Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

sunnuntai, heinäkuuta 18, 2021

Hgin va. opettajakorkeakoulun Kymppikurssi -66. Osa 1


SITÄ ollaan sitä ikäluokkaa, josta yhä useampi alkaa kirjoittaa muistelmia.  Suvustaan, vanhemmistaan, omasta perheestään tai ihan itsestään. Eikä hullumpi idea. Seuraava sukupolvi katuu usein, ettei tullut kysyneeksi  edelliseltä ajoissa omista juuristaan. Itsekin tein omasta Rauni-äidistäni pienen kirjasen juuri ennen hänen poismenoaan. Hän ehti silmäillä sitä useaan kertaan.

SAIN jokin aika sitten kirjan, jossa omia opiskeluvuosiaan muisteli  yhdessä kokonainen kansakoulunopettajakurssi. Tämä Helsingin va. opettajakorkeakoulun ns. Kymppikurssi valmistui vuonna 1966. Kurssille valittiin 1964  96 ylioppilasta kahden vuoden opintoihin. Mukana oli monille yhä tuttuja nimiä: Matti Meri, Erkki Merimaa ja mm. Kari Uusikylä.  Kurssi vietti vuonna 2015 50-vuotisriemujuhlia, joiden yhteydessä julkmaistiin 50-vuo-tisjuhlakirja "Kymppikurssi- 66. Ratakadulta oman elämän raiteille.

JUHLAKIRJA on vallan mainio. Ensinnäkin siitä saa hyvän kuvan yhden opettaja-ikäluokan urapoluista. Palaan tähän antiin myöhemmin osassa 2. Toisekseen se on mainio malli myös muille kursseille siitä, kuinka tällainen muisteluteos voidaan toimittaa. Keskityn nyt tähän teemaan.

Kuinka Kymppikurssin  juhlakirja syntyi?

Kymppikurssin henki oli ollut hyvä. He pitivät säännöllisesti tapaamisia eri puolilla maata viiden vuoden välein, ja vuodesta 2006 alkaen useamminkin.  Tapaamisissa oli tapana muistella. Kipinä kirjan tekoon syttyi vuonna 2009, kun kaksi kurssilaista toi mukanaan valokuvia opiskeluajoilta. Nostalgiatunnelmassa yhdessä päätettiin kerätä niitä lisää. 

Vuonna 2013 kuvia  sitten katsottiin sähköisessä muodossa. Päätettiin tuottaa DVD OKY-66-Story. Seuraava tapahtumaa valmistellut helsinkiläisten ryhmä päätti kuitenkin laajentaa storya julkaisuksi, jossa olisi kirjoituksia, valokuvia tapahtumista ja opiske-luaikoina tehdyistä materiaaleista. 

Ryhmä lähetti aineistopyynnön  sitten sähköpostia niille 79:lle kurssilaiselle, joista yhä oli yhteytiedot. Valokuvia lähetti 23 kurssilasielta  ja juttuja kirjoitti laskujeni mukaan 34, osa useita. Ja tosissan paneutuen heistä kaksi Matti Meri ja Erkki Merimaa. Palautetuista materiaaleista syntyi sitten tuo julkaisu

Julkaisutoimikuntaan kuului 12 kurssilaista. Varsinaisen toimitustyön tekivät  Pirjo Lehtinen, Matti Meri, Erkki Merimaa ja Juhani Pörsti. Kirjan taittoi Laura Lehtinen, joka ei ilmeisesti itse kuulunut Kymppikurssiin.

Millainen rakenne juhlakirjassa oli?

MYÖS rakenteeltaan juhlakirja on mainio. Siihen sai kirjoittaa pitkiä ja lyhyitä juttuja. Lyhyimmässä taisi olla kuusi riviä ja 30 sanaa. Sisällysluettelo oli tällainen:

  • Lukijalle
  • Matti Meri: Runsaasti käytäntöä – niukasti teoriaa; kansakoulunopettajaksi kahdessä vuodessa. (15 alaotsikkoa kasvattajaopettajasta... opettajuuteen juurtuen) 26 s
  • Erkki Merimaa: Koulu muuttuu, muuttuko opettaja – Koulu muistoissamme (9 alaotsikkoa opettajakorkeakoulun painopisteistä...kiitoksiin meille kaikille) 10 s
  • Muisteluksia opiskeluajalta.(14 muistelijaa) 38 s
  • Muistinpätkiä (12 pätkijää) 10 s
  • Ylioppilaskuntatoiminta ( 2 kirjoittajaa) 10 s
  • Matkoilla (3 kirjoittaaa, Tallinna ja Turku) 10 s
  • Opettamassa, opiskelemassa, oppimassa- tarinoita opettajan uralta(14 kirjoittajaa) 24 s
  • Tapaamisia (5 kirjoittajaa) 21 s
  • Loppusanat  (muistelu "laitumellepäästöjuhlasta") 2 s
  • Liitteet: (Helsingin va. korkeakoulun opettajakunta, Maunulan harjoittelukoulun opettajat. Toimihenkilöt. Opiskelijaluettelo 1966. 50-vuotisriemujuhlien ohjelma) 8 s
KIRJASSA ei ole mainoksia. Ei selkeää viittausta sponsporeihin eikä kustantajaan. Niinpä rahoitus on varmaankin hoidettu itse ja kirja painettu omakustanteensa.

Ei kommentteja: