Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 15, 2012

Auroran Uutiset 15.8.2012







Koulun tiedotteita vielä blogissa.
Olemme uudistamassa koulun tiedotuskäytänteitä. Jatkossa koulun tärkeät tiedotteet löytyvät koulun virallisilta sivuilta osoitteesta http://www.espoo.fi/aurorankoulu. Tiedostusta hoidetaan myös Wilman kautta. Koulun omat, vanhat kotisivut jäävät toki luettaviksi.

Kouluterveydenhoitaja Anun viimeinen työpäivä
Anu Kiesvaaran (oikealla) läksijäiskahveilla  monella oli
silmät kosteina. 
Keskiviikkopäivän päätteeksi Auroran henkilökunta joi terveydenhoitajamme Anu Kiesvaaran läksijäiskahvit.  Lauloimme kaksi laulua ja muistelimme menneitä sattumuksia.

Kaunis kiitos hienosta työstä lippajärveläislasten hyvinvoinnin eteen.

Anu on ollut upea, raskaan sarjan työntekijä ja aktiivinen ja aina positiivinen johtokuntamme jäsen.  Hänen saappaisiinsa ei ole seuraajan helppoa astua.  Seuraajaa etsitään toki, mutta toistaiseksi meillä ei ole tarjolla kouluterveydenhoitajan palveluita. Kriisitilanteissa saamme apua naapurikoulujen terveydenhoitajilta.

Auroraan on nimetty koululääkäri
Auroran lääkäriksi on tulossa saamiemme tietojen mukaan  Anna-Kaisa Anttonen.

Uutinen kouluravintolastamme
14.8.12. alkaen Auroran kouluravintola Ruokatuvassa on uusi ruokapalvelutyöntekijä Anne Mäenpää - Kalavainen. Anne on toiminut aiemmin Karamzin ja Järvenperän kouluilla vastaavassa tehtävässä.

Koulukyydeissä on ollut ongelmia
Monessa espoolaiskoulussa- myös meillä - on ollut ongelmia  koulukyydeissä. Asiasta on lähetetty Wilman kautta tiedote kuljetusoppilaiden huoltajille.

Perjantaina noin 40 auroralaista lähtee avustajiksi oikeaan elokuvaan
Kaikille 3.-6.-luokkien oppilaitten huoltajille on lähetetty Wilmassa viesti, jossa tarjottiin mahdollisuutta päästä mukaan oikean elokuvan tekoon. Nelisenkymmentä lasta lähteekin perjantain siestalla busseilla kohti Espoon keskusta, jossa kuvaukset tehdään klo 13-18. Mukaan lähtee opettajia valvomaan oppilaita. Ilmoittautuneille  lähetetetään  Wilmassa tarkemmat ohjeet. Jokaisen lähtijän on täytettävä kirjallinen avustajasopimus. Varmaan komea kokemus!



Ei kommentteja: