Kirjoja

Kirjoja

torstaina, elokuuta 07, 2008

Kaksi työpäivää ja go go go

KUVA: Espoon opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen


ESPOON rehtoreilla oli seminaari tänään 7.8. 2008 Hotelli Meripuistossa. Hotelli on remontissa, mutta hyvin kaikki toimi. Aamupala ja lounas olivat oikein maiskis maiskis.

SEMINAARIN avasi opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen. Hän kertasi ajankohtaisia trendejä ja käynnissä olevia kehittämishankkeita. Espoo on saanut merkittäviä määrärahoja hallituksen uusista kehittämisrahoista (mm POP, kerhot, vahva tuki, ohjaus...). Hieno juttu.

OPETUSPÄÄLLIKKÖ Ilpo Salonen esitteli omien vastuualueidensa ajankohtaisia asioita. Avustajaresurssin jaossa on kouluilla priorisoitava pienryhmissä opiskelevia. Psykologien kohdalla on hurjaa katoa, ja keino, jolla koulut voivat tilanneta auttaa, on asialliset työhuoneet.

Auroran TIP-hankkeelle korvamerkitään Opetushallitukselta saaduista kerhorahoista noin 10 000 €. Loput 90 000 € jaetaan 33 koulun kesken. Konkreetisti se tarkoittaa kahta kerhotuntia/koulu. Kerhotoiminnan kehittämisestä järjestetään erillinen info 8.9.

KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ Juha Nurmi kertaili syksyn hallinnollisia deadlineja. Elinkaarimalliin mukaan pääsevissä kouluissa (Hansakallion ja Soukka) saneeraus alkaa aikaisintaan 2010, mikä oli minusta pettymys. Juha esitteli myös ennusteita siitä, millainen on kunkin alueen oppilasmäärä 15 vuoden kuluttua. Auroran oppilaaksiottoalueella oppilasmäärä putoaisi 95:llä. Olisiko se niin, että alakoulun osalta oppilasmäärä putoaisi silloin nykyisestä 320:stä noin 260:een. Ei huono.

Koulutuslautakunnassa on käyty keskustelua painotetun opetuksen mahdollisesta lisäämisestä. Juha Nurmi oli tutkinut tilastoja, ja havainnut, että oppilaitten sosiaalitaustan ja koulumenestyksen yhteys on korkeimmillaan Helsingissä. Ja siellähän on nimenomaan painotettua opetusta antavia kouluja. Muualla yhteys on selvästi heikompi.

UUSI HALLINTOPÄÄLLIKKÖ Tapio Erma kertoi valitustilanteesta. Espossa tehdään valituksia, mutta vain muutama menee läpi.

KUULIMME myös tietoiskuja vähemmistöuskonnoista. Hartaustilaisuuksiin osallistumiseen on kysyttävä lupa huoltajilla- myös ev.lut perheissä. Hartaustilaisuus on tilaisuus, johon kuuluu rukous. Jouluevankelumi ja suvivirsi eivät tee tilaisuudesta hartautta. Kuuluisa ERP-järjestelmä laajenee henkilöstöasioihin. Tarkoitus on, että työntekijät tekevät vastaisuudessa koulutusilmoittautumisia, poissaoloilmoittautumisia jne. hallinnon koneilla.

Uusi ERP-HR pilotoidaan ensin. Jokaiselle työntekijälle tarjotaan kahden tunnin koulutus marras-helmikuussa. Rehtorit suorastaan riehaantuivat tekemään kysymyksiä, ja projektipäällikön posket senkun punertuivat.

KUPLS siis alkaa. Jokaiselle perusopetuksen oppilaalle on varattu kolme vierailua vuodessa (yksi kulttuuriin, yksi liikuntaan ja yksi kirjastoon). Matkoihin saa käyttää 5 €/oppilas lukukaudessa. Joka koululla on oma KULPS-lähettiläs.

OPETTAJIA saattavat kiinnostaa seuraavat asiat
- peruskoulun opettajilla on mahdollisuus päästä tutustumaan työelämään (ns. Ope-TET).
- katsomusaineisiin on tulossa eOpittiin materiaalia. Koulutusta on tarjolla 2.10 ja 5.11.
- 4. luokkien itsenäisyyspäiväjuhlaan liittyvä VESO alkaakin oikeasti 17.9. 2008 klo 14.30 Jousenkaaren koululla ja sieltä mennään sitten Länsiautoareenalle.

OPETUSTOIMEN PÄÄLLIKÖT olivat hyväntuulisia ja iloisia, ja se on tärkeää tällaisissa työkauden avajaisissa. Virastoon on syntymässä mielenkiintoinen tilanne: Yhtäkkiä kaikki osastopäälliköt ovatkin miehiä.

On aina opettavaista pohtia seminaareja myös kouluttamisen kannalta. Paljon pohdittavaa sai taas mm. retoriikan tärkeydestä. Ethos oli hyvä. Pathos ja erityisesi Logos hieman ohuita.

Ei kommentteja: