1990-luvun koulutuspoliittinen käänne. Osa 1

LÖYSIN kirjahyllyni lukemattomien teosten joukosta todella mielenkiintoisen. 

Pirnes, Esa. (toim.). (1996). Vilho Hirvi,  Koulutuksen rytmin-vaihdos. 1990-luvun koulutus-politiikka Suomessa. Helsinki: Otava.

Kansliapäällikön avustaja  Esa Pirnes kokosi teokseen esipuheineen ja prologeineen 13  Hirven esseetä.

Hirvi oli muutosjohtaja. Hän ajoi koulutukseen - toki osin valtion-taloudellista syistä- mutta muistakin syistä rankkoja uudistuksia. Olin 90.-luvulla Auroran koulun rexi ja aktiivi edunvalvoja. Vastustin Hirven ideoita kaksin käsin.

NYT kun kirjan julkaisemisesta on kulunut 25 vuotta, ymmärrän häntä paremmin. Miksi?

 "Koulunuudistamisen nimeäminen suureksi tarkoittaakin lähinnä todellisuuden suurta muuttumista. "  Vilho Hirvi

Koulutuspolitiikasta

Suomi oli 1970-luvulla jo teollisuusyhteiskunta. Teollinen yhteiskunta oli vakaan työn yhteiskunta. Koulujärjestelmäkin muistutti tehdasta, joka tuotti massatuotteita, ja sitä hallittiin tiukalla ja keskitetyllä organisaatiolla.

70-luvun  koulutuspoliittista  Zeitgeistia kuvasivat kehitys-optimismi, vahva pyrkimys tasa-arvoon  ja vankka usko keskusjohtoiseen järjestelmään, rationaaliseen suunnitteluun ja toimintaan sekä yksityiskohtaiseen normittamiseen.  Taustalla oli syvä usko siihen, että fiksusti toimiva valtio voi muuttaa maailmaan tahtomaansa suuntaan. Tässä hengessä luotiin ensin peruskoulu ja käynnistettiin keskiasteen uudistus.

Tämä usko eli vielä aika vahvana huikean taloudellisen kasvun 1980-luvulla, vaikka mm. peruskoulun opetussuunnitelmassa lisättiin jo vapautta ja vastuuta kunnille.

MUTTA sitten kaikki muuttui. Tuli 1990-luku hirveineen lamoineen. Siirryttiin globaalisti muutosten aikakauteen. Alvin Tofler kuvasi aikaa  suureksi käänteeksi: mannelaattojen liukumiseksi  ennen suurta maanjäristystä.

Lama oli vain yksi muutostekijä. Elettiin siirtymää teollisuus-yhteiskunnasta/palveluyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Muutosvauhti oli huikea. Elettiin sumussa. Osa muutosvirroista oli tunnistettavissa, osaa voitiin vain tunnustella ja aavistella. Tietomäärä räjähti. Tietoammattien määrä kasvoi.  Ovi kansainvälistymiselle oli avattu. Ja kansainväliselle, kovalle kilpailulle,

Pysyvistä työsuhteista siirryttiin joustaviin työmalleihin ja sirpaleisiin työhistorioihin. Projektityyppiset työt lisääntyivät, samoin osa-aikaisen työn osuus. Moniammattilaisuus lisääntyi. Verkosto- ja etätyö lisääntyivät.

Shokinomaisesti hallinnossa havaduttiin: Elimme aikakautta, jolloin oli virhe yrittääkään  hallita kehitystä  tai pakottaa sitä tiukasti haluttuun muottiin. Kansakunnalle, hallinnolle, elinkeinoelämälle ja ihmisille jäi muutoksiin sopeutujan rooli. Työelämässä tultaisiin tarvitsemaan jatkossa täysin toisenlaista osaamista, kuin mitä valtaosa ammateista edusti. 

Suomen strateginen kohtalonkysymys oli,  kuinka selviytyä ja menestyä? Vastaus oli  koulutus. Koulutus oli meidän selviytymisstrategiamme. Suomalaiset tuli nostaa  parissakymmenessä vuodessa Euroopan parhaiten koulutetuksi kansaksi. Ja koulutuksen tehtävää oli muutettava radikaalisti.

Osaamisyhteiskunnan koulutuspolitiikka

" Koulutus muuttuu: se ei vain tyydytä työelämän tarpeita vaan myös kehittää niitä aktiivisesti."- Pentti  Malaska

Osaamisyhteiskuntaan tarvittiin laadullisesti korkeatasoista ja muutoskykyistä uutta työvoimaa. Samalla vanhemmat ikäluokat oli pidettävä  työmarkkinakelpoisina jäljellä olevina työvuosinaan.

Pentti Malaska oli tunnistanut  maailmaa muuttaviksi ajovoimiksi:

1. Markkinavoimat,
2. Poliittiset voimat  ja
3. Kulttuurivoimat  (Suomessa mm. sivistys, kansallinen herätys, nyt mm. Ekologinen herääminen)

HIRVEN mukaan poliittiset voimat, valtion valta tulisi ohenemaan mutta ei poistumaan. Rinnalle tulisi markkinoiden voimia: Kansainvälinen toimintaympäristö,  kansainvälisen kilpailukyvyn prinsiippi,  europpalainen identiteetti ja  muuttuva työelämä.

Markkina-.ajatteluun  kuuluivat myös koulutuksen asiakkaat -heidän toiveensa ja tarpeensa. Asiakasohjautuvuus, yksilöllisyys. Valtaa tuli antaa  koulutuksen asiakkaille. huoltajille ja oppilaille. Oikeus valita koulu ja oppiaineita.

Hirvi ei pelännyt markkinoita. Kansainvälistyminen oli hänelle  mahdolllisuus laajentaa ja parantaa osaamistamme. Oppia muilta. Mutta emme olleet vain virikkeiden maahantuoja vaan pian myös niiden viejä. 

Kulttuurivoimaa oli sivistyksen (muuttuva) perinne. Hirven mukaan sivistyksellä oli myös välinearvo. Tämän päivän sivistys oli  enemmänkin kamppailua, valmentautumista epävarmaa tulevaisuutta varten kuin valmistumista ja tyytyväisyyttä valmiina olemiseen. Sivistyminen oli  aina kamppailua ja kasvamista, haasteiden kohtaamista ja niiden voittamista. Sivistys oli kaaoksen jäsentämistä ja epävarmuuden sietämistä- matkantekoa matkanteon rasituksineen ja iloineen enemmän kuin perilläolo.

Kulttuurin kehittyminen oli sivistysprosessi. Myös kulttuuri kehittyi kapinoinnin ja sovituksen, uuden etsimisen ja perinteen vaalimisen, rajojen rikkomisen ja normien noudattamisen vuorovaikutuksessa.

Miten osaamisen yhteiskunnan koulutuspolitiikkaa toteutettiin?

Tavoitteet

Ammatillisen koulutuksen iskukykyä oli parannettava,. 

1990-luvun alussa käynnistettiin ammattikorkeakoulukokeilu. Näin nostettiin osaamistasoa. Luotiin myös taiteen perusopetusjärjestelmä.

Nuorisoasteella yleisivistävän ja käytännöllisen koulutuksen erillisyys hiersi kivenä järjestelmän kengissä. Lukion suosio oli liian suuri, mikä johti osaltaan moninkertaiseen ja päällekkäiseen kouluttautumiseen. Tie eteenpäin ammattilisilta peruslinjoilta tukkeutui. 

Kun lukioväki torjui yhteisen nuorisokoulun,  muutettiin säädöksiä niin, että lukiot ja ammattilliset oppilaitokset velvoitettiin yhteistyöhön ja luotiin ns, kaksoistutkinnot.

Vahvistettiin monimuoto-opiskelua. Luotiin luokaton lukio - opiskelijoita alettiin kohdella aikuismaisemmin. Peruskouluun tuotiin vuosiluokkiin sitomaton opetus. Ajettiin oppilaitiosten verkostoitumista rationalisoimalla verkkorakennetta julkisen talouden tasapainottamiseksi. Velvoitettiin lakkauttamaan  ja yhdistämään ammatillisia oppilaitoksia niin, että oppilaskohtaiset kustannukset pienenevät.

Uuden koulutuspolitiikan iskusanoja olivat Jatkuva koulutus, Joustavuus, Julkisuus, Kansainvälistyminen, Laatu, Tehokkuus, Tulosvastuu, Valinnaisuus, Yksilöllisyys - yksilön vastuun korostaminen

” Yksilön vastuu kasvaa jo pelkästään siksi, että moniarvoistuva ja monimutkaistuva todellisuus asettaa jokaiselle sellaisia haasteita, joihin toinen ei voi vastata toisen puolesta.” Vilho Hirvi

Hirvi jatkoi: Koulu ei voi olla taluttamassa asiakkaitaan jokaisessa elämäntilanteessa. Valintoja on opittava tekemään ja vastuuta ottamaan. Kasvatusinstituutioilla on vastuu antaa ohjausta ja tukea.  Jokaisen on kasvettava muutoksiin kohdaltaan. Tarvitaan muutostietoisuutta; on herättävä siihen todellisuuteen, jossa muutokset tapahtuvat.

Kohti parempaa oppimista

Oppimisen oli muututtava. Oppiminen tapahtuisi  koulussa, elämässä ja ammateissa.  Elinikäisesti. Olisi  omaksuttava  syväsuuntautuneet oppimisstrategiat. Olisi  opittava oppimaan. Olisi  omaksuttava omavastustuva oppiminen. Oliksi  saatava  ohjattu opetus ja omavastuinen oppiminen limittymään.

OPETTAJAN roolin olisi muututtava.Moderni opettaja olisi oppimisen motivoija ja ohjaaja sekä oppimisympäristöjen. suunnittelija. Oppisisältöjä olisi uusjäsenttävä mm. valinnaisaineilla. Oppilailta olisi hankittava suostumus oppimiseen. 

" Oppimiseen ei pidä pakottaa; siihen on annettava mahdollisuus - ja sille on annettava aikaa." – Thomas Ziehe

Ohjauskeinot

Vuosina  1990-1996  vähennettiin opetustoimen hallintoa 40 %. 

1990- luvulla siirryttiin keskusjohtoisuudesta, säätelykulttuurista ja yksityiskohtaisita normeista  kehysjatteluun ja tulosvastuuseen, joihin liittyy voimakas toimivallan delegointi ja luottamuskulttuuri.

Keinovalikkoa uusittiin.Ei enää normatiivista ohjaus-, valvonta- ja  tarkastusjärjestelmää, säädösohjausta. ”Korvamerkityistä” valtionosuuksista luovuttiin.

Tilalle tuotiin delegointia,. informaatioohjaus, arviointi, keskustelu, neuvottelut, sopimukset, strategiat, Ns. tulkitsevassa arvioinnissa  tarkistetaan tavoitteita, käynnistettiin uusia kehittämishankkeita, nostettiin esimerkkejä. Tulosfoorumeissa palkitaan laadukkaita oppilaitoksia. 98 Esimerkeillä kannustaminen. Tulosohjausta täydennettiin  laatuajattelulla Tavoitteena oli asiakkaan kannalta virheetön ja kehittynyt tuote/palvelu. 

Vilho Hirvestä

Opetusministeriömn kansliapäällikkö, dosentti Vilho Hirvi kuoli sairaus-kohtaukseen  59 vuoden iässä maaliskuussa 20 vuotta sitten. Hän oli maankuulu pesäpalloilija ja  sen lisäksi hän ehti vaikka mitä: olla äidinkielen opettaja, opetuspäällikkö, opetustoimen-johtaja, koulutoimentarkastaja ja läänin kansliapäällikkö,  tutkijja. apulais–professori, opetushallinnon virkamies ja mm. Opetushallituksen ensimmäinen pääjohtaja. Hän oli peruskoulumies, joka väitteli tohtoriksi ammatillisesta koulu-tuksesta. Häntä pidetään Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen ja Chydenius-instituutin isänä.

HIRVEEN henkilöityy pitkälti 1990-luvun ns., uusliberalistinen koulutuspoliittinen käänne, jota hän ajoi ensin 1991-1994 Opetus-hallituksesta ja 1995-2001 ministeriöstä käsin. Jälkimmäisessä hänen johdollaan  tehtiin opetusalan lainsäädännön kokonaisuudistus, joka astui voimaan vuonna 1999.