Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Viimeinen kerta

KUVA: Vuoden viimeisen Luokanopettajan kansi kilpailijoiden hämäämiseksi negatiivina :-)


NIIN aika menee. On marraskuu. Ja se aika, että monet asiat tehdään taas viimeisen kerran tänä vuonna. Esim. viime viikolla meillä kävi viimeiset ulkomaan vieraat.

Aamuyöstä tarkastin vuoden viimeisen Luokanopettaja-lehden oikoluetun version. Vasta, kun taitto on valmis, näkyy mm. jääkö jonnekin reikiä, jotka on täytettävä. Nyt jäi tilaa 1/2-sivun jutulle, ja naputin sellaisen kiireessä "kiireestä".

Viikon kuluttua painosta tulee vielä kerran sivut hyväksyttäviksi. Ja lehti kolahtaa postilaatikoista liiton jäsenille 18.11. Siinä se sitten on tämän vuoden "lehtikasa".

SEURAAVAT neljä viikkoa ovat omalta osaltani varsin rikkonaisia. Juoksuja riittää. Pidän rästilomia mutta mukaan mahtuu myös virkamenoja, joita mm. vanhemmille rehtoreille jotenkin siunaantuu. Toki tärkeitä. Mutta ehkä saa olla viimeinen kerta, kun tällaisen suman rakennan.

Ei kommentteja: