Lehtinen, Pirjo, Meri, Matti, Merimaa, Erkki ja Pörsti, Juhani. (2016 ). Kymppikurssi - 66. Ratakadulta oman elämän raiteille. Kansakoulun opettajaksi Helsingin va. opettajakorkea-koulusta.
Kirjassa siis omia opiskelu- ja työvuosiaan muisteli yhdessä kokonainen kansakoulun-opettajakurssi. Tämä ylioppilasjoukko aloitti opiskelut syksyllä 1964 ja valmistui vuonna 1966. Opettajakorkeakouluun valittiin tuolloin mies- ja naisopiskelijoita yhtä paljon. Käytössä olis siis mieskiintiö. Tytöt olivat ikäluokkansa valioyksilöitä. Tytöllä kuin tytöllä oli ällän paperit. Pojat olivat poikia?
Kirjasta ei juurikaan löydy viittauksia siihen, että opettajan ammattia olisi unelmoitu jo lapsesta saakka. Joillekin ura oli vaihtoehto, kun ei päässyt sinne, minne halusi. Osaa omat vanhemmat patistivat. Tai rehtori suositteli tai ammatinvalinnan ohjaaja,. Parikin viittasi siihen, että opettajan ammatti on niin hyvä naiselle. Opettajaäidin työ sopii perheelliselle- lapsista ei tule avainlapsia.. Monelle ammatinvalinta oli sattumankauppaa. Yksi halusi ammatin, josta valmistuu ja josta on hyötyä lähetystyössä. Toinen oli nuoresta asti halunnut olla maailmanparantaja ja puolustaa heikompia.
Sisäänpääsy oli monivaiheinen. Siihen kuului opetusnäyte, soittonäyte pianolla, piirustuskoe ja rehtori Martti Ruudun puhuttelu. Niiden pohjalta valmistukseen valittiin 96 ylioppilasta.
Millaista oli kansakoulun-opettajainvalmistus 1960-luvulla?
Opettajan taitoihin sisältyi poikkeavien oppilaiden, muun luokan ja opettajan keskinäinen mukautuminen, opettajan ja vanhempien välinen yhteistyö sekä kodin ja koulun kasvatusvirheiden tarkastelu.
Opettaja ymmärsi opetussuunnitelman laajaksi ja väljäksi, ja siksi sen tavoitteet sitoivat opettajaa melko väljästi. Opettajaopintojen kuluessa valoittui myös suomalaisen opettajan harvinaisen suuri opetuksen vapaus. Vapauteen liittyi vastuu jatkuvaan itsekritiikkiin sekä pyrkimys vakaan ja ymmärtävöisen kasvattajan mielen ylläpitämiseen.
Meri summaa kirjasssa koulutuksessa tavoiteltua opettajuutta. Se oli järjestetty seminaari-perinteen mukaisesti oppiainetietoa ja käytäntötietoa korostaen. Opiskelussa keskityttiin opettamisen taitoihin. Tärkeää oli, että oppilaat saadaan tytöskentelemään tavalla, joka kehittää opiskelun taitoa. ”Tärkeää on, että läksyt opitaan, tärkeämpää on, että ne opitaan lukemaan oikealla tavalla."
- Teoriaopintoja - luennot, kirjallisuus,
- Harjoituskursseja
- Seminaariesitelmiä
- Harjoitustunnit
Millaiseksi hyvä opetus ymmärrettiin?
Koulutuksessa opetettiin, että opetussuunnitelma ei vastaa kysymykseen: ”Miten opetat? Jotta opetussuunnitelman tavoitteet toteutuisivat, oppilaiden pitää eläytyä oppitunnin sisältöön.
OPETTAJAN. tuli käyttää monipuolisia työtapoja. Erityisesti hehkutettiin kahta työmuotoa: yhteistoiminnalista ryhmätyötä sekä oppilaskeskeistä opetuskeskustelua. Oppimiskäsitys oli behavioristinen. Siihen kuului
- Opettajan tavoitteen asettaminen
- Virikkeen tarjoaminen oppilaille
- Oppilaiden tulkinta
- Oppilaiden reaktiot
- Reaktion seurtaamukset
- Oppimistulokset
- Toisto, jossa oppimisen vaiheet kertaantuivat (Ruutu)
- Opiskeltavan asian käynnistäjänä toimi analyysi, jonka aikana opettaja houkuttelee tarkastelujen kohteeksi aikaisemmin opitut tai muuten tutut uuden aineksen omaksumista tukevat kokemukset ja mielleyhtymät.
