Virtanen, Reijo. (1983) Kuvia koulunuudistuksen kuumilta vuosilta. Ohjusten ja kynästäkieltäytyjien aika. Helsinki: WSOY. 118 s
MAINIO teos tunnetun koulumiehen nuoruusvuosista Kouluhallituksessa ajalta, jolloin peruskoulu-uudistusta suunniteltiin, ja oppikouluväki pani vielä' vimmatusti vastaan.
Sotaa käytiin rinnakaiskoulun ja uuden yhtenäiskoulun kannattajien kesken, myös R.H. Oittisen johtaman kouluhallituksen sisällä sen kansa- ja oppikoulunosastojen välillä', mutta myös kansakoulu-osaston sisällä. Siellä kannatusta oli edelleen eläkkeelle pakotetun Alfred Salmelan ajamalle kunnalliselle keskikoululle.
Sota päättyi siellä vasta opetusministeri Johannes Virtolaisen arkkitehturoimaan "palatsivallan-kumoukseen", jossa mm. kouluneuvosten määrää supistettiin. Puoleltakymmeneltä vanhalta kouluneuvokselta vietiin asema. Palkkaedut säilyvät mutta tehtävät muuttuivat ylitarkastajan tehtäviksi. Kouluneuvokset kieltäytyivät ja valittivat päätöksestä. Tästä kirjan nimessä näkyvä epiteetti kynästä kieltäytyjät. Tilalle oli tullut nuoria uusia "ohjuksia" mm. Erkki Aho ja Veli Nurmi. Siihen myös kirja päättyy,
VIRTANEN piirtää terävästi aikaa jossa hän kasvaa koulutuksen suunnittelijaksi. Vuonna 1966 Kouluhallitukseen perustettiin koulutusuunnitteluvaliokunta, jonka sihteeriksi Virtanen tuli. Seuraavana vuonna perustettiin tp. koulusuunnitteluosasto, ja Virtasesta tuli vanhojen kouluneuvosten järkytykseksi nuori tp. kouluneuvos. Suoraan pääjohtajan alaisena.
Virtanen sai myös kutsun professori L.Arvi.P. Poijärven puheenjohtamaan Koulunuudistustoimikuntaan (1966). Toimikunnan varsinainen akkumalaattori oli Jaakko Itälä, joka esiintyi tuolloin - aiheellisestikin- jonkinlaisena valtakunnan koulutussuunnittelijana.
Koulunuudistustoimikunnan mietinnässä määriteltiin mm. peruskoulun tavoitteet, sisältö ja pedagoginen organisaatio (yhteiset ja valinnaiset aineet). Peruskoulun kasvatusihanteeksi esitettiin kulttuuri-ihminen, joka on kykenevä omaksumaan sivistyspääoman, pystyvä yhteistyöhön ja ehjä, itsenäinen persoona. Toimikunta esitti, että yläasteen differentaatio ratkaistaisiin yhteisten aineiden, valinnaisten aineiden sekä valinnaisten kurssien järjestelmällä.
MYÖS muodolllisesti kirja on vallan mainio. Virtanen tarinoi kronologisesti , aloittaa jaksot omilla pöytälaatikkoajatelmillaan ja nostaa väliin tuon ajan esitelmiään ja kirjoituksiaan. Kynä on hallusssa. Ja sanaleikit. Hän osaa olla tyylikkään itsekriittinen- Kerronta etenee ja kuvaan tuleviia ihmisiä kuvataan terävänäköisesti mutta pilke silmäkulmassa:
- Nuori Erkki Aho oli taitava, arvostelukykyinen ja uuttera, joidenkin mielestä jopa työhullu
- Koulutoimenjohtaja Kauko Haahtela oli oppikoulupuolella ”suuri valkoinen kenraali”.
- Kouluhalllituksen kouluneuvokseksi kansanoipetusosastolle tulli nuori jyväskyläläinen ihmeopiskelija kovaan ääneen naurava Veli Nurmi.
- Pääjohtaja R.H. Oittinen oli Suuri yksinäinen, joka johti mieluummin asioita kuin ihmisiä. Esimiehenä hän oli alaisilleen etäinen, jopa pelottava.
POIMIN itselleni muistiin tämän ajatelman. Yhä niin totta.
”Suurimmatkin koulu-uudistukset tapahtuvat loppujen lopuksi evoluution tietä, erilaisin osaratkaisuin,”– Reijo Virtanen, 1966
Kirjoittajasta
Työura alkoi epäpätevänä kansakoulunopettajana, sitten poikkeuvalmistuksen kautta oikeaksi opettajaksi. Hän työskenetlu opettajana ja koulunjohtajana kansakoulussa, erityisopetuksessa, harjoittelukoululla ja kansalaiskoulussa ympäri Suomea. Työn ohella filosofian maisteriksi. ja sitten kouluhallintoon. Ensin vs. kansakouluntarjastajaksi ja vuonna 1965, 33 -vuotiaana itse pääkallonpaikalle Helsinkiin kouluhallitukseen. Seuraavana vuonna hänestä kouluhallituksen tp. suunnittelutoimiston päällikkö ja tp. kouluneuvos. tehtävä kouluhallituksessa oli tärkeä,. sillä noihin vuosiin osui yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän suurimmista uudistuksista: siirtyminen kansalais- ja oppikoulusta nykymuotoiseen peruskouluun. Virtanen oli mukana mm. johti 1968 annetun lain edellyttämän yhdeksänvuotisen yhtenäisen peruskoulun toteutuksen suunnittelua.
Vuoteen 1969 saakka hän toimi kouluhallituksessa aktiivisena peruskoulun kehittäjänä. Sen jälleen hän siirtyi muutamaksi vuodeksi Uudenmaan lääninhallituksen kouluosaston päällikköksi.
Vuonna 1972 hänet valittiin ammatikasvatushallitukseen ylijohtajaksi. Hänelle lankesi svastuu: hajallaan olleen ammattikoulutuksen kokoaminen ja järjestäminen uuteen uskoon osana keskiasteen uudistusta.
Eläkkeelle hän jäi ammattikasvatushallituksen ylijohtajan virasta 1991, jolloin kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus yhdistettiin opetushallitukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti