisten osalta. Mutta tutulta tuntuu myös lasten osalta. Tästä teemasta enemmän osassa 4.
1 kommentti:
Todella kiintoisaa! Onkohan mahdollista myös jatkaa tuota punaista lankaa kohti tulevaa? Historian tuntemus avaa mahdollisuuden nähdä kokonaisuuksia, siksi se on niin tärkeää tulevaisuuden kannalta.
Lähetä kommentti