Kirjoja

Kirjoja

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 15.4.2008

KUUKAUDEN KUVA: Jukka Jokiranta rehtorin Markko haimakaisen roolissa Ville Virkkusen monologissa ENSIMMÄINEN BLOGINI PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA ehti toimia 11 kuukautta MSN-spacessa. Lukukertoja oli blogin hylätessäni lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Tällä hetkellä tuolla "kuolleella" blogilla on jo yli 23 000 lukukertaa, eli yhä noin 200 lukijaa/kuukausi. Tammikuun 12. 2007 blogialusta vaihtui bloggeriksi. Valitettavasti sen ominaisuuksiin ei kuulu kävijämäärien seuranta, joten siitä asiasta en osaa sanoa mitään. Seuraavassa esitellään blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 15.4.08 kahdessa ryhmässä. Uusi blogi ensin. PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-15.4.-2008 • Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Afrotales ( 13.9) • Aikapolitiikka ( 29.1.2008) • Alkuopetuslisä (26.3) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Anttu Koistinen (11.10) • Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiainen (28.2.2008) •Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008) •Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008) • The Beatles ( 11.2.2008) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11) • Comenius-hakemus (26.3) • Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • Ekaluokan muodostaminen ( 16.4) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08)• Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esse (28.1.2008) • Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Etäluento ( 24.1.2008) • Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) • Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Hallitusohjelma (16.4) • Harrastus ( 18.4) • Helena Notkonen (3.12) •Heljä Misukka (24.4) • Homekoulut ( 8.2.2008) • Hyvä opetus (15.4 18.5) • Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08) • Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) •iMovie (12.1.2008) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsekasvatus (1.4.08) • Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) •Johanna Karimäki (1.4.08) •Johtaminen ( 10.2.2008) • Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Juhani Hytönen (2.4.08) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4) • JET (4.2) • Kaisu Toivonen ( 22.2.2008)• Kalajärven koulu (21.9) • Kantelu (22.1.) • Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kauko Hämäläinen (9.4.08) •Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kerhotoiminta (8.7 6.4.08) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 ) • Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008) • Koko koulun näytelmäy (10.1.2008) • Koskemattomuusuoja (22.7)• Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8)• Koulukiusaaminen (20.9 23.9) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9) • Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008) • • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008) •Koulu-uutisia (25.6) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • Kunniamerkki ( 26.1)• Kuopio (14.3.2008) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) • Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama ( 22.1.2008) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Liisa Huokuna (14.3) • Lisärakennus (12.4.08) •Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lukuvuoden arviointi • Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 ) • Luokkahenkin (14.4) • Luunja (5.3 6.9 ) • Lähikoulut (4.2.) • Maija Daavittila (22.2.2008) •Mamma Mia (31.5) • Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Meidän luokka (14.4) • Mentorina (15.1 6.6)• Miehet (24.9) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) • Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) •Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) •Oppilasarviointi (14.1) • Oppikirja (21.3.08) •Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 ) • Oppimistulokset (22.3.08) •Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) •Oulussa (21.2.2008) • Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) •Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pekka Himanen ( 26.10) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) •Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtori-info (13.12) •Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Resurssit ( 8.7) •Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Rock Concert (10.12 11.12) •Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sari Sarkomaa (16.4) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) •Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Studia Aurora (8.4.08) •Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) •Suunnittelupäivä ( 13.8) • Syksyn 2007 saldo (23.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 •Syrjäytyminen (25.9) • Säästöt ( 12.7) • Taikausko (13.4) • Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Toivanen ( 27.1.2008) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) Tavoitteet ( 8.7) •Timo Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08) • Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä eli TIP (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväsyyskyely (4.12) •Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1)• Työssäviihtyminen (15.2) • Täydennyskoulutus (9.4.08)• Ulkomaanmatkat (2.9) • Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1) •Veteraanit (8.12) •Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08) • Vieraita (7.10 12.11 26.11) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yksityiskoulut (25.3.08) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)• ............................................................................................................................... PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07 Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa). • Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit ( 8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) • Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 •Euroopan tulevaosuuden haasteet (27.10) • Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) • Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) • Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) • Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) •Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) • Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) Käsitteet, sanat (21.7) • Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa 1.1.-07 • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) •Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) • Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) • OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) •Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) •Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) • Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) •Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) • ”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) •Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) • Uinnin opetus (4.12) •Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) • ”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) •Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) • Äidit ja isät (27.9) • Yhtenäinen perusopetus (27.10).

Ei kommentteja: