HELSINGIN SANOMISSA oli pari päivää sitten vallan mainio juttu helsinkiläisestä kirjastonjohtajasta, joka jäi eläkkeelle. Tässä linkki: http://www.hs.fi/elama/a1462357671233.
Kannattaa lukea.
Hänelle tuli kriisi. Varsin pian se, että joka päivä oli sunnuntai, ei ollutkaan enää vain kivaa. Eläkkeelle jääminen sai olon tuntumaan masentuneelta, hyödyttömältä ja yksinäiseltä. Arjen turvallinen rytmi katosi kerralla. Jo eläkeläinen-sana tuntui kauhea. Nyt kuului joukkoon, joka oli vain kuluerä. Jolle puhutaan kuin idiootille. Hän ei ollut tajunnutkaan, kuinka suuri osa identiteetistä ja statuksesta katoaa, kun työ loppuu.
Jutussa juuri kirjan "Hyvillä mielin eläkkeelle" kirjoittanut psykologi Sirpa Taskinen esittelee mielenkiintoisen tavan jakaa eläkeläisenä oleminen neljään toimintaan: (1) omasta terveydestä huolehtimiseen, (2) itsensä toteuttamiseen/kehittämiseen mm. kulttuurin, matkailun ja opiskelun avulla, (3) kotityöt ja (4) resurssina olemiseen. Muistaakseni näin. Viimeinen on oivallus: varsin moni hoitaa lastenlapsia tai menee mukaan vapaaehtoistoimintaan. Auttaminen palkitsee itseäkin. Vänkä jako, vaikka ihmettelenkin, että työnteko on jätetty siitä kokonaan pois. Tunnen paljon eläkeläisiä, joiden arkeen kuuluu myös erilaiset pätkätyöt. Toisille se on ihan vapaaehtoinen valinta. Monelle se on pian myös pakko. Kaikkien tulotaso ei ole ennen eläkkeellejääntiä sellainen, että eläkkeestä käteen jäävä osuus ei olisi oleellisesti pienempi. Joillakin verotuksen progressio tulee apuun. Hyvä heille.
JUTUN päähenkilö on nyt vuodessa voittanut kriisinsä. Hän on löytänyt uusia harrastuksia, tekee vapaaehtoistyötä, opiskelee ja on koonnut keskustelupiirin.
MITÄ tästä opimme? Fiksut pohtivat jo etukäteen, mitä kaikkea eläkkeelle jääminen merkitsee. Kannattaa. Mielellään jo muutama vuosi aikaisemmin. Kyseessä on yksi elämän suurimmista muutoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti