Kirjoja

Kirjoja

torstaina, marraskuuta 26, 2009

Uusia rehtoreita kouluttamassa

KUVA: Lappeenrannan tyyni, marraskuinen satama.


MONESSA mielessä olen Hannu Hanni. Yksi tosi hienoista etuoikeuksista on saada innostaa uusia rehtoreita/apulaisrehtoreita tarttumaan johtamiseen niin, että maailma paranee. Vedän torstain ja perjantain täällä Lappeenrannassa Opekon Uuden Oppilaitosjohdon peruskurssin toista lähijaksoa. Teema on kera kaikkiaan upea: pedagoginen johtaminen.

AAMULLA nousin aika viime tipassa. Hotelliaamiainen oli suorastaan hotkittava. Kasinolla oli tasan ko 9.

KOULUTTAMINEN on nykyään enemmänkin prosessien käynnistämistä kuin tiedon siirtoa. Oleellista on saada koulutettavat tarttumaan heille avautuviin oppimisen mahdollisuuksiin ja demonstroida mahdollisimman monia erilaisia tapoja oppia.

Tänään työtapoina olivat mm. elokuvat (Pink Floyd; Another Brick in the wall ja Rowan Atkins "Fatal Beating"), levyraati, miniluento, akvaario, analysoitava testi ja draama. Saas nähdä, mitä huomenna keksitään?

TAUOILLA hoitelin lomailusta huolimatta muutamia kouluasioita. Fyhrqvistin Leena on koonnut 3Rosvon paitatilaukset, ja laittanut tilaukset eteenpäin. Upeaa.

PÄIVÄ päättyi klo 16. Kävin vasta sen jälkeen syömässä. Sitten vetäydyin hotelliin ihan lataamaan monimerkityksellisesti akkuja.

2 kommenttia:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Sulla on sitten omintakeinen käsitys sanasta LOMA. Mitä jos tuon päivän elokuvateeman kunniaksi vaikka katsoisit Risto Jarvan legendaarisen elokuvan LOMA.

t. Naapurikunnan reksi

Martti Hellström kirjoitti...

Niin on. Tuota sanaa tulee korostettua, jotta lukija ymmärtää, että en ole luvatta pois omalta konttorilta. Aikaisemmin muuten Espoossa rehtorikoulutustehtävät katsottiin myös kunnan kannalta niin merkittäviksi, että keikkoja sai tehdä ihan työajalla.

Jarvan leffa on aivan upea. Katson usein myös Chaplinin "Nykyaikaa". Ei ole vielä auttanut...:-)