Yhdysvaltalainen palkittu journalisti ja yliopiston opettaja Natasha Hakimi oli tekemässä Euroopassa juttusarjaa 10:sta menestystarinasta eri teemoista. Yksi teemoista oli koulutus, ja sen hän halusi tehdä Suomesta. Mitä muut maat voisivat täältä oppia? Natasha tuli Suomeen lähes kolmeksi viikoksi. Vieraili useissa oppilaitoksissa ja haastatteli hänelle suositeltuja henkilöitä. Minulla oli ilo olla yksi " päivystävistä dosenteista".
Natasha oli todella paneutunut valitsemaansa tehtävään. Se näkyi jo ennakkoon saamastani kysymyslistasta. Blogini oli luettu.
- What is the state of Finland’s world-famous education system currently in your view? Is it still as equitable and high-performing as the country set out for it to be in the 1970s?
- What do you see as the key to Finland’s historical educational accomplishments?
- How does the education offered today in Finland compare to when you were in peruskoulu?
- You've written about a change in the educational environment since the 1990s in Finland. Can you tell me more about this shift and what was behind it?
- As principal in Espoo, what were your priorities? Greatest achievements? Greatest challenges? How did these differ from when you were a teacher?
- While training teachers, what were the most important lessons you sought to pass on?
- As deputy councilor of Espoo, what were your accomplishments and challenges with regards to Espoo's education system?
- What elements of the Finnish education system are working well? Which do you believe still need to change?
- What do you see behind the recent dips in learning outcomes (per FINEEC)?
- As the world rapidly changes and Finland becomes increasingly diverse, what are some ways Finland can ensure that all children in the country continue to have access to the education and support they need?
- What lessons (both exemplary and cautionary) do you believe other countries should learn from Finland when it comes to their own education systems?
Juttelimme puolisentoistatuntia. Miten tiivistäisin oman puheryöppyni? Peruskoulu oli huikea innovaatio, ja on sitä yhä. Nyt on kuitenkin oikea kaikessa rauhassa pysähtyä pohtimaan, millainen on tulevaisuuden koulu. Mikä on sen tärkein tehtävä?
Vastasin: Peruskoulun kulta-aikaa oli 1980-luku, jolloin rahaa riitti ja luottamusta. Radikaali käänne ajoittui 90-luvulle, joka oli yhtä aikaa huikeaa vapauden aikaa ja massiivisia leikkauksia. Vuosikymmenen lopulla luottamuksen kulttuurissa tapahtui iso muutos: siirryttiin ns. uuteen luottamukseen; paperityöidiotismiin. Samalla paradigma vaihtui: painopiste siirtyi tasa-arvosta erinomaisuuteen, ihmiseksi kasvusta kasvuksi työelämäkelpoisuuteen.
Natasha kysyi, mikä oli minulle omalla urallani tärkeintä. Kerroin, että saimme olla 90-luvun alun pedagogisen vapauden ajassa Aurorassa yksi niistä useista kouluista, joista kasvoi pedagoginen yhteisö, jossa kukin lapsi ja aikuinen sai kukoistaa, jos halusi. Ja jollei halunnut sai kuitenkin tukea. Olla osa jazz-bändiä, jolla on yhteinen biisi ja oma soitin ja omat soolot.
Entä millainen olisi tulevaisuuden koulu. Käänsin katseeni 100 vuoden taakse Winnetkaan Kaliforniaan. Siellä D.W. Washburnin johdolla luotiin koulu, jossa perusasiat opetettiin perinpohjaisesti aamupäivisin ja iltapäivisin jokainen sai hakeutua nykykielellä intohimoryhmiinsä. Kouluun jossa perustehtävä oli kirkas: antaa ainekset hyvään elämään. Ei vain työelämään. Ei vain elämään joskus aikuisena vaan myös nyt lapsena ja nuorena. Aikaa leikille. Taiteelle. Oman itsensä löytämiselle ja turvallisille kaveriverkoille. Jne.
Hieno sessio. Saa sitten nähdä, mitä siitä hänen juttuunsa mahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti