Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, tammikuuta 22, 2019

Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteet

1980-luku

1980-luvulla  yhteiskunnan arvot alkoivat liberalisoitua. Pehmeät arvot ja vihreys vahvistuivat. Kontrollia kevennettiin: Vuonna 1984 luovuttiin esimerkiksi opetussuunnitelman vuositarkisteen vahvistamismenettelystä.

Vuoden 1983 koululainsäädännössä poistettiin  tasokurssit. Oppilaiden oli tullut valita matematiikassa, englannissa, ruotsissa ja joidenkin tietojen mukaan myös fysiikassa  ja kemiassa suppea, keskikurssi  tai laaja kurssi. Kurssia oli mahdollisuus vaihtaa yläasteella olon aikana, jos oli tullut valittua väärän tasoinen kurssi.  Suppea kurssi ei oikeuttanut pyrkimään lukioon. Ongelmaksi oli nopeasti muodostunut,  että  suppean kurssin ryhmät täyttyivät pojista ja alempien yhteiskuntaluokkien nuorista.

Vuodesta 1985 alkaen perusopetus tuotti  kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden toisen asteen oppilaitoksiin. päämäärä: Jatkokoulutuskelpoisuus ymmärrettiin nyt uudella tavalla:  kypsyytenä keskiasteen opintoihin oppilaan  edellytysten mukaan.  Oppimisvaikeuksien välttämiseksi pienennettiin tärkeiden lukuaineiden opetusryhmiä.

Peruskoulusta tuli  ns. tuntikehyskoulu. Tuntikehysjärjestelmässä kunnille ja kouluille annettiin tietyllä oppilasmääriin perustuvalla kaavalla laskettu oppituntimäärä viikossa (ns. tuntikehys).Tavoitteena oli luopua jäykistä ryhmäkokosäädöksistä (ja vähentää näin hallinnon tarvetta) ja antaa koulujen itse päättää, missä oppiaineissa tarvitaan pienet ryhmät ja missä aineissa ryhmäkokoa voidaan jopa kasvattaa.  Tuntikehysjärjestelmän taustalla oli oppilaiden erilaisuuden tunnustaminen. Lähtökohtana oli se tosiasia, että vain opettaja ja rehtori parhaiten tietävät, millaisia oppilaita heillä kullakin hetkellä on opetettavana ja miten opetusjärjestelyt on suoritettava, että kukin oppilas saa juuri hänelle parhaiten soveltuvaa opetusta.

Peruskoulun yläasteelle tuli nyt oppilaskunnat (PkL 16§/1983 ja PA 10§/1984). Oppilaskunnan tehtäviin kuului edistää oppilaiden yhteistoimintaa ja koulutyötä, järjestää yhteistoimintaa  ja vapaata harrastustoimintaa - ja eduskunnan sivistysvaliokunnan mielestä myös edunvalvontaa.
Esiopetuksen ja lisäopetuksen järjestäminen tuli vapaaehtoiseksi.

Myös opetussuunnitelmallista valtaa siirrettiin kunnille. Vuoden 1985 perusteiden oppisisältojen valtakunnallista osaa sai täydentää kuntakohtaisella osuudella. Kunnan velvollisuudeksi tuli myös laatia erillinen kieliohjelma. Tavoitteena oli kieliohjelman monipuolistaminen.

Koulu sai  olla entistä joustavampi, ”pehmeämpi”, luovempi ja itsenäisempi. Peruskoulujärjestelmän sisään alkoi nyt syntyä omaleimaisesti toimivia luokkia ja opetusohjelmiltaan eriytyviä kouluja. Koulukulttuurien eriytyminen hyväksyttiin. Ensimmäiset musiikkiluokat oli perustettu jo ennen 1970-lukua.  Nyt kirjo laajeni: maahan syntyi kielikylpyluokkia, liikuntaluokkia, luma-luokkia…Samalla oppilaiden oikeuksia valita koulu lisättiin vuodesta 1988 alkaen. Nyt muun kuin oman piiriin kouluun sai hakeutua  terveydentilan ja muun erityisen syyn nojalla.

Päivän työ aloitettiin edelleen lyhyellä päivänavauksella, jossa käsitellään persoonallisuuden kehityksen kannalta merkityksellisiä, oppilaiden elämään, kouluun ja yhteiskuntaan liittyviä aiheita ja johon voi lisäksi kuulua virsi- tai muuta yhteislaulua taikka muuta musiikkia. Päivänavausten tuli  myönteisellä tavalla liittyä koulussa annettavaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen.  Päivänavaukselle ei enää varattu omaa aikaa. Peruskoulun opetusta voitiin  antaa myös koulun ulkopuolella (PkL 26§/1983).

Kouluille annettiin myös lupa muotoilla koulupäivän rakennettaan. Periaatteessa oppitunti kesti  60 minuuttia, josta vähintään 45 minuuttia käytettiin  työjärjestyksen mukaiseen opetukseen ja vähintään 10 minuuttia välituntiin. Peruskouluasetuksessa 1983 kuitenkin luki, että …

”milloin se oppilaiden ikä tai kehitystaso, opetettava aine tai opetuksessa käytettävä työtapa huomioon ottaen taikka kun se muusta erityisestä syystä on tarkoituksenmukaista, opetukseen käytettävä aika ja välitunnit voidaan kouluhallituksen ohjeiden mukaan järjestää toisin kuin edellä on säädetty”. 

Työpäivää ei kuitenkaan saanut lyhentää kuin työpäivän loppuun sijoitetun kaksoistunnin vuoksi. Ruokailutauko tuli pitää opetukseen käytettävää aikaa lyhentämättä, ja se kestää vähintään 30 minuuttia.

Uutta oli, että peruskoululain (476/1983) mukaan peruskoulussa voitiin nyt  opetusministeriön luvalla ja valtioneuvoston määräämin perustein järjestää yhden lukuvuoden kestävää lisäopetusta peruskoulun oppimäärän suorittaneille.

Vuoden 1983 koululait poistivat apukoulu-ja tarkkailuluokka- nimitykset. Ensimmäinen
apukoulu oli perustettu vuonna 1901 Turkuun. Ensimmäiset tarkkailuluokat “luonnevikaisille, vaikeasti kasvatettaville ja sopeutumattomille” lapsille perustettiin vuonna 1939 Helsinkiin.
Nyt käyttöön otettiin mm. termit mukautettu opetus (EMU), harjaantumisopetus (EHA) ja sopeutumattomien opetus (ESY).

Peruskouluun säädettiin  myös ”pakolliset lomat”. Peruskoulussa oli oltava  kesäloman lisäksi vähintään 10 päivää kestävä joululoma, vähintään 4 päivää kestävä pääsiäisiloma sekä enintään 6 päivää kestävä talvoloma (PkA 20§/1984)

Peruskouluasetuksessa (1984) oli määräykset oppilaiden viikkotuntimääristä.

”Peruskoulun ensimmäisellä ja toisella vuosiluokalla annetaan oppiaineiden opetusta ja oppilaanohjausta 19-21, kolmannella ja neljännellä vuosiluokalla 23-25, viidennellä ja kuudennella vuosiluokalla 24-26 ja sitä ylemmillä vuosiluokilla 30 ja erityisluokilla yläasteella 27-30 oppituntia viisipäiväisessä työviikossa. Jos peruskoulun viidennellä ja kuudennella vuosiluokalla opetetaan vapaaehtoisena aineena englannin kieltä tai toista kotimaista kieltä, voi oppilaan viikkotuntimäärä olla tähän opetukseen käytettyä enintään kahta viikkotuntia suurempi”.

Viikkotuntimäärästä oli mahdollisuus edelleen joustaa  koulunkäynnin aloituksessa; ensimmäisen luokan ensimmäisten viiden viikon aikana opetusta ja ohjausta saatiin antaa viisi viikkotuntia  vähemmän (PkA 30a§/1970).

Vaikeasti vammaisia oppilaita varten kouluissa voi kouluhallituksen luvalla ja Opetusministeriön määräämin perustein olla koulunkäyntiavustajia ( PkL 51§/1983).

Vuoden 1985 OPS

Vuonna 1985 saatiin  uusi opetussuunnitelma, ns. vihreä myrkkykirja. POPS korvautui opetussuunnitelman perusteilla, ja varsinainen opetusssuunnitelma laadittiin taas kunnissa.
Kouluhallitus valmisteli vuoden 1985 perusteita pitkälti salassa, ja se kirjoitettiin virkamiestyönä. Sivuja oli 332. Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteet olivat kouluhallinnon ohjausväline opetustyön toteuttamiseen. Niiden tarkoitus oli luoda pohja kunnan oman opetussuunnitelman laadintaan. Näin kouluissa toteutettaviin opetussuunnitelmiin haluttiin saada mukaan paikallisuutta.

Perusteissa päätösvaltaa  siirrettiin hallinnolta todellisille toimijoille. Sitä ei tarkoitettu malliopetussuunnitelmaksi, vaan kunnan opetussuunnitelmaan oli mahdollisuus siirtää opetussuunnitelman perusteista osia. Oppisisältöjen valtakunnallista osaa sai täydentää kuntakohtaisella osuudella.  Kunnan oman opetussuunnitelman tuli antaa riittävän selkeät perusteet opetukselle, mutta se ei saanut  kuitenkaan  rajoittaa opetuksen monipuolista toteuttamista. Kunnan tasolla 1980-luvun ops -osuudet kirjoitettiin työryhmissä,  jossa oli myös opettajien edustajia, tavallisesti ns. ohjaavia opettajia.

Tavoitteet

Vuoden 1983 peruskoululain tavoitemäärittely sisälsi  erikseen mainittuina opetuksen yleistavoitteina siveellisyyden ja hyvät tavat, tasapainoisuuden, hyväkuntoisuuden, vastuuntuntoisuuden, itsenäisyyden, luovuuden, yhteistyökykyisyyden ja rauhantahtoisuuden. Tämän jälkeen rauhantahtoisuus katosikin listalta.  Oppiaineiden tavoitteiden asettelua ohjasi edellen ns. tavoiteoppiminen.

Oppiaines

Samojen säädösten mukaan peruskoulun ala-asteella kaikkien oppilaiden opetus oli pääasiassa samansisältöistä. Uusi oppiaine elämänkatsomustieto korvasi vanhan  uskonnon historian ja siveysopin.

1970-luvun lopulla aloitettu oppiaineiden perusoppimäärän määrittely keskeytyi.

Eheyttäminen

Myös POP oli oppiainejakoinen- eikä sen liitteenä enää ollut eheyttävää opetussuunnitelmaa.

Opetusta eheytettiin edelleen sekä vertikaalisti että horisontaalisesti. Edellisessä keinona 1980-luvulla olivat  oppiaineiden rinnalle tuodut  aihekokonaisuudet. Niitä oli seitsemän: joukkotiedotus, kuluttajakasvatus, laillisuuskasvatus, perhekasvatus, terveyskasvatus, kansainvälisyyskasvatus ja  ympäristö. Eheyttämiseen käytettiin mm. teemapäiviä ja - viikkoja.  Niiden toteuttaminen oli kuitenkin ohjeellista. Kunta voi lisätä niitä tai täsmentää niiden osuutta eri oppiaineissa.

Aihekokonaisuudet eivät olleet  omia oppiaineita, vaan niiden oppiaines oli sijoitettu eri luokka-asteille ja eri aineisiin niin, että niillä oli  järkevä struktuuri. Niille tuli  varata aikaa.

Opetusjärjestelyt ja työtavat

Päivänavauksista todettiin vuoden 1984 peruskouluasetuksessa:

”Päivän työ aloitetaan lyhyellä päivänavauksella, jossa käsitellään persoonallisuuden kehityksen kannalta merkityksellisiä, oppilaiden elämään, kouluun ja yhteiskuntaan liittyviä aiheita ja johon voi lisäksi kuulua virsi- tai muuta yhteislaulua taikka muuta musiikkia. Päivänavausten tulee myönteisellä tavalla liittyä koulussa annettavaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen.”

Oppikirjoilla oli edelleen opetuksessa vankka asema. Erkki Lahdes totesi didaktiikassaan (1986, 85 ja 223), että käytännössä oppikirja on monen opettajan opetussuunnitelma. Asiantuntijoiden laatima oppimateriaali oli hänen mielestään myös opettajalle verraton tuki ja ajansäästäjä ja oppilaan kannalta parempi kuin opettajan itsensä tekemä huono materiaali. Hän myös muistutti, ettei opettajan tarvitse noudattaa oppikirjaa. Taitava opettaja käyttää sitä harkiten ja tarvuttaessa myös kritisoiden.

Opetusta voitiin nyt antaa  myös koulun ulkopuolella.  Opetussuunnitelmaan  tuli uusi työtapa : työelämään tutustuttaminen ( PkL 26§/1983). Uutena työtapana mainitaan mm. leirikoulut.

Tietotekniikka sai peruskoulun yläasteella opetettavan valinnaisaineen oppiaineen aseman peruskouluasetuksessa 1984;  Se oli yksi kolmesta valinnaisaineesta peruskoulun 8-9 luokilla.

Kotitehtävä

Kotitehtävillä oli edelleen lainsuoja, ja niiden laiminlyömisestä seurasi sanktio. PkL 22§/1983 täsmensi määräystä: oppilaiden työmäärä  saa olla enintään sellainen, että heille koulunkäyntiin koulumatkoihin ja kotitehtäviin käytettävä aika huomioon ottaen jää riittävästi aikaa lepoon, virkistykseen  ja harrastuksiin.

Opettajan rooli

Opettaja oli opetussuunnitelman toteuttaja. Peruskouluasetuksessa 1983 todettiin erikseen, että peruskoulun opettajan  tulee käsitellä vahvistetut oppimäärät.

Vuoden 1985 opsiin oli kirjattu, että  opettajan tulee käyttää ja kehittää erilaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja (PkA 115§).  Työtapaa ei tullut kuitenkaan määrätä   yksityiskohtaisesti opetussuunnitelmassa. Opettajalla oli  opetussuunnitelmaa toteuttaessaan menetelmällinen vapaus. Se merkitsi ensisijaisesti opetustilanteeseen opettajalle parhaiten sopivien keinojen valinnan vapautta (mutta ei oikeutta jättäää  jotkut tavoitteet huomioonottamatta).

Oppilaan toimintana  oli  opettajan antamien tehtävien teko ja opetukseen osallistuminen..

Tuen muodot

Tukiopetusta sai nyt antaa opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille taikka vaikean vamman, sopeutumattomuuden tai muun syyn vuoksi sitä tarvitseville peruskoulun oppilaille aina jos oppilas tai huoltaja haluaa. Sitä voitiin antaa  myös  tuntien aikana.

Erityisopetus

Erityisopetuksesta oli voimassa: ”Erityisopetusta annetaan oppilaalle, joka on siten vammautunut tai kehityksessään viivästynyt, ettei hän menesty peruskoulun muussa opetuksessa, tai joka tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi ei sopeudu peruskoulun muuhun opetukseen.” ja ” ”Peruskoulun oppilaille, joilla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, voidaan järjestää ensisijaisesti erityisopettajan antamaa erityisopetusta”. (PkA 1984)

Arviointi

Oppilasarvostelua pehmennettiin. Suomalainen arviointi oli  ansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen pehmeää; se kohdistui ensisijassa  opiskelun seurantaan ja suullisten ja kirjallisten tehtävien tarkistamiseen.

Normaalijakautumasta eli ns. Gaussin käyrästä luovuttiin. Luokan sisäisen, suhteellisen  arvioinnin katsottiin olevan ristiriidassa oppivelvollisuuskoulun tehtävän ja tavoitteiden kanssa.  Jokaisen oppilaan tuli voida suorittaa peruskoulu.

Uusien ohjeiden mukaan oppilaan arvosanan muodostuminen ei enää ollut riippuvainen toisten oppilaiden arvosanoista. Arvosanojen perustana olivat opetukselle asetetut valtakunnalliset ja kuntakohtaiset tavoitteet. Arvosanoissa tuli  ottaa huomioon, kuinka pitkälle kohti yleisiä tavoitteita kukin oppilas omien edellytystensä rajoissa voi edetä.  Oppilasta piti arvioida siis suhteessa hänen omiin kykyihinsä. Mitä tämä käytännössä tarkoitti, sitä ei selkeästi määritelty.

Oppilaille annettiin edelleen kaksi todistusta, kummankin lukukauden päätteeksi.

Numeroarvostelua myöhennettiin. Vuoden 1983 peruskouluasetuksen mukaan ensimmäisen ja toisen vuosiluokan syys- ja kevätlukukauden lopussa sekä kolmannen vuosiluokan syyslukukauden lopussa sekä kouluhallituksen ohjeiden mukaan ala-asteella muulloinkin voidaan arvostelu jättää suorittamatta, jolloin annetaan arvio oppilaan koulutyöskentelystä ja sen kehittymisestä.

Opiskeluaikainen arviointi  sai yhä olla pehmeää  ja siinä voitiin käyttää osalla luokka-asteista sanallista ja jopa suullista arviointia.  1980-luvulla arvostelun antamatta jättäminen vaihdettiin sanallisen arvion antamiseksi koulutyöskentelystä ja sen kehittymisestä ( PkA 47§/1984)

Opettajan arvioinnin rinnalle  suositeltiin oppilaan  oman oppimisen arviointia, itsearviointia.

Ei kommentteja: