Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, toukokuuta 22, 2016

Opettajan uusi pedagoginen rooli

ENSI torstaille osuu tämän kevään viimeinen luentokeikka. Sain kutsun tulla puhumaan tunnin ajan opettajan muuttuvasta roolista lasten ja nuorten kuvataidekoulujen (+Arkkitehtuurikoulu Arkin) opettajille ja rehtoreille Porvoon taidekoulussa. Osallistujat  ovat koulutukseltaan  kuvataideopettajia, muotoilijoita, kuvataiteilijoita tai näiden yhdistelmiä.

Verkostotapaaminen on osa Saga-hanketta, jota koordinoi Porvoon Taidekoulu. Hankkeen tavoitteena on kehittää pienten lasten taidepedagogiikkaa mm. lisäämällä yhteistyötä  päiväkotien ja alaluokkien opettajien kanssa. Kuvataidekoulujen oppilaista lähes puolet on 1–8-vuotiaita. Varhaisiän taidekasvatus on tärkeä osa taiteen perusopetusta.

UPEAA, että joku yhä uskoo taidekasvatukseen.

SAAS nähdä, millaisia eväitä luento  peruskoulussa meneillään olevasta opettajan pedagogisen roolin muutostyöstä  antaa myös tälle taideopettajaryhmälle.  

Ei kommentteja: