Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, heinäkuuta 29, 2021

1 900 000 käyntiä tässä blogissa








NOIN tunti sitten Bloggerin laskeri, joka aloitti toimintansa 2009,  näytti, että tässä blogissa on käyty miljoona  yhdeksänsataatuhatta  kertaa.  Lämmittää kirjoittajaa.

YHTEENSÄ blogissa on julkaistu 4455 blogilastua.  Syksystä 2009 helmikuuhun 2010 blogissa julkaistiin myös Auroran koulun tiedotteita ja viikkokirjeitä.  Joukkoon mahtuu myös pyydettyjä vieraskynälastuja.  

Ja mikä parasta. Yksikään vuosien varrella kirjoitettu juttu ei ole kadonnut. Blogiin  on  näin dokumentoitu talteen lähs 14 vuoden tapahtumia.

 BLOGIN "kultakausi on osunut vuosiin 2017-2018.  Tuolloin jossain kuussa käyntejä näyttää olleen yli 40 000. Muutoin kävijämäärä näyttää rauhallisesta kasvaneen noin 10 000:sta 20 000:een/kk.

 NÄITÄ kävijämääriä ei pidä ottaa turhan  vakavasti. Sivuille voidaan osua vahingossa - tai tarkoituksella  Joskus yhtenä päivänä  käyntejä on tullut ulkomailta, ennen muuta Venäjältä,  tuhansia.

Mutta silti. Nöyrä kiitos kävijöille ja erityisesti kommentoijille! Tämä innostaa edelleen jatkamaan kirjoittelua  pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. 

SUOSITUIMPIA ovat olleet seuraavat lastut.  

 

Koulujen pitkän kesäloman pedagogiset hyödyt. Onko niitä?

SUOMESSA on tällä hetkellä kouluissa noin 10 viikon kesäloma, viikon 22 sunnuntaista elokuun yleensä toiselle viikolle. Koulu-päiviä meillä on noin 190. Kaikissa kouluissa on kesäloman lisäksi joululoma ja  viikon talviloma. 

SUOMALAISEN kouluvuoden rakenteeseen vakiintui oppi-velvollisuuslain myötä   3 kuukauden kesäloma. Tosi maaseudulla saattoi olla  vielä 1950-luvulla ns. supistettuja kansakouluja, joissa pidettiin alakansakoulua 12 viikkoa ja yläkansakoulua 18 viikkoa. Tällöin lomaa todella riitti: 40 viikosta 34:ään.  

MONESSA muussa maissa lukuvuoden rakenne on erilainen. Lomaviikkoja on siroteltu tasaisemmin pitkin vuotta.

AVASIN Facebookin SOKF-foorumilla keskustelun pitkästä kesälomasta ja pyysin pohtimaan, millaisia pedagogisia perusteita siis hyötyjä tästä ratkaisusta opettajien mielestä on. Puheenvuoroja käytettiin noin 13 tunnin aikana noin 200. Osaa avaus selvästi suututti. Anteeksi. Osaa kiinnosti. Kiitoksia.

Pitkän kesäloman pedagogisia hyötyjä

1. Lepo palauttaa

Useissa puheenvuoroissa korostettiiin pitkän loman positiivista vaikutusta palautumiseen raskaan kouluvuoden jälkeen. Hyöty oppilaalle tuli joko suoraan (aivot tarvitsevat palautumisaikaa) tai sen kautta, että opettaja on taas voimissaan. Monet kokivat todella tarvitsevansa tuon 10 viikkoa jaksaakseen.

" Breikki tiiviistä opiskelusta ja suorittamisesta on useimmille tarpeen."

" Pedagogisesti mietin toisaalta, että oppilaan kannalta kesäloma on ainoa ns. todellinen loma, jota ennen työt on tehty loppuun ja syksyllä alkaa uudet työt (vuosiluokka). Kaikilla muilla lomilla siellä siintää kokeet ja läksyt ja projektit, voi olla itse lomallakin isojakin töitä tehtävänä. (Näin toki monilla aloilla työntekijöillä aina lomien aikaan)."

" Opettajien stressihormonitasoja on mitattu ja alhainen vaihe on juhannuksesta elokuun alkuun. Jos opella menee huonosti niin oppilailla tuskin menee hyvin. Siinä ehkä yksi pedagoginenkin peruste. Pitkä loma on oikea loma."

2. Tilaa informaalille oppimiselle

Useissa puheenvuoroissa nostettiin myös esiin se, että kesällä voi oppia toisella tavalla ja toisia asioita ja toisissa ympäristöissä. 

"Lepo ja muita virikkeitä kasvaville sekä kehittyville aivoille." 

" Lepokin on tarpeen. Se voi olla jonkin toisenlaisen asian tekemistä tai vain lepoa. Mielestäni on tärkeä asia vaihtaa toisenlaisiin asioihin välillä, jotta taas jaksaa."

" Nykyäänkin lasten hyvä oppia perustaidot: uiminen, soutaminen, onkiminen, nuotion tekeminen. Joskus elämä voi olla niistä kiinni. Vai kuinka?"

"Toisen asteen opiskelijat haluavat päästä kesätöihin saamaan työelämäkokemusta ja tienaamaan rahaa."

3. Tehokkuus  

Joku pohti asiaa toisinpäin: "Pimeimpänä aikana vuodesta lapset usein viihtyvät eniten sisällä. Kovilla pakkasilla tai loskakeleillä on välillä työn ja tuskan takana saada lapset edes hetkeksi ulos. Tuolloin myös luokassa helpompi pitää ajatukset kasassa. Kesällä taas lapset usein käytännössä katsoen asuvat ulkona. Jos toukokuussa on lämmin ilma, on keskittyminen luokassa melko haastavaa. Siksi ehkä perusteltua pitää pitkä loma kesällä."

"Toisaalta myös oppilaiden oppimiskyky tuntuu vähän herpaantuvan juuri ennen ja jälkeen lomien (tämä ihan mutua, en tiedä onko tutkittu), lisäisikö ”pirstaleisuus” tällaista hukka-aikaa oppimisen kannalta?"

4. Vapauden ja lapsuuden arvot

Yksi osallistuja kirjoitti näin: "Minua taas kiinnostaa se, että lapsilla on aikaa olla lapsia ilman alituisia paineita ja sitä, että joku jatkuvasti miettii, mikä on oppimisen kannalta optimaalista."

" Lapset tarvitsevat aikaa olla lapsia, lepoa, nauttia kesästä ilman suorituspaineita. Jaksaa taas paremmin opiskella. On niitä kasvuhaasteita ja opittavaa muuallakin kuin koulussa."

"Lapsille ja nuorille vapaus, omaehtoisuus, stressaamattomuus, mahdollisuus oppia isovanhemmilta, tehdä halkotöitä, vahvistaa uimataitoa, tutustua Suomen luontoon jne.. jotta olisi omakohtaisia kokemuksia, joista ammentaa ja joihin kytkeä koulussa opiskeltavia asioita."

5. Terveydelliset edut

Olisiko terveillä elämäntavoilla, raittiilla ilmalla ja muilla sen tapaisilla hyveillä osansa asiassa?, kysyttiin. 

"Kesällä myös kelit tukee keskimääräistä enemmän ulkoilua, mikä on myös terveellistä ja tärkeää."

Kesäopiskeluun liittyy taas vaaroja.  

"Omassa työpaikassani ei myöskään ole yhtään rakennesuunnittelijat miettineet lämpimiä kelejä (rakennus valmistunut 2006), kun ulkona on helle niin sisällä on tuskallisen kuuma." 

" Koeta opiskella 30°C helteessä 32 hengen luokassa, missä ilmastointi on mitoitettu likimain parille kymmenelle opiskeijalle..."

"Viime aikoina on tullut myös UV-säteilyvaroituksia. Koulussa olisi siis oltava sisällä usein klo 10-15, jolloin erityisesti pienten lasten olisi hyvä välttää UV-säteilyä. Koulujen pihamailla tai pihojen ympäristössä ei usein riitä tilaa rauhalliseen opiskeluun puhumattakaan suojasta sateen sattuessa tai auringon paahtaessa. Retkiin vahvasti perustuva opiskelu vaatisi aikamoisen pedagogisen murroksen sekin."

Rännän keskellä säkkipimeässä lomailu ei kuulosta yhtään niin houkuttelevalta."

6. Oikeus lomaan omien vanhempien kanssa 

"Lasten pitempi loma varmistaa sen, että on yhteistä aikaa lomailla. Vanhemmiltaankin voi oppia. Tässä on kyse lapsen ja perheen hyvinvoinnin arvosta. Se on. pedagoginen perustelu. "

"Itse uskon, että yhteinen loma-aika olisi perheille tärkeää."

Muutama kriittisempi pohdinta

KESKUSTELUSSA huomasi,. kuinka tärkeä merkitys pitkällä kesälomalla oli nimenomaan opettajille. Pääosa näytti kannattavan sitä, osa jopa ehtona ammatissa pysymiselle.

Mutta vaikeitakin vastakysymyksiä heitettiin:

  • Voimaannuttaako se opettajia? 
  • Poikkeaako opetustyö jotenkin ratkaisevasti muista töistä, että "vaatii" pidemmän yhtäjaksoisen loman? 
  • Onko kyseessä vain vanha perinne tai saavutettu etu, johon on totuttu, joka on opettajille eräänlainen palkanlisä, joka houkuttelee alalle ja pysymään alalla?

Myös kokemuksia vaihtoehtosista lukuvuoden malleista esiteltiin:

" Englannissa asuessani oli mielenkiintoista kokea kouluvuosi, jossa koulua oli 6-7 vkoa ja sitten viikon loma jne. Uskoisin, että opettajat eivät olleet niin kuormittuneita.. Kun kerroin heille meidän pitkästä kesälomasta, he sanoivat, että mieluummin valitsisivat oman systeeminsä." 

"Omien lapsien kouluvuosilta on kokemusta 6-8 viikon kesälomista, jotka tuntuivat riittävän. Lyhyempi kesätauko mahdollisti viikon, jopa kahden, lomia useamman kerran vuoden aikana. Sellainen kuva kyllä jäi, että yläkoulu- ja lukioikäiset eivät kesätöissä olleet siinä määrin kuin Suomessa. Eikä se kokemus kolmesta lukukaudestakaan ollut huono.. mutta nykysysteemissäkin on puolensa,"

ESIIN nousi myös se, että kaikille lapsille eikä perheille kasvuyhteisöinä pitkä yhtä-jaksoinen loma ei ole yhtä antava kuin toisille.

" Monille lapsille pitkä loma ei välttämättä ole virkistymistä, jos ovat yksin eikä ole mielekästä tekemistä. Lisäksi lapset, joiden perheissä on alkoholismia tai väkivaltaa tms. kärsinevät pitkästä lomasta ja tulevat enemmän kuin mielellään kouluun ’turvaan’ elokuussa. Tämä ei kylläkään pedagogiaan liity.."

" Pitkät lomajaksot aiheuttavat vanhemmille stressiä, taloudellisia paineita ja loma-aikojen limitystä, harvat vanhemmat pystyvät viettämään perheenä lomiaan, koska lakisääteisesti sitä on alle puolet lasten kesälomista. Luulisi nykypäivän perheiden jaksamisen ja varsinkin diginatiivien lasten yhteenkuuluvuuden kannalta olevan tärkeämpää, että lomat olisi jaksotettu pienempiin eriin pitkin vuotta."

Summa Summarum

EHKÄ yhteenvetona voisi todeta, että meillä ei ole varmaa tietoa siitä, onko Suomen valitsema lukuvuoden malli aidosti pedagogisesti parempi ja keille se sitä on. Toisaalta Pisa-tulokset voisivat viitata siihen, että rakenteuita ei kannata sorkkia. Onko niin, että juuri pitkä vain pätkälomia sisältävä lukuvuosi juuri uuvuttaakin opettajat ja oppilaat?

"  Jaksamisen kannalta voisi olla parempi, että kesälomasta siirrettäisiin esim pari viikkoa lukuvuoden muille ajoille. Ainakin mulle toimis, kun nykyinen kesäloma on omaan makuun turhan pitkä. Ehkä oppilaatkin jaksaisivat paremmin.."

"Olisiko palautuminen tehokkaampaa jos lomaa olisi jaksotettu useampaan osaan? Siitä on kai viitteitä muistaakseni havaittu."

"Meillä ei uskoakseni ole riittävästi tietoa lomien pituuksien vaikutuksesta oppimiseen, että pedagogiset perustelut suuntaan tai toiseen olisivat uskottavia."

Lukuvuoden rakenne on voimakkaasti systeeminen ja historiallinen. Siihen liittyy saavutettuja etuja ja oikeita etuja. Mutta myös ongelmia.

Kiitos  keskusteluun osallistuneelle  parviälylle.

maanantaina, heinäkuuta 26, 2021

Päivän ajatelma

 













Tällainen kesäpäivä! Kauko-isä tapasi sanoa sään sattuessa näin.  Tänään minä matkin.

sunnuntai, heinäkuuta 25, 2021

lauantaina, heinäkuuta 24, 2021

Kansakoulunopettajaksi 60- luvulla ? Kymppikurssi- 66. Osa 2

 Lastu on päivitetty 24.7.-21
PALAAN, kuten lupasin, omakustanteeseen.

Lehtinen, Pirjo, Meri, Matti, Merimaa, Erkki ja Pörsti, Juhani. (2016 ). Kymppikurssi - 66. Ratakadulta oman elämän raiteille. Kansakoulun opettajaksi Helsingin va. opettajakorkea-koulusta.

Kirjassa siis omia opiskelu- ja työvuosiaan muisteli  yhdessä kokonainen kansakoulun-opettajakurssi. Tämä ylioppilasjoukko aloitti opiskelut syksyllä 1964 ja valmistui vuonna 1966. Opettajakorkeakouluun valittiin tuolloin mies- ja naisopiskelijoita yhtä paljon. Käytössä olis siis mieskiintiö. Tytöt olivat  ikäluokkansa valioyksilöitä. Tytöllä kuin tytöllä oli ällän paperit. Pojat olivat poikia?

Kirjasta ei juurikaan löydy viittauksia siihen, että opettajan ammattia olisi unelmoitu jo lapsesta saakka. Joillekin ura oli vaihtoehto, kun ei päässyt sinne, minne halusi.  Osaa omat vanhemmat patistivat. Tai rehtori suositteli tai ammatinvalinnan ohjaaja,. Parikin viittasi siihen, että opettajan ammatti on niin hyvä naiselle. Opettajaäidin työ sopii perheelliselle- lapsista ei tule avainlapsia.. Monelle ammatinvalinta oli sattumankauppaa. Yksi halusi ammatin, josta valmistuu ja josta on hyötyä lähetystyössä. Toinen oli nuoresta asti halunnut olla maailmanparantaja ja puolustaa heikompia.

Sisäänpääsy oli monivaiheinen. Siihen kuului opetusnäyte, soittonäyte pianolla, piirustuskoe ja rehtori Martti Ruudun puhuttelu. Niiden pohjalta valmistukseen valittiin 96 ylioppilasta.

Millaista oli kansakoulun-opettajainvalmistus 1960-luvulla?

KIRJASTA saa napakan kuvauksen tuon ajan opettajankoulutuksen tavoitteista, sisällöistä ja keinosta. ja myös siitä, miten opiskelijat saamansa koulutuksen kokivat.

Erkki Merimaan mukaan heidät perehdytettiin vuoden. 1952 kansakoulun opetus-suunnitelmakomitean mietinnön sisältämän varsinaisen kansakoulun opetussuunnitelman  pohjalta.  Opetus oli pääosin samansisiältöistä sekä mies- että naisopiskelijoille. Liikunnassa, käsitöissä ja kotitaloudessa opiskelijat kuitenkin eriytettiin Koulutuksen painopiste oli tuntimäärissä selvästi käytännön aineissa, taito- ja taideaineissa.

 Matti Meren kuvauksen perusteella koulutuksen lähtökohtana oli idea kasvattaja-  ja kutsumusopettajasta. Keskeistä oli opetajan  persoona. Opettajan oli arvostettava ja siedettävä erilaisia oppilaita ja heidän kotejaan, ylläpidettävä henkistä tasapainoaan, oltava kärsivällinen ja tunnollinen sekä kriittiseen arviointiin pystyvä. Taitava opettaja oli oppilaitten opettaja, ohjaaja ja ystävä. Kun vaikeuksia tuli, hän selvitti niiden syyt etsimällä vikaa itsestään.

Opettajan taitoihin sisältyi poikkeavien oppilaiden,  muun luokan ja opettajan keskinäinen mukautuminen, opettajan ja vanhempien välinen yhteistyö sekä kodin ja koulun kasvatusvirheiden tarkastelu.

Opettaja  ymmärsi opetussuunnitelman  laajaksi ja väljäksi, ja siksi sen  tavoitteet sitoivat opettajaa melko väljästi. Opettajaopintojen kuluessa valoittui myös suomalaisen opettajan harvinaisen suuri opetuksen vapaus. Vapauteen liittyi vastuu jatkuvaan itsekritiikkiin sekä pyrkimys vakaan ja ymmärtävöisen kasvattajan mielen ylläpitämiseen.

Meri summaa kirjasssa koulutuksessa tavoiteltua opettajuutta. Se oli järjestetty seminaari-perinteen mukaisesti oppiainetietoa ja käytäntötietoa korostaen. Opiskelussa keskityttiin opettamisen taitoihin. Tärkeää oli, että oppilaat saadaan tytöskentelemään tavalla, joka kehittää opiskelun taitoa. ”Tärkeää on, että läksyt opitaan, tärkeämpää on, että ne opitaan lukemaan oikealla tavalla."

Koulutuksessa oli runsaasti käytäntöä – niukasti teoriaa;  Oppimäärään kuului toki akateemisia aineita: yleistä ja kasvatuspsykologiaa, kasvatus- ja opetusoppia, etiikkaa, kouluhallintoa ja  suullista esitystaitoa. Muut opintokokonaisuudet olivat eri oppiaineiden sisältöopintoja. Matematiikassa opiskeltiin ns. uutta matematiikka alkioineen ja unioneineen. Oppiaineiden hallintaa ohjaius ”reseptologia”: konkreetit ohjeet ja esimerkit.

Menetelmällisesti koulutukseen kuului: 
  • Teoriaopintoja - luennot, kirjallisuus, 
  • Harjoituskursseja
  • Seminaariesitelmiä
  • Harjoitustunnit 
Harjoittelu keskittyi toiseen opintovuoteen.  Se sisälsi vähintään 140 tuntia opetuksen seurailua. Opiskelijoiden piti osallistua  itse pidettyjen oppituntien jälkeen ohjauksiin, eri oppiaineiden viikottaisiin ryhmäohjauksiin.  Ohjaustilanteissa korkeakoulun didaktikolla ja ohjaavalla luokan opettajalla oli erilainen rooli.  Didaktikko piti huolta  aineenhallinnan ohella harjoiteltavan opetusmuodon  oikeaoppisuudesta.  Luokanopettaja puuttui teknisiin ja ulkosiin asioihin kuten oppilaiden toiminnan hallintaan .

Osallistua piti myös  Maunulan harjoittelukouluna toimineessa kansakoulussa pidettyihin yhteistuntien jälkeisiin keskustelutilaisuuksiin. Yhteistunteja pitivät  toisen vuosikurssin opiskelijat ja näitä tunteja seurasi laajempi opettaja- ja opiskelijajoukko. Kritiikki-tapahtumassa koulun rehtori toimi puheenjohtajana, etukäteen sovittu opiskelija sihteerinä ja toinen opiskelija opponenttina.

Maunulan kansakoulussa pidettyjen harjoittelutuntien  ohella jokaisen opiskelijan tuli hakeutua toisen vuosikurssin tammikuussa  kolmeviikkoiseen opetusharjoitteluun jossakin yhdysluokkia käsittävässä maalaiskansakoulussa.

Tuohon aikaan koulutukseen kuului maatilatalouden opetukseen perehdyttävä  kolmeviikoinen maatilatalouden cum practicu. Se ajoittui ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden väliseen kesään.

Opiskelijoita kohdeltiin muodollisesti. Opettajat puhuttelivat  naispuolisia opiskelijoita neideiksi. Pojilla edellytettiin olevan harjoitustunneilla pikkutakki päällä.  Eikä kravattia saanut unohtaa. 

Millaiseksi hyvä opetus ymmärrettiin?

Koulutuksessa opetettiin, että opetussuunnitelma ei vastaa kysymykseen: ”Miten opetat? Jotta opetussuunnitelman tavoitteet toteutuisivat, oppilaiden pitää eläytyä oppitunnin sisältöön.  

OPETTAJAN. tuli käyttää monipuolisia työtapoja. Erityisesti hehkutettiin kahta työmuotoa: yhteistoiminnalista ryhmätyötä sekä oppilaskeskeistä opetuskeskustelua. Oppimiskäsitys oli behavioristinen. Siihen kuului

  • Opettajan tavoitteen asettaminen
  • Virikkeen tarjoaminen oppilaille
  • Oppilaiden tulkinta
  • Oppilaiden reaktiot
  • Reaktion seurtaamukset
  • Oppimistulokset
  • Toisto, jossa oppimisen vaiheet  kertaantuivat (Ruutu)

Opetus nähtiin  vähän karrikoiden suoraviivaisesti: opettaja opettaa ja oppilaat oppivat 
Koulutuksessa painotettiin ”oikeaa” ja tuloksia tuottavaa toimintaa. Tarkkaavaisuus oli tärkeä käsite. ”Kun tarkkavaaisuus kohdistuu johonkin, se siirtyy pois muualta.”

OPPITUNNIT opittiin rakentamaan Herbartin muodollisiin asteisin perustuen:  

  • Opiskeltavan asian käynnistäjänä toimi analyysi, jonka aikana opettaja houkuttelee tarkastelujen kohteeksi aikaisemmin opitut tai muuten tutut uuden aineksen omaksumista tukevat kokemukset ja mielleyhtymät.
  • Analyysia seuraa synteesi, jonka kuluessa opettaja esittää oppilailleen uuden tietoaineksen huolellisesti strukturoituna osa osalta.
  • Kolmantena vaiheena on apperseptioprosessia tukeva assosiaatio, jossa opettaja varmistaa uuden kokemuksen sulautumisen osaksi yksilön aiempia kokemuksia
  • Assosiaatiota seuraa sitten systeemi, jossa opettaja auttaa oppilaita etsimään opiskeltavaan asiaan liittyviä yleisiä lainalaisuuksia.
  • Viimeisen vaiheen Herbart nimesi metodiksi, jonka aikana opettaja suo oppilaille mahdollisuuden soveltaa tietoainesta sen käyttökelpoisuuden varmistamiseksi. 

Oppimäärään kuului akateemisia aineita: yleistä ja kasvatuspsykologiaa, kasvatus- ja opetusoppia, etiikka, kouluhallintoa ja  suullista esitystaitoa. Oppimiskäsitys oli behavioristinen. Siihen kuului seuraavat vaiheet:

  • Opettajan tavoitteen asettaminen
  • Virikkeen tarjoaminen oppilaille
  • Oppilaiden tulkinta
  • Oppilaiden reaktiot
  • Reaktion seurtaamukset
  • Oppimistulokset
  • Toisto, jossa oppimisen vaiheet  kertaantuivat.

Tarkkaavaisuus oli  tärkeä käsite. ”Kun tarkkavaaisuus kohdistuu johonkion, se siirtyy pois muualta”

Puhuttiin myös oivaltavasta oppimisesta. Taustalla oli hahmospykologia.

Muut opintokokonaisuudet olivat eri oppiaineiden sisältöopintoja.  Matematiikassa opiskeltiin ns. Uutta matematiikka alkioineen ja unioineineen,.

 Harjoittelu keskittyi toiseen opintovuoteen.  Se sisälsi vähintään 140 tuntia opetuksenj seurailua. Opiskelijoiden piti osallistua itse pidettyjen oppituntien jälkeen ohjauksiin ja  eri oppiaineiden viikottaisiin ryhmäohjauksiin.  Ohjaustilanteissa korkeakoulun didaktikolla ja ohjaavalla luokan opettajalla oli erilainen rooli.  Didaktikko piti huolta  aineenhallinnan ohella harjoiteltavan opetusmuodon  oikeaoppisuudesta.  Luokanopettaja puuttui teknisiin ja ulkosiin asioihin kuten oppilaiden toiminnan hallintaan  

Osallistua piti myös  Maunulan harjoittelukouluna toimineessa kansakoulussa pidettyihin yhteistuntien jälkeisiin keskustelutilaisuuksiin. Yhteistunteja pitivät  toisen vuosikurssin opiskelijat ja näitä tunteja seurasi laajempi opettaja- ja opiskelijajoukko. Kritiikki-tapahtumassa koulun rehtori toimi puheenjohtajana, etukäteen sovittu opiskelija sihteerinä ja toinen opiskelija opponenttina.

Maunulan kansakoulussa pidettyjen harjoittelutuntien  ohella jokaisen opiskelijan tuli hakeutua toisen vuosikurssin tammikuussa  kolmeviikkoiseen opetusharjoitteluun jossakin yhdysluokkia käsittävässä maalaiskansakoulussa.

Millaiseksi opiskelijat saamansa koulutuksen kokivat?

MUISTELUKSISTA syntyy kuva, että kurssin henki oli tosi hyvä. Kurssi oli yhteisö, johon iskostui pyrkimys olla  apuna ja tukena toinen toisilleen. Luentomuistiinpanoja kopiotiin ja jaettiin niille, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua luennoilla. Harjoitustuntien suunnitelmia vaihdettiin ja toisia kannustettiin tuntien kritiikeissä.  

Moni asia nostettiin kirjassa myönteisesti esiin. Poimin seuraavia.

  • Joukossa oli erinomaisia opettajia mm.. Ellen Urho - kuin toista rotua. Martti Ruutu- suuresti kunnioitettu- mm. Kuoronjohtajana,Yrjö Nora  ylioppilaskunnan inspehtori, Päivi OinonenMeri OllikainenLauri Santtu- taiteilija ja persoona
  • Innostavia aineita olivat  kuvaamataito, liikunta ja musiikki- erityisesti kuorotoiminta
  • Kolmiviikkoinen opetusharjoittelu maalaiskansakoulussa - opintojen parasta antia.
  • Humoristi-kurssitoverit/ystävyyssuhteet
  • Maatilaharjoittelu oli ikimuistoinen kokemus
  • Monet ylioppilaskunnan omat tapahtumat
  • Retket jne,.

Moni asia myös kiukutti. Poimin seuraavia:

  • "Välillä olin aika ahdistunut opettajakorkeakoulussa, koska siellä on niin paljon kaikkea, mitä pitää opiskella  lyhyen ajan kuluessa , erityisesti mielessäni  ovat musiikki ja soittaminen ja ne harmonikopit, rangaistuskopit Mutta asiaa oli liian paljon, kun käytettiin kaatosystemiä  ja iltakaudet näperreltiin käsitöitä ja kuviskirja.".
  • Koulumaisuus ja pikkutarkkuus; tilkkukokoelmat, piirustuskirjat, jäkäläkokoelmat..
  • Näytetunnit eli yhteistunti- pahin.  
  • Käsittämättömän huonosti valmistelu yhdysluokkaopetukseen 
  • Opiskelu oli kiireistä- lyhyeen aikaan kahteen vuoteen oli tungettu paljon asiaa ja opittavaa; koko opettajaseminaarien 4-6 vuoden ohjelma ja tiedettä siteeksi..
  • Opettajakorkeakoulu oli aika vanhoillinen, jopa ahdistava laitos, pysähtynyt jonnekin 30-luvulle metodeineen ja lehtoreineen.
  • Harjoittelu Maunulan  harjoittelukoululla oli välillä tragikoomista., jos mietitään miten tosielämässä niitå oppitunteja suunniteltiin ja pidettiiin. Tehtiin yksityiskohtaiset  tuntisuunnitukset, piirrettiin tummalla liidulla luonnokset taululle, jotka sitten kuin taikaiskusta ”ilmestyivät” esille tunnin aikana.
  • Yhteistunnit, joista harjoiteltiin viikkotolkulla 
  • Lahja Salosen puhetaidon tunnit olivat joka kerta koetuskivi koko ryhmälle:kenet hän määrää pitämään alkiuharjoitukset  (naamanvääntelyt, kielenkiettokset ja selviäänkö niistä  ilman, että kaikki purskahtavat nauruun.

" Pintaraapaisua, sanotaan, kaikkea vähän mutta ei mitään kunnolla. Mutta näillä eväillä mentiin jopa yli 40 vuotta yhteen mittaan."

" Koin, että opettajakorkeakoulun opiskelusta oli todella hyötyä, koska olimme kaksi vuotta tehneet tosi tiukkaa ja tarkasti ohjattua opiskelua. Opetus oli ollut toisi monipuolista, monitasoista ja monenlaista."

Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja


Mielenkiintoista.  Itse aloitin luokanopettajaopinnot Ratakadulla 10 vuotta myöhemmin kuin tämä Kymppikurssi.  Kokoonnuimme siellä sen ensimmäisen kerran. Sitten talon remontti alkoi. Remontti kesti kolme vuotta, ja saimme siellä todistuksemme. Ne muuten jakoi yksi kymppikurssilainen: Kari Uusikylä.  Muutoin oma kolmivuotinen opiskelumme tapahtui pääosin Töölönkadulla ja yliopiston muissa rakennuksissa.

Kymppikurssin kanssa meillä oli vielä muutama yhteinen opettaja: Martti Ruutu, Veikko Poijörvi ja legendaarinen Lahja Salonen. Ohjelmalle oli tyystin toisenlainen. 

Oman kurssimme 74-77 tarkoituksena on tehdä vastaavanlainen muisteluteos vuoden 2022 kevääksi. 

 .

perjantaina, heinäkuuta 23, 2021

torstaina, heinäkuuta 22, 2021

keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2021

sunnuntai, heinäkuuta 18, 2021

Hgin va. opettajakorkeakoulun Kymppikurssi -66. Osa 1


SITÄ ollaan sitä ikäluokkaa, josta yhä useampi alkaa kirjoittaa muistelmia.  Suvustaan, vanhemmistaan, omasta perheestään tai ihan itsestään. Eikä hullumpi idea. Seuraava sukupolvi katuu usein, ettei tullut kysyneeksi  edelliseltä ajoissa omista juuristaan. Itsekin tein omasta Rauni-äidistäni pienen kirjasen juuri ennen hänen poismenoaan. Hän ehti silmäillä sitä useaan kertaan.

SAIN jokin aika sitten kirjan, jossa omia opiskeluvuosiaan muisteli  yhdessä kokonainen kansakoulunopettajakurssi. Tämä Helsingin va. opettajakorkeakoulun ns. Kymppikurssi valmistui vuonna 1966. Kurssille valittiin 1964  96 ylioppilasta kahden vuoden opintoihin. Mukana oli monille yhä tuttuja nimiä: Matti Meri, Erkki Merimaa ja mm. Kari Uusikylä.  Kurssi vietti vuonna 2015 50-vuotisriemujuhlia, joiden yhteydessä julkmaistiin 50-vuo-tisjuhlakirja "Kymppikurssi- 66. Ratakadulta oman elämän raiteille.

JUHLAKIRJA on vallan mainio. Ensinnäkin siitä saa hyvän kuvan yhden opettaja-ikäluokan urapoluista. Palaan tähän antiin myöhemmin osassa 2. Toisekseen se on mainio malli myös muille kursseille siitä, kuinka tällainen muisteluteos voidaan toimittaa. Keskityn nyt tähän teemaan.

Kuinka Kymppikurssin  juhlakirja syntyi?

Kymppikurssin henki oli ollut hyvä. He pitivät säännöllisesti tapaamisia eri puolilla maata viiden vuoden välein, ja vuodesta 2006 alkaen useamminkin.  Tapaamisissa oli tapana muistella. Kipinä kirjan tekoon syttyi vuonna 2009, kun kaksi kurssilaista toi mukanaan valokuvia opiskeluajoilta. Nostalgiatunnelmassa yhdessä päätettiin kerätä niitä lisää. 

Vuonna 2013 kuvia  sitten katsottiin sähköisessä muodossa. Päätettiin tuottaa DVD OKY-66-Story. Seuraava tapahtumaa valmistellut helsinkiläisten ryhmä päätti kuitenkin laajentaa storya julkaisuksi, jossa olisi kirjoituksia, valokuvia tapahtumista ja opiske-luaikoina tehdyistä materiaaleista. 

Ryhmä lähetti aineistopyynnön  sitten sähköpostia niille 79:lle kurssilaiselle, joista yhä oli yhteytiedot. Valokuvia lähetti 23 kurssilasielta  ja juttuja kirjoitti laskujeni mukaan 34, osa useita. Ja tosissan paneutuen heistä kaksi Matti Meri ja Erkki Merimaa. Palautetuista materiaaleista syntyi sitten tuo julkaisu

Julkaisutoimikuntaan kuului 12 kurssilaista. Varsinaisen toimitustyön tekivät  Pirjo Lehtinen, Matti Meri, Erkki Merimaa ja Juhani Pörsti. Kirjan taittoi Laura Lehtinen, joka ei ilmeisesti itse kuulunut Kymppikurssiin.

Millainen rakenne juhlakirjassa oli?

MYÖS rakenteeltaan juhlakirja on mainio. Siihen sai kirjoittaa pitkiä ja lyhyitä juttuja. Lyhyimmässä taisi olla kuusi riviä ja 30 sanaa. Sisällysluettelo oli tällainen:

  • Lukijalle
  • Matti Meri: Runsaasti käytäntöä – niukasti teoriaa; kansakoulunopettajaksi kahdessä vuodessa. (15 alaotsikkoa kasvattajaopettajasta... opettajuuteen juurtuen) 26 s
  • Erkki Merimaa: Koulu muuttuu, muuttuko opettaja – Koulu muistoissamme (9 alaotsikkoa opettajakorkeakoulun painopisteistä...kiitoksiin meille kaikille) 10 s
  • Muisteluksia opiskeluajalta.(14 muistelijaa) 38 s
  • Muistinpätkiä (12 pätkijää) 10 s
  • Ylioppilaskuntatoiminta ( 2 kirjoittajaa) 10 s
  • Matkoilla (3 kirjoittaaa, Tallinna ja Turku) 10 s
  • Opettamassa, opiskelemassa, oppimassa- tarinoita opettajan uralta(14 kirjoittajaa) 24 s
  • Tapaamisia (5 kirjoittajaa) 21 s
  • Loppusanat  (muistelu "laitumellepäästöjuhlasta") 2 s
  • Liitteet: (Helsingin va. korkeakoulun opettajakunta, Maunulan harjoittelukoulun opettajat. Toimihenkilöt. Opiskelijaluettelo 1966. 50-vuotisriemujuhlien ohjelma) 8 s
KIRJASSA ei ole mainoksia. Ei selkeää viittausta sponsporeihin eikä kustantajaan. Niinpä rahoitus on varmaankin hoidettu itse ja kirja painettu omakustanteensa.

perjantaina, heinäkuuta 16, 2021

Kauniainen reikä Espoon leivässä

ONPA Jaana af Hällström toimittanut mainion teoksen:

Hällström, Jaana af. (toim.) 2003. Grankulla 1906-2006 Kauniainen, Lajinsa viimeinen. Kauniaisten kaupunki. Noin 220 s.

Vinkin lukea se sain viime viikon HS Espoosta, jossa oli mainio  Emilia Kangasluoman juttu Kauniaisten juurista. Ihan kirjan alkuun on poimittu otteita Kauniaisten imagosta. Kauniainen on. otsikkoon valitun reiän lisäksi mm. eliittikylä, Espoon Kuwait, Espoon San Marino, Espoon Vatikaani,  kuin käytetty Mersu, kultapossula, kummajainen, Peyton Place..

Kirja on vallan mainio ja monipuolinen kuvaus tämän pienen maa-alueen sadasta vuodesta. Jutut onkirjoitettu hyvin. On pitkää ja pätkää ja pajon valokuvia.  

Muistiinpanoni

Kauniainen syntyi 1900-luvun alussa puutarhamaiseksi huvila-alueeksi. Se  kuului vuoteen 1920 saakka Espooseen, ensin huvilayhdyskuntana ja sitten  taajaväkisenä itsehallintoalueena. Vuonna 1920 siitä tuli kauppala ja vuonna 1972 kaupunki.

Maailmasta levisi noihin aikoihin raikkaita ajatuksia, että savua tupruttavien tehtaiden ympärille syntyneiden kaupunkien ulkopuolella olisi terveellisempää asua. Erityisesti koulutetun yläluokan. helsinkiläiset  halusivat likaisesta  ja ahtaasta   kaupunki-keskustasta  aitoon luontoon. Pitkin pääkaupunkiseutua syntyi uudenlaisia, puutarhamaisia huvila-alueita, mm.  Haagaan 

1900-luvun alussa Kauniainen oli kolmen espoolaiskylän takamaata. Tänne tohtori  Janne Thurman perusti vuonna 1906 maanhankinatyhtiön: Aktiabolaget Grankulla. Osakeyhtiö  osti maa-alueita Espoosta, lohkoi ja myi niitä. Syntyi ns. huvilayhdyskunta. Sen synnyn kannalta tärkeää oli, että vuonna 1903 Helsingistä Karjaalle vievä rantarata oli valmistunut ja että  Kauniaisten kohdalle oli rakennettu  Grangullan seisake. Junayhteyden vuoksi sinne oli helppo muuttaa.

Tontteja myytiin ja alueen väkiluku nousi nopeasti. Osakeyhtiö järjesti palvelut, se huolehti yhdyskuntaan tiet, sähköt, puhelinverkot ja Espoon ensimmäisen oppikoulun.

Vuonna 1915 Kauniainen sai taajaväkisen yhdyskunnan oikeudet.  Taajaväkinen yhdyskunta ei ollut erillinen kunta, vaan ns.  erityiskunta, joka hoiti tiheämmästä asutuksesta aiheutuneita erityis­tehtäviä kuten kaavoituksen sekä katujen kunnossa- ja puhtaanapidon. Kauniaisten Yhdyskunnan sääntöihin kuului, ettei sinne rakenneta tehtaita.

Vuonna 1920 Kauniaisista tuli kauppala, ja se itsenäistyi kokonaan Espoosta. Kauniainen oli  monen espoolaiskylän palvelukeskus. Siellä oli  mm. juna-asema,  pankki,  kirjasto, apteekki ja lääkäri ja terveyskylpylä ja 1930-luvulla laskettelurinne.

Sotien jälkeen vuonna 1946 Kauniainen yritti saada itselleen lisäosia Espoosta, mutta Espoo ei siihen suostunut.  Petaksen tilan se kuitenkin sai ostettua vuonna 1949,  ja Kasavuori liitettiin Kauniaisin vuonna 1957.

Vielä 1960-luvulla Espoossa keskusteltiin ajatuksesta liittää Kauniaisten kauppala Espoon kauppalaan.  Keskustelu päättyi, kun molemmista tuli vuonna 1972 kaupunki. Kauniaisten asukasluku alkoi 1960-luvulla kasvaa nopeasti  alhaisen veroäyrin vuoksi– vuonna 1967 jopa neljänneksen. Ostosleskus Kauniaisin saatiin vuonna 1966. Vuonna 1973  suomesta  tuli enemmistökieli . Kaupungissa asui tuolloin 6 400 asukasta.

Kauniainen koulukaupunkina

Kauniainen on aina ollut hyvin merkkittävä koulukaupunki.  Sen  asukkaiden koulutustaso on Suomen korkein. Se oli sitä jo yhdyskunnan alkuvuosikymmeninä. 

Kauniaisissa oli kouluja jo 1900-luvun alussa.  Ensimmäinen oli yksityinen Grankulla samskola. Se aloitti toimintansa vuonna 1907. Yhteiskouluun oppilaita valmisti niinikään yksityinen Hanna Wetterhofin Privata Småbarsskola i Grankulla.  Ruotsinkielisiä tyttöjä varten perustettiin vuonna 1913 myös omaperäinen oppilaitos, koulu ja koti:  Klostret.  Sen toiminta loppui sotien jälkeen.

Kauniaisten yksityinen suomenkielinen kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1933. Sitä ennen suomenkieliset oppilaat kävivät Viherlaakson kansakoulua. Kunnallinen ruotsinkielinen kansakoulu perustettin vasta vuonna 1947. Suomenkielinen oppikouluopetus alkoi vuonna 1964 Kauniasten suomalaisessa yhteiskoulussa. 

1970-luvulla sen kansakoulu ja oppikoulu siirtyivät peruskoulujärjestelmään, ja lukio itsenäistyi.  Erityisluokkapalvelut järjesti Espoo.

Kauniaisissa toimi 1970-luvulla lisäksi kaksi suurta oppilaitosta: Työväen Akatemia ja Raamattuopisto. Akatemia oli perustettu vuonna  1924 työläisnuorten sisäoppilaitokseksi. Siellä he voivat täydentää kansakouluopintojaan. 2000 -luvulla se on profiloitunut  korkeakoulumaiseksi  oppilaitokseksi. Siellä on toiminut vuodesta 1998 alkaen  Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK,

Raamattuopisto on ollut Kauniaisissa vuodesta 1945 lähtien ” hengellisen herätyksen ahjona”. Raamattuopistoa ylläpitää nykynimeltään Suomen Raamattuopiston Säätiö. Aluksi siellä koulutettiin nuorio-ohjaajia. Vuodesta 1996 siellä on toiminut Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten osasto, joka kouluttaa erityisesti kirkon nuorisotyöhön erikoistuneita nuorisotyön sosionomeja

Aikuisopetuksen Kauniaisissa  aloitti Espoon työväenopisto vuonna 1968.  Se järjesti  käsityön, liikunnan ja kielenopetuksen  opetusryhmiä. Kauniaisten oma kaupungin kansalaisopisto perustettiin vuonna 1972. Se pääsi omiin tiloihinsa vuonna 1991.. Nykyään se   toimii omassa talossa Pohjoisella Suotie 5:ssä. Talo rakennettiin aikanaan Pelastusarmeijan tulevia upseereita varten.  

Kaksi lähinnä lapsille ja nuorille tarkoitettua koulua ovat Kauniaisten musiikkiopisto ja  kannatysyhdistyksen ylläpitämä, Suomen ensimmäinen kuvataidekoulu:  Kauniaisten kuvataidekoulu.  Edellinen aloitti toimintansa vuonna 1970, jälkimmäinen vuonna  1978. 

Ammatillista koulutusta Kauniainen ei järjestänyt. 

ETTÄ sellainen reikä.


keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2021

Päivän aforismi


 









Hellitetään hieman helteellä. Eikö vaan.

Tänäänkin about 30 °C.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2021

Aikamatka luokanopettajien arkeen ja juhlaan 40 vuotta sitten

SAIN toimia parikymmentä vuotta Luokanopettaja-lehden päätoimittajana.  Läksiäislahjaksi about vuonna 2013 sain nipun sidottuja Luokanopettaja-lehden vuosikertoja Pekka Varismäen päätoimittaja-ajalta. 

Liian harvoin on tullut käytyä niitä läpi. Ajattelin parantaa tapani, lukea niitä ja nostaa esiin kiinnostavia havaintoja.

ALOITAN ensimmäisellä kirjalla,j ohon on koottu ensimmäiset vain jäsenille toimitetut lehden. Ennen Luokanopettaja 2/1980:aa lehti oli jaettu suoraan peruskoulujen ala-asteiden opettajainhuoneisiin.

KAIKKIAAN tässä kirjassa on 10 lehteä, kaksi vuodelta 1980 ja neljä vuosilta 1981 ja 1982.

MILTÄ luokanopettajien arki ja juhla näyttivät noin 40 vuotta sitten? 

Pk-seutu oli vasta vuonna 1977 siirtynyt peruskoulujärjestelmään. Niin myös minä.  Vuosina 1980-82 toimin pääosan ajasta Tapiolassa Sepon koululla. Maaliskuun vuonna 1980 olin tosin vs. lehtorina kuukauden OKL:lla.

 Pieni kolmihenkinen perhe asui Niipperin koulun johtajaopettajan isossa asunnossa ja halvalla. Työ- ja keikkamatkat ajoin aluksi sinisellä VW 1302 sllä ja vuodesta 1981 alkaen punaisella FIAT 127:lla. Molemmat käytettyjä.
 
Luokanopettajalehdet vuonna 1980

Luokanopettajaliiton tavoite oli saada lisää jäseniä, ja siksi kaikissa 10 numerossa oli paljon edunvalvonta-asiaa.  Hyvä niin.

Luokanopettajat olivat palkkakuopassa.  Huolta oli stressistä. Lääkeeksi esiteltiin työnohjausta. Aineenopettajat vähättelivät luokanopettajien taitoa opettaa liikuntaa. Liikunnanopettajien pj. pyysi anteeksi.  

Väkeä kutsuttiin uskon- ja toivon vahvistuksen Luokanopettaja- päiville, joilla korvattiin VESOJA. Opettajia houkuteltiin äänestämään OAJ:n vaaleissa ja vaalien jälkeen kerrottiin, kuinka huonosti  kokouksissa kävi. 

Mutta lehdissä muutakin mm. muutakin: teemoja:  Ideoita jaettiin ilmaiseksi askarteluun, kuvaamataitoon, leikkeihin, liikuntaan, matematiikkaan, tekniseen työhön, äidinkieleen ja joulu- ja kevätnäytelmiksi Kollegoita houkuteltiin lähettämään julkaistaviksi omia käsikirjoituksiaan. 

Mukana oli myös  joitain kirjaesittelyjä, matkakuvauksia.viisaita ajatuksia ja muuten vakavaa tekstiä keventämässä mm. vitsejä. Vaikuttajien haastatteluja. Yksi mallikas koulukin esiteltiin: Siellä toimi hanuriorkesteri.

Muisteluksiakin oli. Näin vähän kauempaa katsellen materiaalia uskonnollisin päivänavauksiin oli aika paljon.Vuoden 1969 ohjeiden mukaan päivänavauksen tuli liittyä myönteisellä tavalla koulussa annettavaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatuksen. Kritiikkiä ei ollut.

Pedagogista teemoista näissä lehdissä käsiteltiin kerhotoimintaa, kokonaisopetusta, opetussuunitelmaa, oppilaan ohjausta,  tuntikehysjärjestelmää, vammaisia oppilaita. Ihanuusi juttu näyttää olleen leirikoulut. Vuonna 1979 pakolaisia oli otettu Suomeen Vietnamista 100 henkeä. Norssinopettajat kertoivat kuinka homma toimii

JA tietysti paljon oppikirjamainoksia.

SE, mitä ei ollut, oli teoreettisia kirjoituksia.

Luokanopettaja 2/1980

Tästä numerosta alkaen lehti jaettiin  vain jäsenlehtenä. Sen sai kun maksoi jäsenmaksun. Lehti oli nimenomaan järjestölehti. 

Värimaailma oli mustavalkoinen + ehkä yksi vöri. Mustavalkoisten, usein hieman epätarkkojen kuvin lisäksi tekstiä virkistivät Inger Sundbladin piirrokset.


Luokanopettaja 1/1981. 

Talven 1981 ensimmäisessä lehdessä pääkirjoitukseen asti mahtui syksyllä 1980  yllättäen ajankohtaiseksi noussut ylä- ja alasteen rajakysymys. Kuka saa ylittää ala-ja ylasteen rajan? Avaus oli tehty  ehkä yllättäen OAJ:ssa. Lehden tässä numerossa  Opetusneuvos Jukka Sarjala rauhoiteli : "Rajavetohäly on turhaa."

Luokanopettaja 2/1981

Vuoden toisessa numerossa kerrottiin, että voimassa olleen opetussuunnitelman selkeytystyö oli käynnistynyt.  Ei siis puhuttu vielä uudesta opsista. Työryhmissä oli myös luokanopettajia. Enpä olisi muistanut. Todellakin. 

Kun POPS oli ollut voimassa pk-seudulla vasta kolmisen vuotta, alettiin kirjoittaa ns. POPS- oppaita. Niillä lämmiteltiin väkeä siihen, että kohta tulee uusi ops. Se Vihreä Myrkkykirja tulikin sitten vuonna 1984.

Luokanopettaja 4/1981

Syksyn ensimmäisestä lehdestä nostan esille kaksi juttua.

OAJ oli syksy alussa järjestänyt Espoon dipolissa peruskouluseminaarin ”Kehittyvä peruskoulu”. En muista olleeni itse mukana. Siteeraukset kertoivat peruskoulukritiikistä. OAJ:n puheenjohtaja Voitto Ranne ärähti: 

” Koulu on voitava tehdä inhimillisemmäksi. Oppilaat on motivoitava ei vain sietämään koulua vaan uudelleen löytämään oppimisen ilo”

Opetusministeri Per Stenbäck esitteli uutta opetussuunnitelmien laatimis-ja viral-listamismenettelyä, 

"Tarkoituksena oli sallia paikkakuntakohtaista variointia opetussuunnitelmien sisällöissä ja samalla kannustaa kuntia ja opettajia aktiiviseen opetussuunni-telmatyöhön.  Näin opettajat provosoitaisiin pitämään itsensä ajan tasalla opetus-suunnitelman muutostarpeiden vuoksi."

Seminaarissa palattiin myös OAJ:n esittämään ylä- ja asteen rajan joustoon, jolloin aineenopettajat ja lehtorit voisivat tietyissä tilanteissa  opettaa ala-asteella ja vas-taavasti luokanopettajat yläasteella. Se ei saanut kovin myötämielistä vastaanottoa seminaarilta. 

Apulaisosastopäällikkö Jukka Sarjala  opetusministeriöstä totesikin: ” Kysymys ylä- ja ala-asteen rajasta on kaikesta päätellen ratkaistu lopullisesti.” 

Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho tunnusti tietoähkyn: 

”Tiedot vanhenevat, taidot eivät niin nopeasti. Uusiutuvan tiedon perässä-juoksemiseen me kaikki läkähdymme” 

Luokanopettajaliitto oli korostanut jo usean vuoden ajan opetussuunitelmien keventämisen välttämättömyyttä ja kiireet-tömyyttä opetuksessa,jutun kirjoittaja Liisa Rajala muistutti.

Luokanopettaja 1/1982

Vuoden 1982 ensimmäisestä lehdestä nostan esiin Erkki Haapojan jutun. Hänen mukaansa oli tehty työmäärätutkimus, joka osoitti, ettei ole sanottavaakaan eroa ala-asteen ja yläasteen opettajien työmäärässä ja -ajassa. Tuolloin oli valmistumassa opettajia, joiden koulutuksessakaan ei ole juuri eroa muihin peruskoulun opettajiin verrattuna. Joten perusteita palkkaerolle ei oikein ollut. 

Lehdessä kerrottiin myös, että Luokan-opettajaliitto oli antanut oman kannanottonsa peruskoulun kehittämis-ohjelmaan. Täytyypä kaivaa esille 

Lehdessä haastateltiin opetusneuvos Jukka Sarjalaa opetussuunnitelmasta. Hän oli esittänyt, että opetussuunnitelmalla on erilainen merkitys opettajille  ja toisaalta poliittisen vallan käyttäjille. Nyt tivattiin, että miten niin. Sarjala nosti esiin fiksuja ajatuksia.

" Opettajan ongelma on opetustapahtuma luokkahuoneessa: miten saadaan luokka saavuttamaan asetetut tavoitteet... Poliittisen vallan käyttäjä arvioi opetussuunnitelmaa sitä silmällä pitäen, miten tuo suunnitelma edesauttaa yhteiskunnallisten olojen muuttumista halutulla tavalla."

 " Nyt on muodikasta puhua tiedon määrän vähentämisen tarpeesta, vaikka jokainen tulevaisuutta tiedostava kansalainen aa-vistaa, että keskiverto-kansalaisen tiedon-tarve lisääntyy. Ongelmana on opetettavien tietojen pirstaleisuus  sekä oppilaiden heikko motivaatio."

Luokanopettaja 2/1982

OAJ:n vaalit oli pidetty. Valtuustoon oli saatu 53 luokanopettajaa. Se vastasi luokan-opettajien suhteellista osuutta. Luokan-opettajat halusivat kuopparahaa.  Ei saatu.

” Kuopan täytettä oli luvassa monille - lehtoreille, rehtoreille ja erityisopettajille; yläasteelle ja lukioon. Ainoat, jotka nyt saivat jäädä omaan kuoppaansa, olimme me tavallisest luokanopettajat. ” – Liisa Rajala

Professori Veli Nurmea haastateltiin opettajankoulutuksesta.  Keskustelua herätti, että erikoistuneet luokanopettajat pyrkivät kaikin voimin varsinkin suurilla kouluilla  opettamaan vain omia erikoistumisaineitaan. Nurmen mukaan se ei ollut tarkoitus, Tarkoituksena oli 196o-luvun opiskelijoiden toivomusten mukaisesti,  että opiskelijat olisivat voineet syventyä joihinkin opintoaiheisin tai oppiainesiin  

Kyllikki Romanin otsikkona oli kokonaisopetuksen avulla  opetussuunitelmaa eheyttämään. Parhaillan oli käynnistymässä 10-vuotiaan peruskoulun tarkastelu ja arviointi. Kirjoittaja toivoi ainekohtaisen suureksi paisuneen aineksen asettamista oikeisiin mittasuhteisiin.

Alkuopetukseen oli saatu vuonna 1979 uusi POPS- opas. Sen mukana tuli kouluhallituksen yleiskirje. Peruskouluasetusta tulkittiin siinä niin, että  opettajalla on oikeus  järjestää ensimmäisen ja toisen luokan kokonaisopetus tavanomaisesta tuntijaosta poiketen tarpeen mukaan. Kirjoittajan mukaan opetuksen integaatioon kiinnitettiin nyt huomiota peruskoulun kaikilla  luokilla.

Luokanopettaja 3/1982

OAJ:n Turun edustajainkokous oli keväällä pidetty. Se oli hyväksynyt opettajien joustavan käytön peruskoulussa, jotta päteviä opettajavomimia voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti. Lehden mukaan se on tarpeen, kun opettajavirkojen ylläpitäminen on liian pienen oppilaspohjan tähden muutoin mahdotosta. Se meni siis kuitenkin läpi.

Pohjoismaisilla  luokanopettajapäivillä elokuussa Hanasaaressa oli kuultu norjalaisten opettajien kokemuksista tuntikenhysjärjestelmä, jota siellä oli noudatettu jo noin 10 vuotta. Apulaisosastopäällikkö Jukka Sarjala kertoi  Suomen tuntikehysjärjestelmäkokeilusta.

Ylijohtaja Yrjö Yrjönsuuren mukaan suomalaiset opettajat kokevat itsensä hyvin sidotuiksi tarkasti laadittuihin opetussuunnitelmiin, jotka kaiken lisäksi ovat käytännölle vieraita. Opetuksen pitäisi olla luovaa, itsenäistä  työtä. Kuulostaa yhä hyvältö.

Paljon kiinnostusta herätti  tansalainen esitys leirikouluista, Leirikoulu ei ollut siellä vain hauskanpitoa tai kesäloman jatke, vaan sen tarkoitus oli opettaa oppilasta näkemään maailma ja todellisuus koulun ulkopuolella.. Leirikouluista oli siellä maininta kunnan opetussuunnitelmasta. Jos opettaja-luokanvalvoja ei voinut itse osallistua leirikouluun, hänen on kuitenkin järjestettävä niin, että  hänen oma luokkansa voi osallistua. Leirikoulussa oli aina kolme opettajaa mukana. Edistyksellistä Seuraavassa lehdessä kerrottiinkin, että leirikouluaate leviää nopeasti Suomessa.

Luokanopettaja 4/1982

Pääkirjoituksessa pohdittiiin esille nousstta ajatustä yleisen työajan lyhentämisestä  40:sta tunnista 35. tuntiin. Mitä sen tarkoittaisi kouluissa.Lyhennetäänkö tuntia 40 minuuttiin?

Muistutettiin, että Vesokoulutus täytti 10 vuotta. Myös kirjailijana tunnettu Maija Liisa Dieckman jakoi pakinassaan vesokouluttajat eli kansanomaisesti  vesotaiteiliijat neljään ryhmään. 

  1. Liituraitataitelijat. Pukeutuvat elegantisti, puhuvat uudissanoilla, neuvovat suunnittelemaan opetusta tarkan sekunttiaikataulun mukaisesti ja noudattamaan PTS:ää (Mikähän sekin muuten oli?)
  2. Taiteilijataitelijat. Huoleton boheemi pukeutuminen ja  hiusten, parran ja intianpuuvillan ilmava leyhyntä. Puhuvat  sujuvasti Helsingin slangia. Neuvovat heittämään lukujärjestyksen ja  luovuutta kahlitsevat oppikirjat nurkkaan.
  3. Virkamiestaiteilijat. Puhuvat  vaivattomasti kapulakieltä. Tiedustelevat kuuluuko ilman mikrofonia. Eivät kuule vastausta, ja jatkavat ilman Esittelevät virkansa puolesta  lainmuutossuunnitelmia,  komiteanmietintöjä,  tilastoja, vertailulukuja ja graafisia käyriä.  Runsaasti piirtoheitinkalvoja, jotka ovat hämäriä mutta täynnä.
  4. Rivimiestaiteilijat. Suoraan opettajien riveistä tempaistuja. Eivät eroa kuulijoistaan pukeutumisen tai  puhekielen perusteella. Esittävät jokapäiväisen työn arkisia ratkaisuja. Liikkuvat liian lähellä kuulijoitten ajatusmaailmaa.  Ei yleensä pyydetä uudelleen vesokouluttajaksi.
TAISI olla niin, että VESOISTA ei kauheasti tykätty :-)

Vielä muutama helmi

JOSKUS ajatellaan, että kaikki älykäs on. keskitty vasta nyt. Kehittääkseni omaa nöyryytäni kirjasin oikein ylös pedagogisia ideoita, joissa on. vahva innovaatio haju. Ja silti ne on unohdettu.

  • Erillinen tukiopetusmaterilaali ja ennakoivan tukiopetuksen idea. Weilin + Göös julkaisi matematiikkaa 1-6 luokille tukiopetusvihkosia.  Useita aiheita voitiin käyttää myös ennakoivaan tukiopetukseen
  • Jaksosuunnitelma. Kentän opettajat, muistaakseni Pekka Varismäki, esitteli yksinkertaisen tavan jaksottaa oppaineita. Viikossa sai olla  korkeintaan 5 ainetta, Joka viikolla oli oma  pääteema.
  • Linda Heiskasen oivaltamiseen tähtäävä luku- ja kirjoitusmenetelmö tavaamisen sijaan.
  • Satudiat. Harjoittelukoulun rehtori Lauri Kauppinen esitteli tapoja käyttää monipuolisesti satudiasarjoja.,Opettaja kertoo/lukee sen ensin, sitten keskustellaan ja oppilaat kyselevät, sitten esitetään niin, että jokaisella  on oma osuus kerrottavavana. Lopuksi voidaan vaikka piirtää kuvaamataidon tunnilla…
  • Usean oppiaineen yhteinen oppikirja: ”Elinympäristöni", 3-4 ja 5-6 luokat. Samassa kirjassa ympäristöoppi, kansalaistaito ja oppilaanohjaus. Kustantaja  Kunnallispaino haastettiin Mm. kilpailija Weilin+ Göös kertoi omien kirjojensa mainoksessa tehneensä  kyselyn opettajille:  Opettajat halusivat  omat oppikirja eri oppiaineita varten. Kolmen aineen paketti huoletti muuten myös Luokanopettajaliittoa. Näiden aineiden opetus oli tarkoitus aloittaa syksyllä 1981 kolmannella luokalla.Yhteensä aikaa liian vähän. Ja kuitenkin pitäisi antaa arvosana. Kutakin ainetta piti opettaa 19 tuntia lukuvuodessa..

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja


TEKI hyvää lukea nämä 10 lehteä.  Ensinnäkin huomaa, kuinka maailma on. monella tavalla muuttunut, myös parempaan suuntaan. Sitten on asioita, jotka ovat entisellään, vaikkapa luokanopettajien ja aineenopettajien välinen palkkaero. 

LÄMMITTÄVÄÄ oli löytää lehdestä tuttuja nimiä, osa jo poisnukkuneita. Kiitos ajatuksista mm. Lauri Kauppinen, Pirkko Kiravuo, Raija Leppänen,.Liisa Rajala, Inger Sundblad , Merja Totro, Risto Vallivaara, Pekka Varismäki ja matematiikan koomikko Veteranfors.

LUPAAN jatkaa aikamatkaa.

maanantaina, heinäkuuta 12, 2021