Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 21, 2016

Aaltoja Jukka Jokirannalle!

Jukka saiturina. Sihteerinä Riina.
EILEN oli tärkeä ilta (joka oikeasti oli alkanut jo aamulla).  Legendaarinen kouluteatterimies Jukka Jokiranta vietti omasta mielestään 55-vuotistaiteilijajuhlaa ystäviensä kanssa. Samalla takana oli viimeinen työpäivä tällä erää Aurorassa. Pesti kesti 10 lukuvuotta.  Minä pysyin  niistä  Jukan kyydissä yhdeksän.

JUKKA tuli Auroraan syksyllä 2006 Soukan koulusta. Olin kuulema vongannut häntä jo pitkään.  Itse asiassa olimme tavanneet jo 20 vuotta aikaisemmin vuonna 1986, kun tein sivulaudatur-työtä kouluteatterista ja kiertelin ympäri Uuttamaata observoimassa esityksiä. (Kävin muuten samoissa merkeissä tuolloin myös Aurorassa seuraamassa heidän teatteritouhujaan).

Meille tulolla oli hintansa. Jukka joutui vaihtamaan nimeä (Jukka-kiintiö oli täynnä)- ja hänestä tuli JJ. Sillä  nimellä hänet oppi tuntemaan vuosien varrella noin 600 Auroran oppilasta.



KOKOSIN iltaa varten kuvia ja videoclipsejä Auroran elämästä ja erityisesti  näytelmistä vuosilta 2006-2014. Pakko tunnustaa, en ollut katsonut yhtäkään tallennetta aikaisemmin. Nyt katsoin  ja ai että se teki hyvää.  Niin suuri joukko lapsia ja aikuisia yhdessä kertomassa  tärkeitä tarinoita  ja kokemassa elämyksiä ja isoja tunteita. Naurua. Iloa. Liikutusta. Yhdessä tekemisen riemua. Täysillä itsensä likoon laittamista. Oman intohimon toteuttamista. Ronja (kaksi kertaa 2007 ja 2013). Hölmöläiset. Oliver Twist. Pikku Prinssi. Maailman ensi-iltana Viisikko Aarresaarella. Kuningas ilman sydäntä. Kolme iloista rosvoa. Saiturin joulu.  Lumikki. Totuuden Helmi. Ja neljä koko koulun leffaa: Peter Pan, Prinsessa Ruusunen, Vinski sekä Vinski ja Vinsentti.

Jukka rehtorina
JUKKA on armoitettu näyttelijä, ohjaaja, opettaja ja kollega.  Näyttelijänä hän  osaa yhdistää uskottavasti  komiikkaa jopa traagisiin rooleihin. Selkäpiitä kylmi, kun katsoi  vuoden 2007 Ronjan loppukohtausta, jossa Pietu kuolee. Ohjaajana hän saa lapset loistamaan. Opettajana hän on esimerkki oman pedagogiikkansa löytäneestä mestarista, joka huomaa mahdollisuudet käyttää draamaa opetuksessaan. Kollegana hän on mitä tahdikkain ja luotettavin.

Hänen kanssaan teimme useina kesinä salateatteriesityksiä lukuvuoden alun opettajien suunnittelupäiviin. Kerran teimme MPTI-teorian mukaiset Tuntemattoman Sotilaan tyypit. Toisen kerran taas kuvasimme 10 erilaista opettajatyyppiä, joilla on nauratettu tuhansia opettajia ympäri maata.Vedimme  lukuteatterina Kullervon ja muuten vaan Aleksis Kiven Koto ja kahleet- tarinan. Jukka jakoi kaikille halukkaille  teatteripedagogista osaamistaan  oppimiskeskuskoulutuksissamme.

OLI ne upeita vuosia.  Ja niin oli iltahetkikin. Kuohuviinit kohotettiin. Ei pönötyksiä.  Moni oli tuonut lahjojakin. Schiray-Ahonen duo-trio kosketti musiikillaan. Syötiin. Kohdattiin ja - erottiin.

AALTOJA Jukka! Iloisena kolmannen elämänvaiheesi vapaaherrauden alkamisesta. Ja silti myös haikeudella. 

Ei kommentteja: