Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Mitä perusopetus maksaa erikokoisissa kouluissa?


KUVA: Vihdin sivistysjohtaja Marjo Ojajärvi, on entinen espoolainen rehtori.


SUOMESSA on lakkautettu 1990-luvulta alkaen satoja pieniä kouluja. Perustelut ovat olleet taloudellisia. Jälkikäteen on usein kuitenkin jouduttu toteamaan, että odotettuja säästöjä ei syntynytkään. Järkevää luulisi olevan juuri niiden koulujen lakkauttaminen, jossa opetus/oppilas on kalleinta.

FAKTATIETOA opetuksen hinnasta erikokoisissa kouluissa löytyy Vihdistä. Löysin vinkin Jokikunnan koulun rehtorin Esa Kukkasniemen blogista. Tanks. Vihdissä kunta palkkasi paikallisen rehtorin tekemään selvityksen kuluista kunnan eri kouluissa. Materiaalin löytää tästä linkistä.

Näin Vihdissä

VIhdissä on siis 16 peruskoulua. Selvityksessä on laskettu kullekin koululle opetuksen hinta per oppilas. Hintalappuun on laskettu yhteen opetus-, kiinteistö- , ruoka-, siivous- ja kuljetyskulut. Vaikka Vihti ei ole Espoo, tulokset ovat meikäläisillekin mielenkiintoisia.

Keskimäärin yhden oppilaan perusopetuksen järjestämiseen käytettiin 7635 €. Opetuksen osuus kuluista oli 57 %, kiinteistön (vuokrien) 25 %, loput kolme menoerää olivat 5-7% kukin.

Alakouluissa itse opetus maksoi keskimäärin 3900 € ja yläkouluissa noin 5500 €. Muissa menoerissä ei ollut suuria eroja kouluasteiden välillä. Erityisoppilaan opetus maksoi alakouluissa 7623-9904 €/oppilas ja yläkouluissa 10914-11113 €/oppilas.

Alakouluissa itse opetukseen kului talosta riippuen. 3000 - 5000 €/oppilas. Yläkouluissa haitari oli 4500 - 6200 €.

Halvinta ja kalleinta opetusta

KUVA: Pappilanpellon alakoulu. Kuva lainassa koulun vanhempainyhdistyksen nettisivulta.


Kaikkein halvinta itse opetus oli
1. Pappilanpellon alakoulussa (400 oppilasta)., n. 3000 €/oppilas. (400 oppilasta, toimii kaksi koulua yhdessä)
2. Huhmarnummella hintalappu oli 3100 €/oppilas (92 oppilasta)
3. Tervalammella (62 oppilasta) ja Ojakkalassa (250 oppilasta) hintalappu oli noin 3700 €/oppilas.

Näyttäisi siis siltä, että halvinta opetus voi olla sekä varsin pienissä että isoissa kouluissa.
KUVA: Vihtijärven koulu. Kuva lainassa netistä.


Kaikkein kalleinta alakouluopetus oli
1. (Kuoppanummen alakoulussa 4500 € (mutta yleisopetuksen oppilaitten osalta vain 2915 €))
2. Vihtijärven alakoulussa 4100 € (39 oppilasta).
3. Vanjärven koulussa noin 4000 € ( kaksi opettajainen, siis pieni koulu)
4. Oinasjoen koulussa noin 3900 € (42 oppilasta)

Näyttäisi siis siltä, että kalleinta itse opetus on hyvin pienissä kouluissa. Kun Kuoppanummen hinnasta siivotaan pois erityisopplaat, kolmen kärki on kaikki pieniä kouluja.

Pelkästään opetuskulujen perusteella näyttäisi siltä, että eikun lakkauttamaan kaksiopettajaiset koulut,
Mutta koko totuus ei olekaan tämä.

Kiinteistökulut ratkaisevatkin

Alakoulujen kiinteistökuluissa oli nimittäin suuret erot. Haimoossa (100 oppilasta) kulut olivat vain 752 €, kun ne olivat Huhmarnummella (92 oppilasta) lähes 4917 €.

Mikä on siis lopulta Vihdin halvin koulu?

Kun vertaillaan alakouluja kokonaismenojen osalta, edullisinta opetus oli seuraavissa kouluissa:

1. Haimoo 5458 € (kunnan halvimmat kiinteistömenot, 100 oppilasta)
2. Nummela 5557 € (kunnan toisiksi halvimmat kiinteistömenot, 534 oppilasta)
3. Pappilanpelto 5967 € (400 oppilasta, vaikka aikankin osa koulusrakennuksesta on uusi)

KUVA: Haimoon koulurakennus on kolme osaa, vanhin on satavuotias hirsirakennus. Kuva lainassa Haimoon kylän sivuilta.


Summa summarum. Kokonaiskustannuksiltaan halvoissa kouluissa, halpuus selittyy pitkälti kaupungin sisäisillä vuokrilla. Kolmen kärki koostuu isoista kouluista (100- 400-534 oppilasta). Nummelassa opetus on todella edullista, koska hintaa nostavat nyt erityisoppilaat. Yleisopetuksen oppilaan hintalappu on vain noin 5300 €, siis halvinta kunnassa.

Mikä on lopulta Vihdin kallein koulu?

KUVA: Huhmarnummen koulu on uusi, se on toiminut kolme lukuvuotta. Kuva lainassa HS:n nettisivuilta..


Näissä kolmessa alakoulussa perusopetus oli kalleinta
1. Huhmarnummi 9686 € (kunnan kalleimmat kiinteistömenot, 92 oppilasta, ei erityisluokkia)
2. Kuoppanummi 8858 € (kunnan toiseksi kalleimmat kiinteistömenot, yhtenäiskoulu, uusi koulu (2004),750 oppilasta, kulut kaksisaraisen alakoulun osalta.) Kuoppanummen osalta listalle joutumisessa kyse on kuitenkin virheestä. Korkea hintaa selittää se, että koulussa on erityisoppilaita. Yleisopetuksen oppilaiden itse opetus maksaa vain 2917 € (erityisoppilaan 9905 €). Jos Kuoppanummen kuluissa otetaan huomioon vain yleisopetuksen oppilas, hintalapuksi tulee laskujeni mukaan about 7258 €, ja Kuoppanummikin siirtyy varsin halpojen koulujen joukkoon. Yleisopetuksen oppilaan osalta hintalappu kuitenkin vain noin 7258 €
3. Jokikunta 8011 € (52 oppilasta)
4. Tervalampi 7080 € (62 oppilasta, ilmeisesti varsin uusi koulu, en löytäyt tietoja)

Toiko tämä tekemäni analyysi esiin jotain yllättävää? Toi.

1. Ratkaisevaa on, mitkä kulut vertailuun otetaan mukaan. Jos perusteena pidetään vain opetuksen hintaa, Nummela on kalleimpien joukossa, mutta kun tarkastellaan asiaa kokonaiskustannusten valossa, sama koulu onkin yksi halvimmista, yleisopetyksen oppilaitten osalta ehkä halvin. Ja sama päinvastoin. Jos tarkastellaan vain opetuksen hintaa Huhmarnummi ja Tervalampi ovat halvimpien joukossa, mutta kokonaiskustannuksissa samat koulut olivatkin kalleimpien joukossa.
2. Kolme lopulta kokonaismenoissa kalleinta koulua olivat pieniä kouluja (92-52-62)
3. Kolmen kalleimman koulun menoista osa selittyy korkeilla sisäisillä vuokrilla. Korkea hinta on kunnan itse itselleen aiheuttama päänsärky.
4. Kolmen halvinta koulua olivat isohkoja (100-534-400 oppilasta).
5. Kunhan talo hieman vanhenee, Kuoppanummen yhtenäiskoulu saattaa osoittautua taloudellisesti erittäin hyväksi ratkaisuksi.


KUVA: Kuoppanummen koulukeskus. Kuva lainassa netistä.


Vihti joutuu jatkamaan kouluverkkoselvityksiä, ja ehkä lakkauttamaan joitain koulujaan. Ei helppo juttu. Kokonaiskustannusten perusteella kunnan pitäisi lakkauttaa kaksi uudehkoa isoksi katsottavaa koulua. Mutta eihän siinä ole järkeä?i

5 kommenttia:

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Hauska nähdä, että seuraat naapurikuntaakin. Frank Sinatran ainakin väitetään sanoneen joskus: "Ei ole väliä, mitä lehdet kirjoittavat, kunhan kirjoittavat nimeni oikein." Oma nimeni meni ihan oikein, mutta korjaan kouluni nimen, joka on siis Jokikunnan koulu. Mielenkiintoinen analyysi kaiken kaikkiaan.

t. Jokikunnan koulun reksi

Martti Hellström kirjoitti...

Nolo juttu. Korjasin. Miten muuten jatkatte kuluvertailun käsittelyä?

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Pääpiirteissään tuo raportti on esitelty henkilöstölle. Mitään johtopäätöksiä ei vielä ole tehty. Esim. oman kouluni kohdalla kiinteistökuluihin on laskettu myös opettaja-asunnot, jotka eivät ole koulun käytössä. Siinä on vielä viilattavaa, mutta ihan mielenkiintoinenhan se on. Syksyllä käsittely jatkuu ja sitä syvennetään. Lautakunta ja valtuustokin tietysti kommentoivat sitä ja päätöksenteon pohjaksihan se on alunperinkin laadittu. Tulkinta vaan ei ole ihan yksioikoista kuten itsekin huomasit.

t. Esa

ps. Ja tuosta koulun nimestä ei tarvitse olla nolona. Korjasin vaan, jotta asiasta mahdollisesti kiinnostuvat osaavat googlata oikean koulun. Kiva kun korjasit ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen selvitys! Selvityksessä oli myös todettu, että erityisopetus nostaa hintaa. Erityisoppilaiden voisi hyvin päätellä tulevan "kalliimmiksi" kunnille myös myöhemmässä elämässä.

Onko selvitetty onko koulun koolla yhteyttä erityisopetuksen tarpeeseen joko välittömästi (erityisoppilaiden osuus pienissä vs isoissa kouluissa) tai viiveellä (pienistä alakouluista vs isoista alakouluista tulleiden erityisoppilaiden osuudet yläkoulussa)?

Anonyymi kirjoitti...

Terve, hyvin suoritettu selvitys. Olisiko saatavilla tämänhetken tilannetta samoista kouluista / löytyykö intoa uusia laskelmat?