- Analyysia seuraa synteesi, jonka kuluessa opettaja esittää oppilailleen uuden tietoaineksen huolellisesti strukturoituna osa osalta.
- Kolmantena vaiheena on apperseptioprosessia tukeva assosiaatio, jossa opettaja varmistaa uuden kokemuksen sulautumisen osaksi yksilön aiempia kokemuksia
- Assosiaatiota seuraa sitten systeemi, jossa opettaja auttaa oppilaita etsimään opiskeltavaan asiaan liittyviä yleisiä lainalaisuuksia.
- Viimeisen vaiheen Herbart nimesi metodiksi, jonka aikana opettaja suo oppilaille mahdollisuuden soveltaa tietoainesta sen käyttökelpoisuuden varmistamiseksi.
Oppimäärään kuului akateemisia aineita: yleistä ja kasvatuspsykologiaa, kasvatus- ja opetusoppia, etiikka, kouluhallintoa ja suullista esitystaitoa. Oppimiskäsitys oli behavioristinen. Siihen kuului seuraavat vaiheet:
- Opettajan tavoitteen asettaminen
- Virikkeen tarjoaminen oppilaille
- Oppilaiden tulkinta
- Oppilaiden reaktiot
- Reaktion seurtaamukset
- Oppimistulokset
- Toisto, jossa oppimisen vaiheet kertaantuivat.
Tarkkaavaisuus oli tärkeä käsite. ”Kun tarkkavaaisuus kohdistuu johonkion, se siirtyy pois muualta”
Puhuttiin myös oivaltavasta oppimisesta. Taustalla oli hahmospykologia.
Muut opintokokonaisuudet olivat eri oppiaineiden sisältöopintoja. Matematiikassa opiskeltiin ns. Uutta matematiikka alkioineen ja unioineineen,.
Harjoittelu keskittyi toiseen opintovuoteen. Se sisälsi vähintään 140 tuntia opetuksenj seurailua. Opiskelijoiden piti osallistua itse pidettyjen oppituntien jälkeen ohjauksiin ja eri oppiaineiden viikottaisiin ryhmäohjauksiin. Ohjaustilanteissa korkeakoulun didaktikolla ja ohjaavalla luokan opettajalla oli erilainen rooli. Didaktikko piti huolta aineenhallinnan ohella harjoiteltavan opetusmuodon oikeaoppisuudesta. Luokanopettaja puuttui teknisiin ja ulkosiin asioihin kuten oppilaiden toiminnan hallintaan
Osallistua piti myös Maunulan harjoittelukouluna toimineessa kansakoulussa pidettyihin yhteistuntien jälkeisiin keskustelutilaisuuksiin. Yhteistunteja pitivät toisen vuosikurssin opiskelijat ja näitä tunteja seurasi laajempi opettaja- ja opiskelijajoukko. Kritiikki-tapahtumassa koulun rehtori toimi puheenjohtajana, etukäteen sovittu opiskelija sihteerinä ja toinen opiskelija opponenttina.
Maunulan kansakoulussa pidettyjen harjoittelutuntien ohella jokaisen opiskelijan tuli hakeutua toisen vuosikurssin tammikuussa kolmeviikkoiseen opetusharjoitteluun jossakin yhdysluokkia käsittävässä maalaiskansakoulussa.
Millaiseksi opiskelijat saamansa koulutuksen kokivat?
MUISTELUKSISTA syntyy kuva, että kurssin henki oli tosi hyvä. Kurssi oli yhteisö, johon iskostui pyrkimys olla apuna ja tukena toinen toisilleen. Luentomuistiinpanoja kopiotiin ja jaettiin niille, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua luennoilla. Harjoitustuntien suunnitelmia vaihdettiin ja toisia kannustettiin tuntien kritiikeissä.
Moni asia nostettiin kirjassa myönteisesti esiin. Poimin seuraavia.
- Joukossa oli erinomaisia opettajia mm.. Ellen Urho - kuin toista rotua. Martti Ruutu- suuresti kunnioitettu- mm. Kuoronjohtajana,Yrjö Nora ylioppilaskunnan inspehtori, Päivi Oinonen, Meri Ollikainen, Lauri Santtu- taiteilija ja persoona
- Innostavia aineita olivat kuvaamataito, liikunta ja musiikki- erityisesti kuorotoiminta
- Kolmiviikkoinen opetusharjoittelu maalaiskansakoulussa - opintojen parasta antia.
- Humoristi-kurssitoverit/ystävyyssuhteet
- Maatilaharjoittelu oli ikimuistoinen kokemus
- Monet ylioppilaskunnan omat tapahtumat
- Retket jne,.
Moni asia myös kiukutti. Poimin seuraavia:
- "Välillä olin aika ahdistunut opettajakorkeakoulussa, koska siellä on niin paljon kaikkea, mitä pitää opiskella lyhyen ajan kuluessa , erityisesti mielessäni ovat musiikki ja soittaminen ja ne harmonikopit, rangaistuskopit Mutta asiaa oli liian paljon, kun käytettiin kaatosystemiä ja iltakaudet näperreltiin käsitöitä ja kuviskirja.".
- Koulumaisuus ja pikkutarkkuus; tilkkukokoelmat, piirustuskirjat, jäkäläkokoelmat..
- Näytetunnit eli yhteistunti- pahin.
- Käsittämättömän huonosti valmistelu yhdysluokkaopetukseen
- Opiskelu oli kiireistä- lyhyeen aikaan kahteen vuoteen oli tungettu paljon asiaa ja opittavaa; koko opettajaseminaarien 4-6 vuoden ohjelma ja tiedettä siteeksi..
- Opettajakorkeakoulu oli aika vanhoillinen, jopa ahdistava laitos, pysähtynyt jonnekin 30-luvulle metodeineen ja lehtoreineen.
- Harjoittelu Maunulan harjoittelukoululla oli välillä tragikoomista., jos mietitään miten tosielämässä niitå oppitunteja suunniteltiin ja pidettiiin. Tehtiin yksityiskohtaiset tuntisuunnitukset, piirrettiin tummalla liidulla luonnokset taululle, jotka sitten kuin taikaiskusta ”ilmestyivät” esille tunnin aikana.
- Yhteistunnit, joista harjoiteltiin viikkotolkulla
- Lahja Salosen puhetaidon tunnit olivat joka kerta koetuskivi koko ryhmälle:kenet hän määrää pitämään alkiuharjoitukset (naamanvääntelyt, kielenkiettokset ja selviäänkö niistä ilman, että kaikki purskahtavat nauruun.
" Pintaraapaisua, sanotaan, kaikkea vähän mutta ei mitään kunnolla. Mutta näillä eväillä mentiin jopa yli 40 vuotta yhteen mittaan."
" Koin, että opettajakorkeakoulun opiskelusta oli todella hyötyä, koska olimme kaksi vuotta tehneet tosi tiukkaa ja tarkasti ohjattua opiskelua. Opetus oli ollut toisi monipuolista, monitasoista ja monenlaista."
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Mielenkiintoista. Itse aloitin luokanopettajaopinnot Ratakadulla 10 vuotta myöhemmin kuin tämä Kymppikurssi. Kokoonnuimme siellä sen ensimmäisen kerran. Sitten talon remontti alkoi. Remontti kesti kolme vuotta, ja saimme siellä todistuksemme. Ne muuten jakoi yksi kymppikurssilainen: Kari Uusikylä. Muutoin oma kolmivuotinen opiskelumme tapahtui pääosin Töölönkadulla ja yliopiston muissa rakennuksissa.
Kymppikurssin kanssa meillä oli vielä muutama yhteinen opettaja: Martti Ruutu, Veikko Poijörvi ja legendaarinen Lahja Salonen. Ohjelmalle oli tyystin toisenlainen.
Oman kurssimme 74-77 tarkoituksena on tehdä vastaavanlainen muisteluteos vuoden 2022 kevääksi.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti