Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, tammikuuta 29, 2012

Educa 2012



VIDEO: Emeritus-professori Kari Uuskylä palkittiin vuoden 2011
koulutussalan vaikuttajana.

TERVEISIÄ Educasta. Perjantaina ja lauantaina Suomen opetusalan suurimmilla messuilla kävi tuhansia ihmisiä. Osastoja tuntui olevan satoja, ja suunnistaminen oli taitolaji.  Oppikirjoja ei enää esitelty? Niiden tilalla oli kaikenlaista tekniikkaa.  Koeistuin hierovan tuolin. Pääluentosalit olivat aivan täynnä. Oli siis löydetty opettajia kiinnostavat teemat ja luennoitsijat.
Mukavaa oli tavata tuttuja, ja osa tuli kuulema ihan sen vuoksi paikalle.  Ja keitä kaikkia kohtasinkaan? Mm. Jorma Ahosen, Jaana Alajan, Tapio Erman, Kristiina Haaviston, Irmeli Halisen,  Seppo Heinosen vaimoneen,  Silja Hentilän,  Pekka Iivosen, Marko Jokisen, Arto Joutsimäen, Jukka Kallion,  Sari Karjalaisen, Kari Kinnusen, Pirkko Kiravuon, Antti Komulaisen, Jukka Kuittisen,  Tuomas Kurttilan, Petri Kääriäisen, Pia Mäki-Kokkilan, Tuomas Kurttilan, Kimmo Laitisen, Hannu Laukkasen, Olli Luukkaisen, Päivi Lyhykäisen, Tuija Metson, Heljä Misukan, Pia Mäki-Kokkilan,  Laura Nurmisen, Minttu Ollilan, Visa Pohjolan, Pasi Sahlbergin, Mikko Salosen, Pekka Santalahti, Pekka Silkosuon, Matti Sippolan vaimoineen,  Markku Suortamon, Sirja Tuovisen, Julia Uotilan, Kari Uusikylän., rehtorikurssilaisia Uudestakaupungista ja Lappeenrannasta, Lo-aktiiveja...Summan perheen... Minna Lummetta en löytänyt useista yrityksistä huolimatta.

1 kommentti:

Mikko Jordman kirjoitti...

Laitanpa kitkerän kommentin.

Meillä on Pasi Sahlberg. Meillä on Kari Uusikylä. Meillä on vaikka mitä. Laitetaan vaikka tuo Martti tapaamislistoineen mukaan.

Miksei suomalainen koulu muutu vai muuttuuko se? Onko meillä haaste, johon vastataan ja ongelmat, jotka ratkaistaan?

Vai onko meillä uhkia, vaaroja, vihollisia, esteitä ja musta tulevaisuuws?