Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2019

Näkemiin, äiti!

Näyttelijä ja ohjaaja Rauni Hellström (os. Ranta) on kuollut

Pitkän työuran sekä näyttelijänä että radio-ohjaajana tehnyt Rauni Ranta kuoli tiistaina 29.1.2019 Helsingissä Hartmannin sairaalassa 90 vuoden ikäisenä.

Rauni Ranta syntyi vuonna 1928 Viipurissa taitelijaperheeseen. Isä Sulho Ranta oli säveltäjä ja äiti Elli näyttelijätär ja laulajatar. Myös Raunin tie vei taiteen pariin. Hän valmistui näyttelijäksi Suomen teatterikoulusta vuonna 1949. Näyttelijänä Ranta oli yhdessä puolisonsa Kauko Helovirran kanssa Lahden kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan kaupunginteat-terissa, Tampereen teatterissa ja Helsingin työväenteatteri-Kansanteat-terissa.  Hän esiintyi myös myös tv-sarjoissa, mm. rouva Rajalana oman aikansa tv-klassikossa ”Naapurilähiössä”.

Näyttämöltä Rauni Rannan tie vei vuonna 1976 radion viihdeosastolle. Radioteatterissa hän  ohjasi kymmeniä jännityskuunnelmia. Hän oli  myös erittäin suositun kuunnelmaklassikon Knalli ja sateenvarjo löytäjä ja toinen ohjaaja yhdessä Lars Svedbergin kanssa.  Ylellä Ranta  työs-kenteli yhtäjaksoisesti parikymmentä vuotta ja jäi sieltä eläkkeelle vuonna 1993.  Knallin ja Sateenvarjon ohjaamista hän jatkoi vielä eläk-keellä olleessaankin aina vuoteen 2009 saakka. 700 kuunnelmaa oli kuulema tarpeeksi. Tunnustuksena ansioistaan Rauni sai vuonna 1991 Suomen Näyttelijäliiton kultainen ansiomerkin.

Rauni Rannan rakkaimpia harrastuksia olivat käsityöt ja dekkarit.  Pieneen Lallukan  asuntoon mahtui vuosien ajan joka joulu koko pieni suku kuuntelemaan Sulho-isän säveltämää joululaulua ”Taas kaikki kauniit muistot” ja syömään Raunin itse tekemää lihapiirakkaa ja lihalientä. Traditioista pidettiin kiinni, ja suku oli Raunille tärkeä.

Ei kommentteja: