KUVA : Bettelheim, B. (1980). Kibbutsien lapset. Kollektiivisen kasvatuksen kokeilu. Helsinki: Otava.PIENI JUHLALLINEN hetki. Huomaan kirjoittavani bloggeriin tuhannetta lastua. Teemaksi valitsin kibbutsikasvatuksen, jota tarkastelen referoimalla lastun kuvassa näkyvää, alunperin jo 1969 ilmestynyttä klassikkokirjaa.
Miksi tämä teema, vaikka kibbutsit ovat tänään tyystin toisenlaisia kuin tuolloin? Kibbutseilla luotiin noin 70 vuodeksi aivan omanlaisensa kasvatusjärjestelmä, joka antaa yhä paljon aihetta kasvatusta koskevaan pohdiskeluun. Bettelheimin kirja yhteiskunnan suorittamasta lastenkasvatuksesta kollektiivitiloissa perustuu hänen seitsemän kuukautta kestäneeseen tutkimukseensa Israelissa vuonna 1964 Pääosin aineisto on yhdestä kibbutsista (Atid).
Ja jos jaksaa lukea lastun loppuun, lukee myös lisää hyviä perusteluja tämän aiheen valintaan.
KIBBUTSIT
Kibbutsit olivat maatalousyhdyskuntia, siirtokuntia, joita Israeliin ennenmuuta Itä-Euroopasta muuttaneet perustivat 1930-luvulta alkaen. Ne ovat olleet poliittisesti erilaisia, osa sosialistisia, osa oikeistolaisia. Yhteistä niille on ollut omaisuuden yhteisomistus ja ateismi.
Kibbutseissa luotiin uudenlainen, kollektiivinen ja tasa-arvoinen elämäntapa, johon ei kuulunut perinteinen juutalainen perhe-elämä. (Mitä ilmeisimmin taustalla ovat olleet myös sosialistiset kolhoosit). Lasten koettiin erottavan aikuiset keskinäisestä toveruudesta, ja siksi lapset erotettiin vanhemmistaan. Emotionaalinen tyydytystä haettiin perheen sijasta vertaisten parista. Johtava arvo oli vapaus. Aikuisten yhteinen ruokasali oli kollektiivisyrityksen symboli.
KIBBUTSIKASVATUS
Kibbutsikasvatuksen järjestelyt syntyivät suunnittelematta ja pala palalta. Systeemi oli 1960-luvulla vakiintunut; kokemuksia oli tuolloin jo kolmesta sukupolvesta. Kibbutseissa lapset sijoitettiin erillisiin lastentaloihin, ja heidän kasvatuksensa siirrettiin suurelta osin lastenhoitajillle metapeleteille. Perheen ja vanhempien kasvatusrooli hylättiin. Lapsia kasvatettiin lähes koko ajan ryhmässä. Näin vertaisista tuli heille tärkeä kasvattaja.
Kasvatuksella oli selkeä tavoite: luoda uusi ihminen, kibbutsielämään sopiva juutalainen. Kasvatuspäämäärä oli siten suljettu.
Kibbutsikasvatuksessa oli seuraavia piirteitä:
- koko yhteisöllä on samat arvot; vanhempien ja yhteiskunnan arvojen välillä on sopusointu
- vanhemmat ja lapset elävät omissa vertaisryhmissään
- lapset nukkuvat ja syövät erikseen (osassa kibbutseja vanhemmat eivät edes panneet lapsia itse nukkumaan )
- vanhemmilla ja lapsilla on erillinen yhteinen aika, jolloin tehdään vain mukavia asioita. Tämä vierailuaika on kaksi tuntia. Lisäksi vanhemmat voivat piipahtaa työpäivän aikana.
- ikävät asiat päättää yhteisö, eivät vanhemmat
- vääriltä virikkeiltä suojellaan. Lasten kasvua eivät häiritse aikuisten maailman houkutukset, televisio tai media. Lapset katsovat vain tarkoin valikoituja elokuvia
- ei ole kadehdittavaa, varastettavaa, ei rikollisia vertaisryhmiä
- ei yksityisyyttä (kaikki tarkkailevat koko ajan); ei edes läheisiä ystävyyssuhteita (kahden oloa ei sallita)
- aikuisten työelämä on lähellä
- kaikilla lapsilla on samanlaiset olot.
VAUVAIKÄÄ ja varhaislapsuutta kuvasivat seuraavat seikat:
- lapsi erotetaan äidistä jo 4 päivän ikäisenä (näin katkaistaan kiintyminen)
- vauvaikäiset tarvitsevat rakkautta ja hellää huolenpitoa. Kibbutseissa he saavat perusluottamuksen, mutta hellyyttä vähän.
Kaikki aikuiset pitävät huolta kaikista lapsista. Kiintymyksen syntyä ei tueta. Hoitaja vaihtuu toistuvasti.
- lapsi ei ole koskaan yksin. Vertaisryhmä on muuttumaton ja pysyvä
- ravinto, suoja, lepo tulee kaikki lastentalosta
- myöhäinen ja lempeä siisteyskasvatus
Lasten omatunnosta kehittyy Bettelhemin mukaan kollektiivinen (hän ei nouse ryhmän tahtoa vastaan myöhemminkään).
LATENSSI-IKÄÄ kuvasivat seuraavat piirteet:
Bettelheimin mukaan latenssi-ikä on onnellinen ikäkausi kibbitzissa.
- kouluikäisillä ei ole vaatimuspaineita (metapeletit eivät ole läheisiä)
- myöhäinen siisteyskasvatus (vuoteenkastelu yleistä); lapsia ei yritetä kasvattaa kuiviksi
- huolettomat ateriat (ei vaadita tapoja). Saa syödä omaan tahtiin
- ei pidä varoa hienoja huonekaluja
- ei ole omia leluja, mutta ei tarvitse huolehtia niistä
- lämpimän sään vuoksi ei tarvita päällysvaatteita
- jo pienenä tehdään tärkeitä tehtäviä: huolehditaan kanoista jne.
Bettelheim ei havainnut lainkaan tappeluita.
Lapset pitivät vanhempia hyvinä mutta voimattomina. Vanhemmilla ei ole suojelijan roolia/metapelet sanovat viimeisen sanan. Henkinen tyydytys tulee vertaisilta. Lapset näkevät, että elämän nautinnot vaativat ponnistelua.
NUORUUSIKÄÄ kuvasivat seuraavat piirteet
- nuorilla on varmuus omasta paikastaan yhteisössä, mutta heillä ei ole vapaata valtaa muovata tulevaisuuttaan
- saavat ilmaisen koulutuksen 18 vuoteen saakka. Jatko-opintoihin lähettämisestä päättää kibbutsi. Uraa ei valita itse
- nuoria ei kouluteta valitsemaan
- nuoret ovat ylirasittuneita
- sukupuolielämä kuuluu kibbutseissa (vasta) avioliittoon
- nuoret ovat kiitollisia vanhemmilleen näiden tekemistä uhrauksista
- kapinoinnilla ei ole myyttistä kapinan sädekehää
- ryhmänkasvatuksesta vastaa nuoriso-ohjaaja
- ryhmällä suuri vaikutus nuoreen. Nuori pelkää, että ryhmä hylkää hänet. Väärintehneelle ei puhuta. Hänet jätetään yksin, eikä nuori ole koskaan ollut yksin.
- ei ole yksityiselämää
- pojat ja tytöt asuvat yhdessä
KIBBUTSIKASVATUKSEN TULOKSET
BETTELHEIMIN mukaan kibbutsien kasvatusjärjestelmä oli varsin onnistunut, mutta kaikille se ei sovi. Hän näki elämäniloisia lapsia, ei yhtään laiminlyötyä. Henkisiä häiriöitä oli vähän. Nuoret eivät kokeneet elämää mielettömänä. Nuoret eivät keskeyttäneet koulunkäyntiä. Nuoret sitoutuivat aikuisten maailmaan, vaikka loittonivat vanhemmistaan. Järjestelmä valmensi heidät hyvin kibbutsien aikuiselämään.
Nuorilla oli rationalistinen suhtautumistapa mm. eläimiin. He olivat hyvin kiintyneitä luontoon (ainut paikka, jossa sai olla yksin). Heistä kasvoi työteliäitä, vastuun- ja velvollisuudentuntoisia kansalaisia, rohkeita sotilaita (eivät kovin luovia), jotka olivat omistautuneita yhteisölleen ja kansakunnalleen.
Kibbutsit ovat tuottaneet maahan suuren joukon poliittisia johtajia, mutta ei ehkä tiedemiehiä ja taitelijoita. Kibbutsien koululaisten koulumenestys oli pääosin keskinkertaista. Heikkoja oli vähemmän, samoin huippuja.
Kibbutseissa on osoitettu mahdolliseksi luoda yhdessä sukupolvessa uusi persoonalisuustyyppi, joka poikkeaa vanhemmistaan. Järjestelmä loi juuri sellaisia persoonallisuuksia, jotka sopivat (tuon ajan) kibbutsiin.
Kibbutsit tänään
Mm. Wikipedian mukaan tilanne kibbutseissa on ratkaisevasti muuttunut:
"Kibbutz (monikossa kibbutzim, suomeksi käytetään myös kirjoitusasua kibbutsi) on israelilainen kollektiivitila joka perustuu vapaaehtoiseen toimintaan. Yleensä se on pienen kylän kokoinen kommuuni. Kibbutsit perustuvat juutalaisten siirtolaisten tarpeeseen viljellä maata yhdessä turvaamalla toisensa kylittäin. Länsirannalla kibbutzi on edelleen tukikohtamainen puolustuskeskus, jolla on radioyhteydet avun hankkimiseksi, vesisäiliö ja puomi tiesulkua varten.
Ideologisesti kibbutzeja on perusteltu sekä sosialismilla, nimenomaan maan yhteisomistuksella, että sionismilla. Juutalaisvaltion maatalouden alkuvaiheessa yhteistyötä tarvittiin runsaasti myös maanparannukseen sekä uusien viljelyalueiden käyttöönottoon.
Kibbutseissa kaikki oli yhteistä alkuvuosikymmeninä. Tilan tuotto käytettiin yhteisön hyväksi eikä työntekijöille yleensä maksettu palkkaa eikä eläkettä. Vastineeksi työstään kibbutsin jäsenet saivat majoituksen, ruoan ja vaatteet ilmaiseksi. Kibbutsin jäsenet asuivat makuusaleissa ja söivät kouluruokalan kaltaisissa yhteisissä tiloissa.
Jopa lastenkasvatus oli kibbutseissa aiemmin kollektiivista: kaikki lapset kasvatettiin lastenkodeissa, vanhemmat eivät asuneet edes samoissa taloissa lastensa kanssa. Perheinstituutiota ei ollut. Tästä kollektiivisesta kasvatuksesta on kirjoittanut amerikkalainen psykoanalyytikko Bruno Bettelheim kirjassaan Children of Hope. Nyttemmin useimmissa kibbutseissa on luovuttu kollektiivisesta lastenkasvatuksesta sen aiheuttamien lastenpsykiatristen ongelmien vuoksi.
Muutenkin kibbutseissa on demokraattisin päätöksin luovuttu sosialismista aste asteelta ja lisätty yksityistä omistusta sekä alettu maksaa palkkoja markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, siis esimerkiksi korkeampia palkkoja ammattitaitoisille työntekijöille.
Ylen sivuilta löytyi myös seuraava tekstinpätkä (09.07.2007):
Kibbutsit ovat muuttumassa thaimaalaisella vierastyövoimalla toimiviksi maatiloiksi. Yhteisöaate ja yhteisomistus ei maistu enää israelilaisille nuorille. Kibbutsien asukkaiden keski-ikä oli 2000-luvun alkupuolella jo yli 60 vuotta. Nuoret eivät halunneet enää elää kibbutseissa, joissa ei maksettu palkaa ja joissa lapset hoidettiin kylän yhteisissä lastentaloissa.
Yhteisomistusta lähdettiin purkamaan vuonna 2004. Kibbutsin asukkaille alettiin maksaa palkkaa ja nuoret perheet saivat itse hoitaa omat lapsensa. Tämä käänsi kibbutsien muuttotappion voitoksi. Erityisesti kibbutseilla syntyneet toisen polven asukkaat palasivat takaisin. Monelle asukkaalle kibbutsi on edelleenkin turvallinen kotikylä, jossa naapurit tuntevat toisensa.
Teksti: Seija Aunila
TIETOJA KIRJAN KIRJOITTAJASTA
Bruno Bettelheim (1903 – 1990) oli itävaltalais-amerikkalainen lapsipsykologi ja tietokirjailija. Itse olen törmännyt hänen satututkimuksiinsa. Hänen teoksiinsa kuuluu myös kirja "Kyllin hyvät vanhemmat". Nettitietojen mukaan Bettelheim siirsi psykoanalyysia ja kibbutsikasvatusta häiriintyneiden lasten laitoshoitoon.
Bettelheim koki kovia aikoja. Natsit sulkivat hänet Dachaun ja Buchenwaldinkin keskitysleirille 1938–1939, mutta hän pääsi siirtymään Yhdysvaltoihin. Useista taudeista ja depressiosta kärsineen Bettelheimin kuolinsyy oli itsemurha. Hän sitoi päähänsä muovipussin.
Kuolemansa jälkeen Bettelheim on ollut kiistelty hahmo. Hänen mainettaan on ryvetetty mm. syytöksillä väärennetyistä oppiarvoista ja tutkimuksista, plagionnista ("Satujen lumous") patologisesta valehtelusta ja mm. lapsiin kohdistuneesta julmuudesta. Ks esim. tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti