Uskon luentoon

Kansanen, A. (2000). Puheviestinnän perusteet.
Markkinointi-instituutin kirjasarja n:o 52. 20. painos.
Helsinki: WSOY.

IKIAIKAISESTI on uskottu elävään sanaan, opettajan taitavaan puheeseen.  Kuulun  tähän uskontokuntaan. Hyvä luento, esitelmä on vertaansa vailla oleva tapa rikastaa ihmisten ajattelua-  JOS ja kun esiintyjällä on omia, fiksuja, vaivalla kirkastettuja  ajatuksia ja kykyä työstää niitä yhdessä kuulijoidensa kanssa fiksulla tavalla.

PUHEITA pidettiin jo antiikin toreilla. Niitä pidettiin myös keskiajan yliopistoissa. Erityisellä taidolla luennoitiin myös jesuiitojen collegioissa 1600-luvun alussa. Luento ei saanut olla luentaa. Opettajan alustuksen jälkeen opiskelijat pantiin pohtimaan keskenään kysymyksiä. Kehittyi yleismaailmallinen luennon konsepti, jossa yhtyy kognitio ja meditaatio, tiedon esittely ja sulattelu.

PIDIN tänään tämän kevään viimeisen luentoni (tai tarkemmin esitelmäni) Porvoossa. Teemana oli opettajan uusi pedagoginen rooli.

Ravistelin omaa tapaani esitellä rakentamaani tietoa retoriikan avulla. Oppaanani oli FM, logonomi Anneli Kansasen mainio teos: Puhenviestinnän perusteet. Käytössäni oli  20. painos. Siis 20. !!!

Kansanen tiivistää 232:lle sivulle perusasioita puheviestinnästä. Hän neuvoo  puhujaa oppimaan omista kokemuksistaan. Tein niin. Kokoan tähän, kuinka minun kävi yrittäessäni noudattaa kirjan ohjeita.

Porvoon Taidekoulu oli luonut uskomattoman toiminnalliset
tilat ikivanhan Porvoon kansakoulun tiloihin. 

Kokemuksia Porvoosta

KANSANEN esittelee puheviestinnälle  yleisen mallin, johon kuuluu puhuja, kuuntelija, ajatus (jonka haluaa ilmaista toisille) ja palaute (tieto sanoman perillemenosta).

Roolit eivät ole vakiot. Puhuja ei ole vain sanoman lähettäjä eikä kuuntelija pelkkä vastaanottaja. Puheviestintätilanne on tavallisesti vuorovaikutusta, jossa molemmat toimivat kuuntelijoina ja puhujina.

Minulla oli aikaa 60 minuuttia. Puhuin siitä 55 minuuttia.  Annoin kuulijoille vain yhden noin singlen mittaisen porinatuokion, ja luennon lopussa sain korjaavaa palautetta. Se ei ole kelpo selitys, että on paljon asioita "jotka pitää ehtiä käydä läpi".Tukistus.

KANSANEN pohtii kirjassa kiinnostavasti mm.  puhujan tavoitteita, tapaa esitellä itse asiaa, järjestää osista kokonaisuus ja toteuttaa puhe.

Kirkas tavoite

Luennon tarkoitus ei usein ole vain jakaa tietoa. On tärkeää tunnistaa, mitä muuta yrittän tehdä.   Oma tavoitteeni oli - ja on yleensäkin - vaikuttaa. Innostaa opettajan roolin muutokseen- mutta vastuullisesti, vain, kun  uudelle roolille löytyy lisäarvo.

Kansanen kehoittaa viisaasti pohtimaan, mikä on puhujan  päätavoite. Entä vähimmäistavoite? Määrittelin sellaisen itselleni: kuulijat vähintäänkin tietävät, mihin perusopetuksen uudessa opsissa pyritään. Parhaimmillaan he ymmärtävät myös ops-puheen ongelmat ja osaavat asemoida itsensä suhteessa siihen.

Kuinka upeat tilat olisivatkaan, jos rakennus kunnostettaisiin.

Puheen valmistelu

PUHEEN valmistelussa on monta vaihetta. On jäsennettävä itse sisältö. On analysoitava kuulijat. On muokattava sisältö kuulijoiden mukaiseksi. On harkittava tilanteen: tilan jne. vaikutus.

Puhujan on hahmotettava, mikä on hänen puheensa ydinsisältö. Kaikkea ei kannata puhua. On poimittava olennainen. On  karsittava. Tapani rakentaa luento diojen varaan antaa tähän teknisen tuen.

Kuulijan saa Kansasen mukaan kuuntelemaan mm. asioiden elämänläheisyys, helppous, hyödyllisyys, myönteisyys, tuttuus ja uutuudenviehätys. Olen ihan samaa mieltä. Siksi suomennan opsin kieltä ja haluan nostaa esiin, mikä oikeasti on uutta.

Kansanen suosittelee esimerkkejä, väitteiden tueksi esitettävää  todistusainesta,  käsitteiden määrittelyä ja analogioita. Näin haluankin toimia.

Kuulija-analyysi on erittäin tärkeä. Tavoitteena on  vastaanottajaläheisyys. Tämän luennon ongelmana oli, että minä olen peruskoulumies ja kuulijat taiteen perusopetuksen opettajia. Analyysi ohjasi minua pitämään molemmat koulutusmuodot toinen toistensa tukena. Jännitteitä myös syntyi.

Tilanteen merkitys jää usein liian vähälle huomiolle. PPT:stä ei esim. ole mitään iloa, jos tilaa ei saa pimeäksi. Kun huone on täpätäynnä, ei voikaan käyttää toiminnallisia tehtäviä.

Puheen kokonaisuus

KOKONAISUUS koostetaan osista, joita ovat mm. oleellinen asia, kevennykset ja toistot.

Puheelle on myös vakiintunut tietynlainen rakenne.
- aloitus  (puhuttelu, kiinnostuksen herättäminen: kysymys, sitaatti, kasku, oma kokemus, ajankohtainen asia, kuva…). Kiinnostuksen herättäminen ( tavoitteen esittely, mitä tullaan kuulemaan ..)
- itse puhe (asiat esitetään järjestyksessä esim.  ennen - nyt; punninta: edut, haitat)
- ja lopetus (loppulause; haaste, tiivistys, paluu alkuu, sitaatti joka nostaa esiin keskeisen: yhteenveto, hyvä mieli, kehoitus toimia), joka  aktivoi, ei lamaannuta.

Kansanen esittelee puheelle kaksi mallirakennetta AIDAN ja  ANSVAN.  AIDA = Attention (huomio), Interest (kiinnostus), Desire (halu) ja Action (toiminnan virittäminen). ANSVAN = Attention (esim. kysymys ),  Need (tarve, ongelma),  Satisfaction (antaa ratkaisun), Visualization (kuvailee) ja  Action( noin haluan toimia). Totta.

Itse puhetilanne

KANSANEN nostaa kirjassa esiin hauskoja käsitteitä. Näitä on mm. esityksellisyys. Tämä innostaa meitä kaikkia, jotka olemme pyrkineet teatterikouluun:-). " Ole sanojesi takana". Eloisuus on tärkeää. Rakenna mielyttävää ilmapiiriä.

Hän listaa keinoja tehostaa esitystä kielellisesti:  aidot tilanteet, esimerkit, havainnollisuus (kuvat, paljon verbejä = toiminnallinen kieli), huumori, kysymykset, kohteliaisuus, lyhyet lauseet myönteisyys, selkeys,  toisto, vastakohtien esittely, vertaukset, ymmärrettävyys...

Luulen, että Porvossa onnistuin aika monessa näissä, mutta opeteltavaa riittää siinä, ettei putoaisi kielteisyyteen.

KANSANEN korostaa, että puhujan tulee  seurata kuulijoita, aistia tilannetta  ja reagoida heidän reaktioihinsa. Luulen, että se toimi. Silmistä näki, että porukka seuraa. Kevennyksille naurettiin.  On aihetta varautua myös eriäviin mielipiteisiin- jotka osoittavat kiinnostusta.

Itse sain turpaan   epätarkasta lauseesta, joka koettiin taiteen perusopetusta syyllistäväksi (tämä liittyy 1980-luvun lopun tilanteeseen, jossa teollisuus pyrki poistamaan taideaineet kouluista). Kritiikki on aina otettava kiittäen vastaan.

KAHDEN luennon  jälkeen ohjelmassa oli varattu 45 minuuttia aikaa sulattelulle ryhmissä. Hyvä.

Kiva joskus kuulla tarkemmin, miten sessio otettiin vastaan. Itse innostuin lukemaan aina vaan lisää retoriikasta. Olen vakuuttunut: Luennolla on edelleen oma paikkansa, ja sitä kannattaa kehittää.