Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Tiedotustilaisuus Kalajärven koululla

Koska Auroran koulun pihapiirissä oleva siirtokelpoinen koulurakennus paloi kesän aikana, 5.-6.luokkalaisten opetus siirrettiin syyslukukauden ajaksi Kalajärven koululle. Niinpä olimme kutsuneet keskiviikkoillaksi väistötiloissa opiskelevien luokkien vanhemmat tiedotustilaisuuteen Kalajärven koulun auditorioon.

Tilaisuuden aluksi luokanopettajat esittelivät vanhemmille kaikkien luokkiemme opiskelutilat. Sen jälkeen palasimme auditorioon, ja rehtorina kerroin syyslukukauden opetusjärjestelyistä. Pyrimme hoitamaan opetuksen niin hyvin kuin voimme. Jonkin verran ongelmia on liikunnan, teknisen työn ja fysiikka-kemian opetuksessa.

Paikalla olivat Auroran 5a-, 5b-, 5d-, 6a- ja 6b-luokkien luokanopettajat sekä Kalajärven koulun rehtori Leila Tuominen, jolle vanhemmat halusivat taputtaa lastensa lämpimästä vastaanotosta.



KALAJÄRVELLE sijoitettujen lasten mielestä koulunkäynti sujuu tosi hyvin. Kuten yo. taulukosta näkee, keskiarvo on lähellä yhdeksikköä. Ruoka on hyvää. Tilat ovat mukavat jne.



PÄÄOSA oppilaista vastasi kyselyssä, että koulunkäynti sujuu Kalajärvellä yhtä hyvin kuin se sujuisi Aurorassa (ks. yllä).
Voimme siis olettaa, että nopeasta aikataulusta huolimatta, järjestelyt ovat onnistuneet varsin kohtuullisesti.

Valittamista lapsilla oli kolmesta seikasta: vessoja on vähemmän kuin alakoulussa, Kaikki juoma-automaatit eivät toimi. Bussin takapenkki on rikki.

TUOREIMMAN tiedon mukaan Auroran palanut parakinosa puretaan lähiviikkoina. Uudet elementit tuodaan paikalla viikolla 42. Parakin pitäisi olla koulukunnossa tammikuun alussa.

Tiedotustilaisuus päättyi leppoisissa tunnelmissa klo 19.30. Vanhemmat halusivat vielä kiittää rehtoria tiedostuksesta ja antaa ablodit koko koulun väelle hyvistä järjestelyistä. Kiitos.

Ei kommentteja: