Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Erityisopetuksesta Kokoomuksen vieraana


TÄNÄ iltana oli viimeinen esiintymistilaisuuteni pitkässä tammikuun turneen pötkössä. Pidin kolmentena alustajana puheenvuoron Espoon Kokoomuksen koulutusklubin järjestämässä tilaisuudessa "VANHEMPIEN JA ASIANTUNTIJOIDEN TAPAAMINEN -Erityisopetus – muiden oppilaiden joukossa?" Onneksi nyt alkaa jakso, jossa saa taas ladata ajatuksiaan.






Tilaisuuden muina puhujina olivat Aaro Partanen (Ruusutorpan koulun rehtori) ja Minna Saulio (erityisopetuksen vastuualue-päällikkö). Mukana keskustelemassa olivat mm. kansanedustaja Raija Vahasalo ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti. Auditoriossa oli parikymmentä ihmistä, opettajia, rehtoreita ja vanhempia. Keskustelu oli vilkasta.

PÄIVÄ venyi aika pitkäksi. Työpäivä oli jo alla. Espoon rexit olivat ns. strategiaseminaarissa, jossa purettiin sukon rehtoreilta saamia arviointituloksia. Kehitettävää onneksi löytyy. Ehkä suurin yksittäinen ulottuvuus on aidosti kuulluksi tulemisen tunne. Nyt olisi tärkeää rakentaa leveää ja kaksikaistaista siltaa hallinnon ja kentän välille. Ettei tarvitsisi toistella Uudenkaupungion Markun viisautta: bumaka on bumaka, praktika on praktika :-)

Ei kommentteja: