Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Tekniikka mahdollistaa toisentekemisen



KYLLÄ se tekniikkaa on ihmeellistä. Eilinenkin tuotti kaksi hämmästystä. Ensinnäkin Bloggerin (tämän blogin teknisen alustan) lisävirityksissä, joita kutsutaan gadgeteiksi) oli kaksi, jotka nappasin. (1) Sääennustaja, joka näyttää toimivan ihan ok. (2) Blogin sisäinen hakulaite, jolla löytää kaikki lastut, joissa hakusana on. Huimaa. Ja ilmaista.

TOISESTA hämmästyksestä kertoo lastun kuva: Ikea on ottanut käyttöön itsepalvelukassat. Asiakas ei enää itse kokoa hyllyltä vain tavaroita, vaan myös itse viivakoodaa ne ja syöttää lopulta kortin maksulaitteeseen. Yksi työntekijä valvoo sitten syrjäsilmällä paria itsepalvelukassapistettä.

Muistan vielä lapsuudesta Ojasen maalaiskaupan ja Hämeentien maitokaupan, jossa tavarat olivat myyjien selän takana turvassa. Kaupat ovat nykyään ihan eri näköisiä. Myyjät ovat pitkälti muutuneet hyllyjen täyttäjiksi ja kassoiksi. Ja nyt ollaan siis kassaneideistä luopumassa. Tekniikkaa korvaa ihmisen. Ehkä ehdin vielä nähdä kaupan, jossa ei ole ketään töissä (ja itse asiassa sellaisen aihioitahan ovat jo yleistyneet juoma-ja karkkiautomaatit).

SIIRRYMME vääjäämättä itsepalveluyhteiskuntaan. Mitä se voisi tarkoittaa kouluissa? Onko nähtävissä hiljaisia signaaleja myös koulujen muuttamisesta suuntaan, jossa opetus toimisi yhä vähemmän opettajavastuisesti.

(1) Usein muutosaallot tulevat kouluun korkea-asteelta. Siellä osa opetuksesta on ikiaikaisesti suoritettu itseopiskeluna.siis tenttimällä ilman valmentavaa opetusta.

(2) Tekniikka on mahdollistanut myös tentiin valmennuksen siirtämisen verkkoon luentoäänitteinä, videoclipseinä jne. Olen itse suorittanyt tällaisia opintoja. Toimii vastuullisilla aikuisilla ihan ok.

(3) Aikuiskoulutuksessa on kehitetty näyttötutkintoja, joissa suorituksen saa osaamalla ei valmennukseen osallistumalla. Hallinnollisesti on jo mahdollisuus antaa osaamisesta näyttö opetukseen osallistumatta.

(4) Neljäs hiljainen signaali tulee päiväkodeista. Muutama viikko sitten päivälehdissä esiteltiin kuntia, joissa on käynnistetty ns. ryhmättömiä päiväkoteja. Niissä lapsilla ei ole enää omaa ryhmää (ja omaa vastavaa lastentarhanopettajaa), vaan lapset voivat itse valita mihin tilaan menevät. Eri tiloissa on erilaisia leluja. Työntekijöitä tarvitaan vähemmän, ja he vain seuraavat syrjäsilmällä toimintaa. Meilläkin on kokemusta hieman samansukuisesta toiminnasta mm. TIPIn pajojen ja toisaalta teemapäivien osalta.

(5) Ja itseasiassa pedagogiikan historiassa on vaikka yritelmiä toteuttaa opetusta vähemmän opettajaan sidotulla tavalla. Tunnettuja ovat mm. Kilpatrickin projektimetodi, Dalton-koulun malli, välineisiin perustuva Montessori-pedagogiikka ja tiimiopetukseen pohjautuva Trumpin systeemi.

Miksi pohtia tällaisia asioita?

SEKÄ pitkässä juoksussa suomalaisen yhteiskunnan huoltosuhteen muutos että lyhyemmällä aikavälillä julkisen talouden kriisi pakottavat pohtimaan henkilöstömenojen kasvun hallintaa. Perusopetuksen osalta- toisin kuin ymmärtääkseni kaikilla muilla julkisen sektorin aloilla- toiminnan henkilöstösidonnaisuus on jatkuvasti kasvanut . Yhtä oppilasta kohden tarvitaan koko ajan enemmän työntekijöitä: opettajien lisäksi erityisopettajia, avustajia, oppilashuollon työntekijöitä jne. Jossain vaiheessa henkilöstömäärän kasvussa tulee seinä vastaan niin ikävää kuin se onkin.

Olisi ehkä uskallettava ajoissa pohtia, kuinka koulua voitaisiin pitää toisin. Kuinka kouluopetuksessa voitaisiin hyödyntää itsepalvelun ideaa?

Onko kaikkea, mitä nyt opetetaan, opetettava jatkossakin koulussa? Tällä hetkellä esim. uinnin opetus vaatii kolmen opettajan työpanoksen: varsinaisen uinninopettajan ja suihkutiloja valvovan sekä mies- että naisopettajan. Ja kaupan päälle vielä bussinkuljettajan. Varmasti kodit selviäisivät lastensa uinnin opetuksesta itse? Katsomusaineita voidaan nykyään opettaaa yhden oppilaan ryhmälle! Katsomuskasvatus on kiistatta arvokasta, mutta onko tuossa enää taloudellisesti mitään järkeä?

Onko kaikkea opetettava kaikille? Olisiko järkevää hyväksyä erilaisissa harrastusryhmissä (esim. musiikkiopisto, vakava urheiluharrastus) tapahtuva harjoittelu korvaavaksi suoritukseksi?

Onko opettajan opetettava kaikki? Voisiko osan opiskelusta siirtää koteihin? Pitäisikö läksykulttuuria kotiaineineen ja kotona tehtävine projekteineen tuoda vahvemmin kouluun?

Pitäisikö koulun toimintakulttuuria kehittää rohkeammin projektimaiseen suuntaan, jossa oppilaat vastuutettaisiin vakavasti opiskelustaan. Tämä edellyttäisi tavoitteiden selkeyttämistä (esim. konkreeteiksi taidoiksi, joista on annettava näyttö) ja sisältöjen kurssittamista.

Joki tietotekniikka olisi siinä vaiheessa, että osa opetusta voitaisiin siirtää koneopetukseksi?

OPETUKSEN herkkä ydin on opettaja ja ryhmän pedagoginen vuorovaikutus. Jatkossakin se tulisi minusta aina taata arvokkaiden, systemaattista ohjausta vaativien taitojen opiskeluun. Pelkään , että resurssit eivät jatkossa riitä siihen, että kaikki, mikä tähän asti on opetettu opettajan lähiopetuksena, voitaisiin niin antaa. Olisi tärkeää löytää rohkeutta ja luovutta etsiä vaihtoehtoisia tapoja organisoida opetus.

3 kommenttia:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Mielenkiintoisia huomioita, ystäväni. Ei sinua turhaan pidetä alan guruna, Martti. Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan, milloin visiosi alkavat toteutua suomalaisissa kouluissa.

t. Vihdin reksi

Martti kirjoitti...

Kiitos ystävällisistä kommentista, Esa.

Hassu juttu muuten noista ennustajan lahjoista: tänään (11.6.) Hesarissa kerrotaan että Ulvilassa on avattu kokonaan automaateista koostuva myymälä.

Martti

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Tätä juuri tarkoitin. You have the BIG PICTURE! Sulla on visiota. Nyt vielä odotellaan, että nämä ennusteet toteutuvat koulumaailmassa.