Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Blogitiedote 5: Keskustelutilaisuus 1b-ja 1c-luokkien vanhemmille

LÄHETIMME juuri kutsun Katrin ja Ripan luokan oppilaitten vanhemmille keskustelutilaisuuteen keskiviikkona 26.5 klo 18.30-20.

Nykyisten kolmen ekaluokan yhteinen oppilasmäärä on pudonnut lukuvuoden aikana 49:ään. Julia Uotilan 1a:lla on 19 oppilasta ja Katri Aholan ja Risto Schirayn yhdessä luotsaamilla 1b- ja 1c-luokilla 15+15 eli 30 oppilasta.

Koulumme myönnetyt palkkarahat eivät leikkausten vuoksi valitettavasti mahdollista kolmen opettajan palkkaamista tälle ikäluokalle. Saimme perjantaina tiedon siitä, että opetustoimenjohtaja on myöntänyt koulullemme 17,5 tuntia viikossa opetusryhmien pienentämiseen. Olimme anoneet enemmän. Tuo lisäresurssi tarvitaan nykyisille kolmelle tokaluokalle, jotka olisi muuten jouduttu yhdistämään niin, että toisella 3. luokalla olisi ollut 36 oppilasta.

Tässä tilanteessa meillä olisi ensi syksynä vain kaksi tokaluokkaa: Julian ohjaama 2a- luokka ja Katrin ohjaama 2b-luokka. Risto siirtyisi opettamaan koulun muuta luokkaa.

Emme pidä oppilaitten emmekä opettajien kohdalla oikeudenmukaisena emmekä tarkoituksenmukaisena, että kahden rinnakkaisluokan välillä olisi näin suuri ero (19 ja 30). Luokkakokoja on siksi tasattava. Konkreetisti on kysymys 5-6 oppilaan siirtymisestä Katrin ja Riston luokalta Julian luokalle.

Kutsuimme tästä syystä 1b- ja 1c-luokkien huoltajat keskustelutilaisuuteen, jossa voimme yhdessä pohtia niitä kriteereitä, joilla toiseen luokkaan siirtyvät oppilaat valitaan. Kaikkien kannalta on ymmärtääkseni paras ratkaisu sellainen, jossa molemmat luokat ovat siirtojen jälkeen yhtä toimintakykyisiä, niissä on molemmissa saman verran paljon apua tarvitsevia oppilaita ja että siirtyville oppilaille luokan vaihto aiheuttaisi mahdollisimman vähän mielipahaa.

Ei kommentteja: